Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet

Rauhanvälitys

Rauhanvälitys on tehokas työkalu käytettäväksi koko konfliktin aikana ennaltaehkäisystä sen hillitsemiseen ja ratkaisemiseen. Pysyviä ratkaisuja konflikteihin saadaan vain puuttumalla niiden taustalla vaikuttaviin poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. 

Rauhanvälityksellä tuetaan kestävää rauhaa luomalla pohjaa poliittisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten instituutioiden rakentamiselle.

Suomen rauhanvälitysprofiilin kärkihanke on rauhanvälityksen normatiivisen ja institutionaalisen pohjan kehittäminen kansainvälisissä järjestöissä. Vaikka rauhanvälitys viime kädessä perustuu YK:n peruskirjaan, on muu normatiivinen perusta ollut hyvin ohut.

Sitä kehittämällä on helpotettu rauhanvälittäjien työtä kentällä ja luotu "tilaa rauhanvälitykselle".

Lisäksi Suomi toteuttaa ja rahoittaa rauhanvälitystä tukevia hankkeita sekä panostaa Suomen sekä ulkoministeriön oman rauhanvälityskyvyn vahvistamiseen.

Suomen tavoitteet ja toiminta rauhanvälityksen alalla on määritelty vuonna 2011 julkaistussa Suomen kansallisessa rauhanvälityksen toimintaohjelmassa.

Suomen rauhanvälitysosaaminen

Suomelle on vuosien varrella kertynyt kokemusta ja oppia rauhanprosesseista muun muassa Pohjois-Irlannissa, Länsi-Balkanilla, Acehissa, Afrikan sarvessa ja Etelä-Kaukasiassa.

Näissä kriiseissä on toiminut kansainvälisesti tunnettuja suomalaisia rauhanvälittäjiä.

Suomi hyödyntää tätä aikaisempaa kokemustaan rauhanvälityksestä ja jatkaa sen pohjalta rauhanvälityskykynsä kehittämistä edelleen.

Ulkoministerillä on kaksi rauhanvälityksen erityisedustajaa (toukokuussa 2015 Kimmo Kiljunen ja Pekka Haavisto). Ulkoministeriö lähettää suomalaisia virkamiehiä kansainvälisille rauhanvälityskursseille sekä pohtii parhaillaan mahdollisuuksia systemaattisempaan, laajempaan rauhanvälityskoulutukseen.

Ensimmäinen suomalainen rauhanvälityksen oppikirja Rauhanvälitys - suomalaisia näkökulmia julkaistiin 2014 ulkoministeriön tuella ja Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkoston (KATU) toimittamana.

Rauhanvälityksen koordinaattori ja kansallinen koordinaatioryhmä

Ulkoministeriössä toimii rauhanvälityksen kansallinen koordinaattori ja ulkoministeriön johdolla kokoontuu rauhanvälityksen kansallinen koordinaatioryhmä.

Koordinaatioryhmä tuo yhteen rauhanvälityksen kannalta relevantteja toimijoita yhteiskunnan eri sektoreilta jakamaan tietoa rauhanvälityksestä ja rauhanprosesseista sekä etsimään mahdollisia yhteistyömuotoja.

Rauhanvälityksen ystäväryhmä YK:ssa

Suomen ja Turkin vuonna 2010 perustama rauhanvälityksen ystäväryhmä on saavuttanut konkreettista menestystä rauhanvälityksen vahvistamiseksi: ryhmä on valmistellut ja neuvotellut kolme rauhanvälityspäätöslauselmaa.

Ensimmäinen päätöslauselma vuonna 2011 oli YK:n historian ensimmäinen rauhanvälityksen päätöslauselma, ja sitä 2012 seurannut jatkopäätöslauselma nosti rauhanvälityksen yleiskokouksen säännölliseksi asiakohdaksi.

Heinäkuussa 2014 hyväksytty kolmas päätöslauselma koskee alueellisten järjestöjen roolia rauhanvälityksessä.

YK:n pääsihteeri valmisteli rauhanvälityksen ensimmäisen päätöslauselman pohjalta Tehokkaan rauhanvälityksen ohjeistuksen, joka on eräänlainen rauhanvälityksen perushakemisto. Se on julkaistu myös suomeksi ja ruotsiksi.

