Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet

Lapselle huoltajien lupa lomamatkalle

Kun alaikäinen lapsi matkustaa ulkomaille ilman huoltajia, on suositeltavaa ottaa matkalle mukaan huoltajien lupa, jonka voi tarvittaessa esittää kohdemaan viranomaisille.

Suomen lain mukaan jos lapsi on vanhempiensa yhteishuollossa, päättävät he yhdessä kaikista lapsen asioista, eikä toisella huoltajalla (tai muulla henkilöllä) ole oikeutta viedä lasta ulkomaille ilman toisen huoltajan (huoltajien) suostumusta. Suomen laissa ei ole erityisiä säännöksiä siitä, miten suostumus tulee ilmaista. On kuitenkin hyvä huomata, että vaikka lähtö Suomesta onnistuisikin, toisen valtion rajalla viranomaiset voivat vaatia kirjallista suostumusta.

Alaikäistä koskevat matkustusvaatimukset tulee aina tarkistaa kohdevaltion viranomaisilta. Joissakin maissa (esimerkiksi Venäjällä ja Etelä-Afrikassa) on tarkkaan määritelty, minkälainen luvan täytyy olla.

Myös lentoyhtiöllä voi olla omia vaatimuksia. Vaikka erityisiä vaatimuksia ei olisikaan, on huoltajien kirjallinen suostumus aina hyvä olla olemassa. Huoltaja/huoltajat voivat laatia näissä tilanteissa suostumusasiakirjan itse. Lupa voi olla kohdemaan kielellä tai englanniksi. Kirjeessä on hyvä olla tiedot matkasta sekä huoltajien allekirjoitukset ja yhteystiedot.

Tämä dokumentti

Tämän sivun sisällöstä vastaa Konsuliasioiden yksikkö

Päivitetty 29.8.2016

Takaisin ylös