Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Puheet, 9.12.2002

Suurlähettiläs Jaakko Blombergin puhe Suomen sotaveteraanien Viron yhdistyksen juhlassa Suomen itsenäisyyden 85.päivän kunniaksi


7.12.2002 Tallinnassa


Suurlähettiläs
Jaakko Blomberg
Tallinna

Kunnianarvoisat veteraanit, Suomen-pojat
Arvoisa juhlayleisö
Hyvät naiset ja herrat


Itsenäisyyspäivä on kaikille suomalaisille suuri juhla. Siihen yhdistyy erilaisia syviä tuntemuksia: kiitollisuutta aikaisempien sukupolvien saavutusten johdosta, hiljentymistä itsenäisyyden saavuttamiseksi vaadittujen uhrauksien edessä, kunnioitusta teitä, sotiemme veteraaneja, kohtaan ja ennen kaikkea yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Itsenäisyyspäivänä suomalaiset tuntevat ylpeyttä menneisyydestään, mutta myös nykypäivästä eli siitä Suomesta, jonka olemme yhdessä rakentaneet ja edelleen rakennamme.

Itsenäisyyspäivän vietossa ulkomailla on aina jotakin erityisen juhlallista. Eritoten se on juhlallista täällä Virossa, jossa vietämme sitä yhdessä teidän kanssanne, kunnioitut Suomen-pojat. Yli 60 vuotta sitten noin 3400 virolaista nuorta miestä teki valinnan: te päätitte olla mukana puolustamassa itsenäistä Suomea ja taistelitte heimoveljienne rinnalla Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta. Te olette omalla toiminnallanne osoittaneet, miten luja kahden kansan välinen side voi olla. Uhrauksellenne on vaikea löytää tarpeeksi voimakkaita kiitoksen sanoja. Lainaan marsalkka Mannerheimin päiväkäskyä numero 129, joka luettiin JR 200:n lähtöparaatissa Hangossa vuonna 1944:

"Monissa kovissa taisteluissa eestiläinen joukko on ehtinyt osoittaa urhoollisuutta ja sotilaallista kuntoa, joka on kunniaksi koko heidän isänmaalleen ja kovia kokeneelle kansalleen. Se veri, mitä vapaaehtoisten joukko on Suomen kamaralle vuodattanut, ja ne uhrit, mitä yhteisessä taistelussa on menetetty, on entisestäänkin lujittanut heimositeitä veljeskansojen välillä".

Teidän kauttanne välittyy tärkeä viesti: ystävää ei jätetä hädän hetkellä yksin. Samaa viestiä kuljettivat omalta osaltaan ne suomalaiset vapaaehtoiset soturit, jotka toivat panoksensa Viron vapaussotaan. Vuosien 1918-1920 tapahtumat tulevat vakuuttavalla tavalla eläviksi Nimet marmoritaululla -elokuvan kautta. Se antaa sotaa kokemattomalle katsojalle mahdollisuuden edes osittain ymmärtää sitä tilannetta, jossa nuoret miehet - itse asiassa koulupojat - olivat kansakunnan ryhtyessä taistelemaan oman olemassaolonsa puolesta. Nuorilta kasvoilta on tositilanteessakin täytynyt kuvastua sama kokoelma tunteita: yhtäältä innokkuutta taistella itseään suuremman asian eli oman isänmaan ja vapauden puolesta, yhteenkuuluvaisuutta ja huumoria jopa leikkimielisyyteen asti; toisaalta kaiken kattavaa pelkoa ja menetyksiin valmistautumista. Tämä elokuva ja sen virolaisten keskuudessa saavuttama suuri suosio puhuvat selvää kieltä tämän kansan uskosta omiin voimiinsa.

Me sodalta välttyneet voimme vain kuvitella, minkälaista oli uhrata nuoruuden kauniit illuusiot sodan todellisuudelle. Te, arvoisat Suomen-pojat, tiedätte sen omakohtaisesti. Te olette taistelleet kahden maan puolesta: Suomen ja Karjalan kannaksen jälkeen suurin osa teistä jatkoi taisteluja oman isänmaanne vapauden puolesta Virossa syksyllä 1944. Eivätkä taistelunne Viron puolesta loppuneet siihen, vaan jatkuivat muodossa tai toisessa kaikki vuodet aina Viron uudelleen itsenäistymiseen asti.