Rauhanvälityksen pohjoismainen verkosto

Kaikille Pohjoismaille rauhanvälitys on tärkeä osa ulkopolitiikkaa. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan syksyllä 2011 alulle paneman rauhanvälityksen pohjoismaisen verkoston tarkoitus on vahvistaa yhteistyötä ja koordinaatiota pohjoismaisten toimijoiden kesken ja lisätä koulutusyhteistyötä rauhanvälityksen alalla.

EU:n rauhanvälityskyvyn vahvistaminen

EU hyväksyi vuonna 2009 rauhanvälityksen konseptisuunnitelman, jonka avulla kartoitetaan EU:n rauhanvälityskykyä ja mahdollisuuksia sen kehittämiseen.

EU:n ulkosuhdehallinnossa rauhanvälitysasioista vastaa rauhanrakennuksen, ennaltaehkäisyn ja välitystoiminnan yksikkö. Suomi tukee ulkosuhdehallintoa sen rauhanvälityskyvyn vahvistamisessa ja pitää tärkeänä rauhanvälityksen yksikön resurssien riittävyyttä.

Suomi johtaa vuonna 2014 perustettua EU:n rauhanvälityksen ystäväryhmää yhdessä Espanjan kanssa.

Suomi on vuonna 2014 perustetun Euroopan Rauhaninstituutin (EIP) perustajajäsen.

Tuki alueellisille järjestöille

Alueellisilla järjestöillä, kuten vaikka Afrikan unionilla, on usein merkittävä rooli rauhanprosesseissa, sillä ne tuntevat konfliktitilanteet hyvin ja toimivat konfliktin ja sen osapuolten lähellä.

Suomi johtaa vuonna 2014 perustettua Etyjin rauhanvälityksen ystäväryhmää yhdessä Turkin ja Sveitsin kanssa.

Suomi on tukenut Afrikan unionia sen rauhanvälityskyvyn vahvistamisessa.
Taloudellisen tuen lisäksi Suomi on tukenut järjestöjen rauhanvälityskyvyn vahvistamista muun muassa sekondeeraamalla rauhanvälitysasiantuntijoita YK:hon ja Etyjiin eli maksamalla näiden asiantuntijoiden palkkakulut.

Hanketoiminta

Suomi tukee alueellisia rauhanvälitystoimia sekä suomalaisia ja kansainvälisiä rauhanvälitysjärjestöjä.

Suomen lippulaivahankkeet rauhanvälityksessä ovat Suomen ja Norjan rahoittama Gender & Mediation -koulutus (suomalaisena toteuttajana CMI), tuki uskonnollisten ja perinteisten johtajien verkostolle (verkoston sihteeristönä toimii Kirkon Ulkomaanapu) sekä tuki Afrikan unionin rauhanvälityskapasiteetin vahvistamiseksi.

Suomi järjesti kesällä 2014 kansallisia dialogeja käsittelevän kansainvälisen konferenssin Helsingissä. Jatkoa konferenssille valmistellaan syksylle 2015.

Ulkoministeriöllä on rauhanvälitykseen 400 000 euron määräraha, jolla tuetaan äkillisiä rauhanvälitystarpeita.

Naiset, rauha ja turvallisuus

Suomen rauhanvälitystoiminnassa erityistä huomiota kiinnitetään naisten roolin ja omistajuuden lisäämiseen rauhanprosesseissa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” mukaisesti.

Suomella on oma kansallinen toimintaohjelma päätöslauselma 1325:n toimeenpanemiseksi, ja kokemustamme on jaettu myös yhteistyökumppaneille esimerkiksi Keniassa ja Afganistanissa.

Naisten rooli kestävän rauhan aikaansaamisessa on erittäin tärkeää ja heidän pääsynsä neuvottelupöytiin sekä rauhanvälittäjinä että osana yhteiskuntaa on välttämätöntä.

Naiset onkin nähtävä ennen kaikkea ratkaisevina toimijoina, eikä pelkästään konfliktin uhreina.

Takaisin ylös