Matkustustiedotteet, 14.5.2013
Malesia: matkustustiedote
Malesia: Tilanne rauhallinen. Vältä tarpeetonta matkustamista Sabahin itärannikolla. Varo laukku- ja taskuvarkaita. Ankara huumelainsäädäntö.
Suomen suurlähetystö
Kuala Lumpur
Tarpeetonta matkustamista Sabahin osavaltion itärannikolle ja saarille on syytä välttää helmikuussa 2013 alkaneiden aseistettujen laittomien maahantunkeutujien ja viranomaisten välisten yhteenottojen vuoksi. Molempia osapuolia on kuollut yhteenotoissa. Varovaisuutta kannattaa noudattaa myös Sabahissa aikaisemmin (vuonna 2000) tapahtuneiden kidnappausten vuoksi.
Matkailu Malesiassa on yleisesti ottaen varsin turvallista. Matkailijoiden kannattaa kuitenkin noudattaa varovaisuutta ja kiinnittää huomiota erityisesti henkilökohtaiseen turvallisuuteensa. Tarkkaavaisuuteen kehotetaan kaikkialla, myös ns. hyvämaineisissa kaupunginosissa, kauppakeskuksissa ja hotelleissa.
Malesiasta maanteitse Thaimaahan matkustamista suunnittelevien on syytä tutustua myös Thaimaan matkustustiedotteeseen. Etelä-Thaimaassa (Pattani, Yala, Narathiwat -provinssit) on esiintynyt väkivaltaisuuksia.
Väkijoukkojen kokoontumisia tai mielenosoituksia ei ole suositeltavaa mennä seuraamaan läheltä.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa tai ulkomaille muuttoa matkustusilmoituksen tekemistä. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Rikollisuus
Turisteihin kohdistuneet rikokset, erityisesti varkaudet, ovat lisääntyneet huomattavasti kaikkialla Malesiassa. Erityisen yleisiä ovat tapaukset, joissa moottoripyörällä liikkuvat varkaat nappaavat olka- tai käsilaukun. Passit ja arvoesineet tulisi säilyttää tallelokeroissa. Passeista on hyvä olla myös eri paikassa säilytettävä kopio. Mikäli passi katoaa tai varastetaan, siitä tulee tehdä ilmoitus paikalliselle poliisille.
Juomia ei suositella jätettävän vartioimatta hyvämaineisissakaan ravintoloissa. Vieraiden henkilöiden tarjoamiin juomiin kannattaa suhtautua varauksellisesti, sillä juomaan on voitu lisätä tyrmäystippoja ryöstö- tai päällekarkausaikomuksissa.
Myös erilaiset huijaukset ovat yleisiä. Huijarit ovat usein hyvin englantia puhuvia ja luotettavilta vaikuttavia henkilöitä.
Usein internetin välityksellä tavattu englantilaisena tai amerikkalaisena liikemiehenä esiintyvä joutuu yllättäen sairaalahoitoon. Hetken kuluttua internet-tuttava pyytää lähettämään rahaa sairaalakuluihin. Joissain tapauksissa turisti on houkuteltu uhkapeliin, jossa hänen annetaan ensin voittaa. Panosten kasvaessa uhri on menettänyt suuria rahasummia. Suurlähetystö ei voi auttaa rahojen takaisin saannissa.
Luottokorttiväärinkäytösten vuoksi suurlähetystö suosittelee varovaisuutta luottokorttien käytössä. Luottokorttien kopiointia on esiintynyt niin pienissä liikkeissä kuin suurissa tavarataloissa ja hotelleissakin. Käteisostoksia tehtäessä on syytä kiinnittää huomiota setelien aitouteen.
Epävirallisia takseja tulee välttää. Viralliset taksit ovat selvästi merkittyjä ja niillä on taksikohtainen tunnusnumero ja taksamittari. Taksit pyrkivät kuitenkin usein, etenkin turistikohteissa, ruuhka-aikoina ja sateessa, vaatimaan edeltäkäsin hintaa, joka saattaa olla moninkertainen verrattuna mittarihintaan. Parhaiten mittaritaksin saa virallisesta taksijonosta. Lentokenttien sisällä on taksien palvelupisteitä, joista myydään etukäteen maksettavia taksikuponkeja.
Liikenne
Malesiassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Liikenneonnettomuuksia on runsaasti, joten niin kävellen kuin ajoneuvollakin liikuttaessa on syytä noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ja huolellisuutta. Ajoneuvot, erityisesti moottoripyörät, eivät aina välttämättä pysähdy liikennevaloihin tai suojateiden eteen. Muutenkin liikennesääntöjen noudattaminen ei ole kovin tarkkaa. Mikäli joudut liikenneonnettomuuteen ajoneuvon kuljettajana, älä poistu onnettomuuspaikalta ennen poliisin saapumista. Malesiassa on turvavöiden käyttöpakko ja matkapuhelimen käyttö on kielletty ajoneuvoa ajettaessa.
Mikäli vuokraat auton Malesiassa, on suositeltavaa lukea sopimus huolellisesti läpi ja tarkistaa, että auto on vakuutettu.
Malesian laki ja tullimääräykset
Malesiaan matkustavien tulee noudattaa paikallisia lakeja, sillä niitä rikkoessaan he ovat paikallisen rangaistuskäytännön alaisia. On syytä muistaa, että Malesia on islamilainen maa. Paikallista islamilaista kulttuuria ja tapoja on syytä kunnioittaa erityisesti Kelantanin ja Kedahin osavaltioissa sekä uskonnollisissa paikoissa vierailtaessa.
