Matkustustiedotteet, 13.3.2013
Albania: matkustustiedote
Albania: Matkustaminen melko turvallista, noudata varovaisuutta Kosovon raja-alueella. Vältä mielenosoituksia. Maanjäristykset ja metsäpalot mahdollisia.
Suomen suurlähetystö
Ateena
Albanian yleinen turvallisuustilanne on suhteellisen hyvä, mutta se on edelleen pysynyt jollain alueilla ongelmallisena. Pääkaupungin Tiranan keskusta ja ympäristö ovat yleisesti ottaen turvallisia alueita. Mahdollisia mielenosoituksia tai joukkokokouksia tulee välttää. Kosovon raja-alueella liikuttaessa on noudatettava erityistä varovaisuutta, mikäli alueelle on tarve matkustaa. Myös liikuttaessa Albanian eteläisten rajojen tuntumassa on syytä noudattaa valppautta.
Turismi kehittyy Albanian rannikoilla pohjoisen Velipojan rannoista aina etelän Sarandaan asti. Muun muassa Durresia ja Sarandaa ympäröivät alueet ovat varsin turvallisia. Myös historialliset sisämaan kaupungit kuten Kruja, Korça ja Gjirokaster sekä Ohrid järven rannat ovat rauhallisia turistikohteita.
Kaikenkattava matkavakuutus on tarpeen.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä. Tarkat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Liikenne
Liikennekulttuuri poikkeaa suomalaisesta liikennekulttuurista. Liikenteessä vaaratilanteita aiheuttavat teiden huono kunto ja uhkarohkea liikennekäyttäytyminen. Tarpeetonta pimeällä ajamista on syytä välttää.
Autovarkaudet ovat edelleen suhteellisen yleisiä. Väkivaltaisen autokaappauksen sattuessa kohdalle vastarintaa ei ole syytä tehdä.
Luonnonolot
Albania sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, jossa maanjäristykset ovat mahdollisia. Maanjäristyksen sattuessa pysy rauhallisena ja toimi harkitusti. Jos olet sisällä, hakeudu pöydän alle tai kantavan seinän luokse. Älä käytä hissiä. Jos olet järistyksen sattuessa ulkona, siirry rauhallisesti aukealle paikalle ja pysy kaukana rakennuksista ja voimajohtolinjoista. Maanjäristyksen jälkeen poistu rakennuksesta välittömästi sortumisvaaran vuoksi. Maanjäristystietoa on saatavilla esimerkiksi
Seismologian laitoksen verkkosivuilla www.seismo.helsinki.fi.
Kesäisin Albaniassa voi olla metsäpaloja, joiden leviämistä kuiva, kuuma ja tuulinen sää edistävät. Metsäpalojen välittömästä läheisyydestä on syytä poistua.
Rankkasateet mahdollisia, jolloin vuorilta valuva sadevesi ja muta saattavat aiheuttaa alavilla alueilla tulvia.
Terveydenhoito
Julkisen terveydenhuollon taso ei ole länsimaisella tasolla ja sairaaloiden varustelutaso on matala. Yksityiset lääkäriasemat ovat paremmin varustettuja.
Kaikenkattava matkustajavakuutus on tarpeen. Kotiuttamista edellyttävät sairas- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta.
Kohdemaahan tarvittavat rokotukset on syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen "Matkailijan terveysoppaasta" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_selaus=2317 ) löytyy hyvää tietoa rokotuksista ja matkailijan terveydenhoitoon liittyvistä asioista
Matkailijan on aina hyvä selvittää ennakkoon matkakohteensa tartuntatautitilanne. Tilannetietoja mahdollisista tartuntataudeista löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos http://www.thl.fi
- Maailman terveysjärjestö WHO www.who.int
- Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu
Hyvä tietää
Albaniassa voi luottokortteja käyttää vain rajoitetusti. Kansainväliset hotellit Tiranassa ja turistikohteissa, kuten Durresissa, Vlorassa ja Sarandassa, hyväksyvät yleensä kansainväliset luottokortit. Suurimmista kaupungeista löytyy käteisautomaatteja, jotka toimivat näillä korteilla.