Suomi taisteli voitokkaasti talvi- ja jatkosodissa: itsenäisyytemme säilyi. Hinta oli kuitenkin järkyttävän kova. Suomi menetti sodissa yli 90 000 sotilasta - joukossa noin 180 virolaista vapaaehtoista - ja satoja tuhansia haavoittui. Jokaisen menetetyn jälkeen jäi surevia läheisiä: leskiä, orpoja ja vanhempia. Sota ja siihen liittyvät menetykset olivat kaikkien suomalaisten yhteinen ja raskas todellisuus yli viisi pitkää vuotta. Kovimman hinnan kantoivat nuoret sotilaat, jotka lahjoittivat parhaat vuotensa sodan kauhuille. Sodan loppuminen ei myöskään tarkoittanut elämän palaamista ennalleen. Yksikään sodan aikana elänyt, olkoon hän sotilas tai siviili, ei luultavasti voi koskaan unohtaa kokemaansa.

Sodan kauhuista huolimatta kenelläkään ei Suomessa tullut silloin - kuten ei tänäänkään - mieleen kyseenalaistaa sitä, oliko itsenäisyys kaiken sen tuskan ja kuoleman arvoista. Suomalaiset yhdistyivät kansakuntana taistelemaan tulevaisuutensa puolesta. Sama yhteisöllisyys ja epäitsekkyys näkyivät sodan loputtua myös Suomen jälleenrakennuksessa.


Hyvä juhlayleisö,

Uhraukset ovat kummankin kansakunnan lähihistoriassa olleet valtavat, mutta eivät turhat. Suomi ja Viro ovat molemmat Euroopan selviytyjiä. Suomi säilytti talvi- ja jatkosodissa itsenäisyytensä ja on siten yksi niistä Euroopan neljästä valtiosta, jotka ovat kyenneet säilyttämään keskeytymättä itsenäisyyden ja demokraattisen järjestelmän yli 80 vuotta. Suomi selviytyi sekä jälleenrakennuksen haasteista että kylmän sodan vaaran vuosista. Kantavina periaatteina tässä olivat turvallisen yhteiskunnan rakentaminen sekä asteittain kasvava osallistuminen eurooppalaisiin prosesseihin. Tänään suomalainen yhteiskunta kuuluu monessa suhteessa maailman kärkiryhmään. Kuulumme siihen Euroopan maiden joukkoon, johon olemme itsemme aina historiamme, kulttuurimme ja yhteiskuntajärjestelmämme puolesta lukeneet. Myös Suomen turvallisuus on tänä päivänä vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Sen takeena me ylläpidämme uskottavaa omaa puolustuskykyä. Samalla muuttuvassa maailmassa on yhä tärkeämpää osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön ja aktiivinen vaikuttaminen rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseen.

Viron kansa menetti itsenäisyytensä, mutta kykeni seuraavina vuosikymmeninä ylläpitämään oman identiteettinsä, kulttuurinsa, kielensä ja omantunnonarvonsa. Tämä on sankariteko, jonka teki mahdolliseksi vain ihmisten omistautuminen ja usko parempaan. Uudelleen itsenäistyminen oli suuri voitto, jota voidaan symbolisesti verrata talvisodan ihmeeseen. Viroa ei näinä hädän vuosina pelastettu kuitenkaan luodeilla vaan kulttuurilla, rohkeudella ja peräänantamattomuudella. Samoja arvoja saamme varmasti kiittää siitä, että Viron kehitys on kuluneen runsaan vuosikymmenen aikana ollut uskomattoman nopeaa. Viro on lunastanut paikan, joka sille kuuluu eurooppalaisten kansakuntien joukosta. Täysivaltaiseksi eurooppalaisen perheen jäseneksi Viro tulee keväällä 2004, jolloin maasta kaikella todennäköisyydellä tulee Euroopan unionin ja NATOn jäsen. Viron ulkopoliittiset tavoitteet toteutuvat. Samalla vahvistuu vakaus ja turvallisuus koko Itämeren maiden alueella.