Malesiassa on erittäin ankara huumelainsäädäntö. Huumeiden käytöstä tai hallussapidosta voidaan tuomita vankilaan. Huumeiden välityksestä - joksi katsotaan myös vähintään 15 gramman heroiinin tai 200 gramman marihuanan hallussapito - voi saada kuolemantuomion.
Homoseksuaalisuus on kriminalisoitu.
Malesiaan saa tuoda tullitta yhden litran alkoholijuomia. Tämä koskee mitä tahansa alkoholijuomaa sen vahvuudesta riippumatta (mukaan lukien olut).
Lentokentillä kannattaa pitää hyvää huolta matkatavaroistaan.
Luonnonolot
Rankkasateet voivat aiheuttaa tulvia ja maanvyörymiä. Koillismonsuunikausi kestää Malesiassa lokakuulta helmikuulle, jolloin veneellä liikkuminen niemimaan itärannikolla voi olla kovan aallokon vuoksi vaarallista. Myös monet itärannikon saaristossa olevista hotelleista ovat suljettuina monsuunikaudella.
Malesian merialueilla esiintyy meduusoja, joiden polttamat voivat olla erittäin vaarallisia ja välitöntä lääkärihoitoa vaativia. Merialueilla saattaa esiintyä myös voimakkaita virtauksia.
Malesia ei kuulu varsinaisesti maanjäristysalueeseen, mutta lähialueilla tapahtuvien järistysten vaikutukset voivat ulottua myös Malesiaan ja merenalaiset maanjäristykset voivat aiheuttaa hyökyaaltoja. Matkailijoita kehotetaan noudattamaan paikallisten viranomaisten ohjeita vaaratilanteessa.
Malesiassa voi esiintyä ajoittain savusumua, erityisesti huhtikuusta lokakuulle puhaltavien lounaismonsuunituulten aikaan. Savusumu johtuu metsä- ja plantaasipaloista Malesiassa ja lähialueilla ja se voi olla haitallista erityisesti hengityselinten sairauksista kärsiville. Malesian päivitetyt ilmansaastelukemat löytyvät Malesian ympäristöministeriön verkkosivuilta.
Terveydenhuolto
Kaikenkattava matkustajavakuutus on tarpeen. Kotiuttamista edellyttävät sairas- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta. Hoitoa ei usein aloiteta ennen vakuutusyhtiön varmistusta tai etukäteismaksua.
Kohdemaahan tarvittavat rokotukset on syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Matkailijan terveysoppaasta löytyy hyvää tietoa rokotuksista ja matkailijan terveydenhoitoon liittyvistä asioista
Matkailijan on aina hyvä selvittää ennakkoon matkakohteensa tartuntatautitilanne.
Tilannetietoja mahdollisista tartuntataudeista löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos www.thl.fi
- Maailman terveysjärjestö WHO www.who.int
- Euroopan tartuntatautivirasto www.ecdc.europa.eu
Malesiassa esiintyy denguekuumetta koko maassa, myös suuremmissa kaupungeissa. Sabahin ja Sarawakin osavaltiot Borneon saarella ovat malaria-aluetta. Hyttysten levittämiltä trooppisilta sairauksilta (erityisesti denguekuume, malaria) välttyäkseen on syytä pyrkiä suojaamaan itsensä hyttysten pistoilta käyttämällä vaaleita pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita ja hyttyskarkotteita. Taudin oireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua jo alkuvaiheessa hoitoon.
Vesijohtovesi ei ole juomakelpoista.
Erikoislääkärin palveluita on Kuala Lumpurissa saatavilla esimerkiksi seuraavista sairaaloista:
Gleneagles Intan Medical Centre
282 & 286 Jalan Ampang
50450 Kuala Lumpur, Malaysia
Puh: +603-4141 3000
Hätätapaukset: +603-4141 3000
Faksi: +603-4257 3131 / 4257 9233
Verkkosivut: gleneagleskl.com.my
Prince Court Medical Centre
39, Jalan Kia Peng
50450 Kuala Lumpur, Malaysia
Puh. +603-2160 010
Hotline: +603-2160 0000
Toll Free: 1-800 88 7262
Faksi +603-2160 0010
Verkkosivut: www.princecourt.com
Hyvä tietää
Suomen passilla matkustavat voivat oleskella Malesian niemimaalla sekä Sabahin ja Sarawakin osavaltioissa 90 vuorokautta viisumivapaasti. Passin tulee olla voimassa vähintään kuusi kuukautta maahansaapumispäivästä. Viisumivapaaoleskelu ei oikeuta lyhytaikaiseenkaan työskentelyyn maassa, vaan työskentelyyn Malesiassa tarvitaan malesialaisviranomaisten myöntämät asianmukaiset luvat. Lisätietoja Malesian työlupavaatimuksista antavat Malesian maahantuloviranomaiset.
Suomalaiset matkapuhelinliittymät toimivat paikoitellen huonosti Malesian saarilla.
Hätätapauksissa, suurlähetystön ollessa suljettuna, ulkoasiainministeriön konsulipäivystys palvelee puhelinnumerossa +358-9-1605 5551.
Lisätietoja
Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, Kuala Lumpur
Wisma Chinese Chamber 5th floor
258 Jalan Ampang
50450 Kuala Lumpur
Malaysia
Puh: +60-3-4257 7746
Fax: +60-3-4257 7793
Sähköposti: sanomat.kul@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.org.my
Facebook: www.facebook.com/FinnishEmbassyKualaLumpur
Yhteystiedot: Suomen kunniakonsulaatti, Kota Kinabalu (Malesia)
Yhteystiedot: Suomen kunniakonsulaatti, Penang (Malesia)
Aikaero: kesäisin +5h, talvisin +6h
Lisätietoja konsulipalveluista- sekä matkustamisesta: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15724&contentlan=1&culture=fi-FI.