Muita kuin keltaisin taksi-rekisterikilvin rekisteröityjä takseja on syytä välttää. Varsinkin pitemmillä matkoilla hinnasta kannattaa sopia alustavasti etukäteen; esimerkiksi Tiranan lentokenttämatkoilla.
Ulkoministeriö suosittelee Albaniaan matkustaville kaikenkattavan matkustajavakuutuksen ottamista. Kotiuttamista edellyttävät sairas –ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta.
Suositeltua on matkustusilmoituksen tekeminen. Ulkomaille matkustavat - tai siellä asuvat - voivat tehdä ja päivittää matkustusilmoituksen osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi (https:/reseanmalan.fi) tai ministeriön verkkosivujen kautta (http://formin.finland.fi/palvelut/matkutus/ilmoitus).
Suomen edustus Albaniassa
Suomella ei ole suurlähetystöä Albaniassa. Albanian asioita hoitaa Suomen Kreikan-suurlähetystö Ateenasta käsin.
Ateenan suurlähetystön yhteystiedot:
Hatziyianni Mexi 5
115 28 Athens, P.O. Box 18123, 116 10 Athens
Puh: +30 210 72 55 860
Sähköposti: sanomat.ate@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.gr
Facebook: http://www.facebook.com/FinnishEmbassyAthens
Päivystys
Kesäkaudella suurlähetystö päivystää hätätapauksissa viikonloppuisin ja pyhäpäivinä, jolloin päivystysnumero on +6932 464 171.
Talvikaudella päivystys ulkoasianministeriössä, puh. +358 9 160 55551.
Kriisitilanteissa Suomen kansalaiset voivat ottaa yhteyttä myös Tanskan ja muiden EU-maiden Tiranassa sijaitsevat suurlähetystöihin sekä Suomen kunniakonsulaattiin.
Schengen-viisumiasioita Tiranassa hoitaa Suomen puolesta Tanskan suurlähetystö.
Yhteystietoja Tiranassa:
Suomen kunniakonsulaatti
Kunniakonsuli Mr. Bardhyl Minxhozi
Zayed Business Center
Rr. Sulejman Delvina
Tirana
Puh. +355 4 2229 578, Fax. +355 4 2229 511
Sähköposti: bminxhozi@interalbanian.com
Tanskan suurlähetystö
Rr Nikolla Tupe No. 1, 4th floor, apt. 4, Tirana
Tel: +355 4 2280 600, Fax: +355 4 2280 630
Verkkosivut: www.ambtirana.um.dk
Sähköposti: tiaamb@um.dk
Ruotsin yhteystoimisto
Rruga Pjeter Budi 76, Tirana
Tel: +355 4 234 34 86 / 237 44 24, Fax: +355 4 237 44 16
Sähköposti: ambassaden.tirana@sida.fi
Saksan suurlähetystö
Rr. Skënderbej 8, Tirana
Puh: +355 4 227 45 05, Fax: +355 4 223 34 97
Verkkosivut: www.tirana.diplo.de
Sähköposti: embassy@icc-al.org
Ranskan suurlähetystö
14 rue Skenderbej, Tirana 1000
Tel: +355 4 223 40 54 - 4 223 37 50, Fax: +355 4 223 44 42
Verkkosivut: www.ambafrance-al.org
Sähköposti: ambafrance.tr@adanet.com.al
Alankomaiden suurlähetystö
Rruga Asim Zeneli 10, Tirana
Puh: +355 4 224 08 28/839, Fax: +355 4 223 27 23
Verkkosivut: www.mfa.nl/tir-en
Sähköposti: TIR@minbuza.nl
Iso-Britannian suurlähetystö
Rruga Skenderbeg 12, Tirana
Puh: +355 4 2234 973/4, Fax: +355 4 2247 697
Verkkosivut: www.britishembassy.gov.uk
Sähköposti: consular.tirana@fco.gov.uk
Yhteystietoja Suomessa:
Albanian kunniapääkonsuli Suomessa
Kunniapääkonsuli Liliana Verdha
PL1218
00101 Helsinki
puh.: +358 9 7741 733, +358 50 548 2854
sähköposti: gen_hc@helsinkilainen.fi



