Ulkopolitiikan suunnittelu ja tutkimus

Professorikolmikko Halliday, Ikenberry ja Risse ulkoministeriön aivoriihessä "The EU, the US and Global Change" (kuvat Raino Heinonen, ulkoministeriö)
Ulkopolitiikan suunnittelulla ja tutkimuksella tarjotaan analyysiin pohjautuvia näkökulmia kansainväliseen politiikkaan. Tutkimus on olennainen osa ulkopolitiikkaa koskevaa suunnittelua ja keskeisten ulkopoliittisten linjausten valmistelua.
Toimintatavat ja arvot
Toimintatavat ja arvot perustuvat ulkoministeriön strategiaan, missä korostetaan yhteistyötä, uutta luovaa ja ennakkoluulotonta ajattelua, uudenlaisia kumppanuuksia sekä palvelualttiutta.
Tutkimusyhteistyötä tehdään useiden kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa sekä eduskunnan, muiden ministeriöiden, viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan ja median kanssa.
Suunnittelun ja tutkimuksen tavoitteet
Tutkimuksen koordinaatio- ja seurantaryhmä on listannut tärkeimpiä suunnittelun ja tutkimuksen tavoitteita.
- kansainvälisen politiikan aiheiden ja ajankohtaisten tapahtumien analysointi
- yhteydenpito akateemiseen maailmaan ja tutkimushankkeiden teettäminen
- seminaarien, työpajojen, aivoriihien ja konferenssien järjestäminen
- tutkijoiden ja virkamiesten välisen yhteydenpidon edistäminen
- verkottumisen edistäminen muiden valtionhallinnon toimijoiden, eduskunnan ja kansalaisyhteiskunnan kanssa
- vuoropuhelun ylläpitäminen muiden maiden politiikan suunnitteluyksiköiden kanssa
- ulkoministeriön asiantuntemuksen edustaminen
 Seminaarin "UN ideas in action" avaus, alivaltiosihteeri Marjatta Rasi (ulkoministeriö) |  UNIHP-projektin johtaja Thomas G. Weiss ja suurlähettiläs Kirsti Lintonen "UN ideas in action"-seminaarissa 2008
| |
Analysoinnin aiheet
Aiheet määräytyvät kulloisenkin kansainvälisen poliittisen tilanteen mukaan.
- EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen
- EU:n naapuruuspolitiikka ja EU:n laajentuminen
- EU:n Lissabonin strategia ja kilpailukyky
- Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja transatlanttiset suhteet
- Venäjä, Kiina ja Intia maailmanpolitiikassa ja EU:n partnereina
- Vuoropuhelu islamilaisen maailman kanssa
- Inhimillinen turvallisuus ja kriisinhallinta
- Globaalihallinta
- Tulevaisuuden trendit maailmanpolitiikassa
- Suomen julkisen hallinnon osaamisen hyödyntäminen kansainvälisesti
 Seminaariyleisöä, edessä professori Jolly ja suunnittelu- ja tutkimusyksikön päällikkö Eija Limnell, "UN ideas in action"-seminaari 25.4.2008 (kuvat: suunnittelu- ja tutkimusyksikkö) |  Prof. Dr. Louis Emmerij, The City University of New York |
Tutkimuksen koordinaatio- ja seurantaryhmä (TKSR)
Tutkimuksen koordinaatio- ja seurantaryhmään (TKSR) kuuluu kaikkien ulkoministeriön osastojen edustus ja sitä johtaa alivaltiosihteeri. Kaksi kertaa vuodessa kokoontuva ryhmä käsittelee ministeriön tutkimus- ja analyysitoiminnan ajankohtaisia kysymyksiä.