Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Uudet passit käyttöön 21.8.2006 - Ulkoasiainministeriö: Ajankohtaista

Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: (09) 160 05 tai 578 15
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
 
Ajankohtaista
Uutiset, 11.4.2006

Uudet passit käyttöön 21.8.2006

Eduskunta päätti uudesta passilaista, joka tulee voimaan 21 päivänä elokuuta 2006. Lailla kumotaan 22 päivänä elokuuta 1986 annettu passilaki (642/1986) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.


Keskeisin uudistus passilaissa on biometristen tunnisteiden sisällyttäminen passeihin.

Tunnisteina tulevat olemaan Euroopan unionin päätöksen mukaisesti mikrosirulle tallennettava kasvokuva ja sormenjäljet. Ensimmäisessä vaiheessa käyttöön otetaan kasvokuva ja sormenjäljet sisällytetään passeihin myöhemmin.

Lapsia ei voida enää merkitä vanhempien passiin.

Ennen 21.8.2006 myönnetyt passit kelpaavat niiden voimassaoloajan loppuun saakka.

Passiuudistuksen seurauksena passien pisin voimassaoloaika lyhenee viiteen vuoteen.

Ulkomaanedustustoista hankittavan passin hinta on ulkoministeriön maksuperusteasetuksen mukaisesti 80 euroa ja Suomessa annettavan passin hinta 46 euroa.

Passihakemusten käsittelyssä väestötietojen oikeellisuus avainasemassa

Uusi passilaki edellyttää, että passissa olevien tietojen tulee olla yhteneväiset Suomen väestötietojärjestelmän (VTJ) tietojen kanssa. www.maistraatti.fi

Passihakemusten käsittely muuttuu biometristen tunnisteiden käyttöönoton seurauksena siten, että ulkomailla asuva Suomen kansalainen voi hakea passia ainoastaan passinmyöntöoikeudet omaavista toimipisteistä, joita ovat suurlähetystöt ja lähetetyn konsulin virastot. Passia ei voi hakea enää kunniakonsulinvirastoista. Valmiin passin noutaminen kunniakonsulaateista tulee edelleen olemaan mahdollista.

Anoessaan passia henkilö ensin tunnistetaan, esim. voimassaolevan passin tai henkilökortin avulla, jonka jälkeen passijärjestelmästä tulostetaan hänen väestötietojärjestelmän mukaiset henkilö-, kansalaisuus- ja osoitetietonsa.

Asiakkaan tarkastettua, että lomakkeelle tulostetut väestötiedot ovat ajan tasalla, lisätään lomakkeeseen henkilön valokuva ja asiakas myös allekirjoittaa lomakkeen. Tämän jälkeen kaikki tiedot, mukaan lukien kasvokuva ja allekirjoitus, siirretään sähköisesti passinvalmistajalle.

Edellytyksenä on, että hakijan kaikki tiedot, jotka asiakas on ilmoittanut kotikuntansa maistraattiin, ovat ajan tasalla ja yhteneväiset Suomen väestötietojärjestelmässä. Suomen kansalainen voi halutessaan tarkistaa väestörekisteritietonsa kerran vuodessa maksutta maistraatista.


Passihakemusten käsittelyajat ulkomailla tulevat uuden passijärjestelmän myötä lyhenemään.

Kunniakonsulaattien rooli muuttuu uuden passilain myötä

Passia ei voi hakea enää kunniakonsulinvirastoista. Suomen kansalainen voi hakea passia ainoastaan passinmyöntöoikeudet omaavista toimipisteistä, joita ovat suurlähetystöt ja lähetetyn konsulin virastot.

Valmiin passin noutaminen kunniakonsulaateista tulee edelleen olemaan mahdollista.

Biometristen tunnisteiden käsittely edellyttää mittavia investointeja laitteisiin ja tietoyhteyksiin, joita ei ole kustannussyistä mahdollista tehdä kaikkiin aikaisemmin passihakemuksia vastaanottaneisiin toimipisteisiin.

Tavoitteena luonnollisesti on, että ulkosuomalaisten passin hakeminen ei muodostu kohtuuttoman hankalaksi suurissakaan maissa. Käytännössä se tulee kuitenkin jonkin verran vaikeutumaan uuden passilain myötä, etenkin suurissa maissa, joissa passin hakeminen on tähän mennessä tapahtunut paljolti kunniakonsulaattien kautta.

Yhdysvaltain määräykset muuttuvat lokakuussa

Yhdysvalloissa on vuoden 2002 toukokuussa hyväksytty laki, jolla pyritään edistämään raja- ja viisumiturvallisuutta. Laissa asetetaan viisumivapausohjelmaan osallistuville valtioille muun muassa maahantuloasiakirjoja koskevia teknisiä vaatimuksia.

Yhdysvallat vaatii 26. lokakuuta 2006 alkaen, että maahantulijan passi sisältää standardin mukaiset biometriset tunnisteet. Vaatimus koskee ainoastaan aikarajan jälkeen myönnettyjä passeja. Jos aikarajan jälkeen myönnetty passi ei täytä biometrisen passin standardia, matkustaminen Yhdysvaltoihin vaatii viisumin.

Ennen aikarajaa myönnetyillä passeilla voi matkustaa niiden voimassaolon loppuun asti Yhdysvaltoihin ilman viisumia, ellei viisumia tarvita matkan pituuden tai tarkoituksen takia. Passin edellytetään kuitenkin olevan koneellisesti luettava. Yhdysvaltain matkustussäännöt ovat voimassa tällä hetkellä, mutta ne kannattaa tarkistaa ennen matkaa Yhdysvaltain konsulaatista tai esimerkiksi Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystön verkkosivulta www.usembassy.fi.

Lisätietoja:

Ulkoasiainministeriö
Oikeudellinen osasto
Passi- ja viisumiyksikkö

PL 176, 00161 Helsinki
Puhelin: (09) 160 05 (vaihde)
Fax: (09) 1605 5684
Sähköposti: visas.passports@formin.fi

TulostaLähetä

Tämä dokumentti

Päivitetty 18.8.2006

TulostaLähetä
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa verkkopalvelusta | Verkkoviestintäryhmä