
Puheenjohtajamaan edustaja johtaa puhetta kaikissa neuvoston kokouksissa aina työryhmätasolta Eurooppa-neuvostoihin saakka, samoin se edustaa neuvostoa Euroopan parlamentissa. Puheenjohtajan tehtävänä on viedä unionin asialistaa eteen päin.
Suurin osa puheenjohtajakauden kokouksista on jäsenmaiden virkamiesten kokouksia, joissa valmistellaan EU:n päätöksiä ja tulevaa lainsäädäntöä. Päätöksentekoa valmistelee yli 200 jäsenvaltioiden edustajista koostuvaa työryhmää ja komiteaa. Päätökset tekevät ministerit neuvoston kokouksissa.
Puheenjohtajan tehtävänä on myös edustaa unionia ulospäin. Puheenjohtajamaa vastaa EU:n suhteista kolmansiin maihin yhdessä unionin nk. korkean edustajan Javier Solanan ja komission puheenjohtajan José Manuel Barroson kanssa. Puheenjohtaja luonnostelee EU:n puolella ne yhteiset tekstit ja muut mahdolliset kannanotot, joista EU yhdessä kolmansien osapuolten kanssa sopii.
Kukin jäsenmaa toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana kuuden kuukauden ajan.
Euroopan unionin puheenjohtajuus siirtyi Tšekin kauden päätyttyä Ruotsille.