Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Maatiedosto Ranska

Kahdenväliset suhteet

Kaupallis-taloudelliset suhteet

Ranska on Suomen kymmenen tärkeimmän kauppakumppanin joukossa. Suomen vienti Ranskaan kääntyi vuonna 2016 selvään kasvuun, ja tavaraa vietiin Ranskaan lähes 1,6 miljardin euron arvosta. Viennin arvo kasvoi 6 % edellisvuodesta, ja Ranska on nyt Suomen yhdeksänneksi tärkein vientimaa. Vientiä vauhdittivat etenkin koneet, laitteet ja kuljetusvälineet, metsäteollisuuden tuotteet sekä öljyjalosteet.

 

Tuontimaista Ranska oli vuonna 2016 kuudes. Tuonnin arvo oli hieman yli 2,2 miljardia euroa. Tuontia kasvattivat lentokoneet, helikopterit ja henkilöautot. Suomen kauppa Ranskan kanssa on ollut koko 2010-luvun alijäämäistä. Kahtena viime vuonna alijäämää ovat kasvattaneet erityisesti Airbusin lentokonetoimitukset Finnairille. Kauppasuhteet ovat kuitenkin viime vuosina monipuolistuneet, ja perinteisten suurten yritysten ohella myös suomalainen pk-sektori on aiempaa enemmän läsnä Ranskassa.

 

Noin 80-100 suomalaisyrityksellä on tytäryhtiö tai muu yksikkö Ranskassa. Näistä suurimmat ovat Nokia, Kone, Amer Sports, UPM-Kymmene ja Metso. Vastaavasti noin 110 ranskalaisyrityksellä on toimintaa Suomessa.

 

Kulttuurisuhteet

Maittemme väliset kulttuurisuhteet ovat vahvat. Juuret lähtevät jo kulta-ajan taiteilijoista. Kulttuuritoimijoiden väliset kontaktit toimivat hyvin. Suomen kulttuuriviennissä Ranskaa kiinnostaa erityisesti suomalainen muotoilu, elokuva, kirjallisuus, musiikki ja tanssi.

Suomen Ranskan-instituutti Pariisissa

Suomen Ranskan- instituutti (Institut finlandais) on monialainen kulttuuritoimija, joka esittelee ja edistää suomalaista kulttuuria, taidetta ja luovia aloja Ranskassa. Instituutti tuottaa omaa kulttuuriohjelmistoa ja toteuttaa myös monipuolisesti tapahtumia omien tilojen ulkopuolella yhteistyössä eri paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa.

Arkkitehti Juhani Pallasmaan suunnittelemat instituutin tilat sijaitsevat entisessä elokuvateatterissa. Syksyllä 2013 instituutti aloitti uuden toimintakonseptin avaamalla galleria-kaupan (Galerie-boutique) ja kulttuurien kohtaamispaikkana palvelevan kahvilan (Café Coutume). Vuodesta 1991 toiminutta instituuttia hallinnoi Suomen Ranskan-instituutin säätiö.

Institut finlandais
60 rue des Ecoles 75005 Paris
Lue lisää: Suomen Ranskan-instituutti

Suomalaiset, suomen kieli

Ranskassa asuvien suomalaisten lukumäärää on vaikea arvioida, mutta sen oletetaan olevan noin 6 000. Eniten suomalaisia asuu Pariisin seudulla ja Etelä-Ranskassa. Ranskassa asuu myös paljon suomalaisia opiskelijoita ja yritysten palveluksessa olevia henkilöitä, joiden oleskelu on määräaikaista.

Suomen kieltä voi opiskella muutamassa yliopistossa Pariisissa ja Caenissa. Lue lisää kielen opiskelusta Instituutin verkkosivuilta.

Sopimukset

Suomen ja Ranskan väliset sopimukset löytyvät ulkoasiainministeriön verkkosivuilta.

Vierailut

Suomen ja Ranskan suhteet ovat hyvät ja ongelmattomat. Ranskassa kiinnostus Pohjoismaita ja myös Suomea kohtaan on kasvanut voimakkaasti. Mallia on haettu muun muassa eläke-, sairausvakuutus- ja vanhustenhuoltokysymyksissä. Myös Suomen koulutusjärjestelmä kiinnostaa ranskalaisia.

Ministerien ja korkeiden virkamiesten vierailuja maiden välillä on runsaasti.

Tämän sivun sisällöstä vastaa Suomen suurlähetystö Pariisi

Päivitetty 18.8.2017

Takaisin ylös