Suomi ja Viro ovat selviytyneet voittajina eloonjäämistaistelussa, mutta kummassakaan maassa ei ole varaa pysähtyä itsetyytyväisyyteen. Turvallisuus ei ole tilana koskaan staattinen. Nykypäivänä meitä uhkaavat turvallisuusongelmat ovat tosin luonteeltaan hyvin erilaisia kuin 60 vuotta sitten - suurvallan vyöryvien tankkien sijasta yhteiskuntien vakautta uhkaavat sellaiset rajat ylittävät ongelmat kuten kansainvälinen rikollisuus, terrorismi, tartuntataudit tai erilaiset ääriliikkeet. Globalisoituvassa maailmassa tälläiset ongelmat ovat aidosti yhteisiä. Niitä ei ole mahdollista torjua vain kansallisin toimenpitein vaan siihen tarvitaan laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Alueelliseen yhteistyöhön tarjoavat mahdollisuuden erityisesti Euroopan unioni ja Itämeren alueen kasvava yhteistyöverkko. Suomi ja Viro voivat olla vahva kaksikko edistämässä monenkeskistä yhteistyötä.

Uusien haasteiden edessä Suomen ja Viron voimavarana ja rikkautena ovat vahvat yhteiset juuret. Molemmat kokivat kansallisen heräämisen samanaikaisesti ja tukivat toisiaan kehityksessä. Molemmat saavuttivat itsenäisyytensä lähes samaan aikaan ja samassa yhteydessä. Naapurimme Neuvostoliitto kohteli kumpaakin kaltoin toisessa maailmansodassa ja tiemme erkaantuivat pahasti. Ne yhtyivät uudestaan kun vuosikymmen sitten Viro palautti itsenäisyytensä ja Suomi muokkasi suhteensa Venäjään uudelle perustalle. Venäjä rakentaa tulevaisuuttaan euroopalaisena valtiona.

Tänä päivänä Suomi ja Viro ovat vapaita, seisovat tukevasti jaloillaan, rauhassa ja sovussa naapuriensa kanssa.

Molempien kansojen perusarvoihin kuuluvat ahkeruus, lähimmäisistä huolehtiminen ja uskollisuus. Näistä arvoista saamme kiittää myös veteraaniemme perintöä. Teidän perintöönne kuuluu niin Suomessa kuin Virossakin luja isänmaallinen arvoperusta, usko epäitsekkyyteen ja huolenpito lähimmäisistä. Tunnus "veljeä ei jätetä" todistaa rohkeudesta ja vastuunkannosta. Näitä ihanteita veteraanit ovat välittäneet jo useille sukupolville jättäen yhteiskuntaamme ja jokaiseen kansalaiseemme pysyvän jäljen.

Meidän nuorempien tehtävänä on välittää tätä sanomaa seuraaville sukupolville. Myöskään käytyjä sotia ei saa unohtaa - meidän on välitettävä eteenpäin vanhempiemme ja isovanhempiemme kokemuksia, jotta lapsemme ymmärtävät niitä uhrauksia, jota vapaus ja itsenäisyys ovat vaatineet. Sodista pitää ja voidaan oppia: ristiriitatilanteessa kaikki mahdollisuudet rauhanomaiseen ratkaisuun on käytettävä, mutta uhraukset ovat joskus välttämättömiä.

Suomi ja Viro ovat myös molemmat maita, joissa itsenäisyyttä ei pidetä itsestäänselvyytenä. Hinta vapaudestamme on ollut siihen liian kova. Molempien maiden linjana kuitenkin on, ettei itsenäisyys nykypäivänä tarkoita eristäytymistä tai rajojen sulkemista uusilta vaikutteilta. Globalisoituminen tai eurooppalaiset integraatioprosessit eivät ole uhka kansalliselle identiteetille tai itsenäisyyden arvoille. Päinvastoin, terveellä itsetunnolla varustettu kansakunta kykenee olemaan sinut myös kansainvälisyyden kanssa: ottamaan siitä parhaat puolet säilyttäen silti oman identiteettinsä. Itsenäisyyteen liitettyjen arvojen vaaliminen ei tarkoita sitä, ettemmekö samalla voisi olla eurooppalaisia - ja maailmankansalaisia.

Suomen ja Viron väliset yhteydet ovat tällä hetkellä varmasti laajemmat ja tiiviimmät kuin koskaan aikaisemmin. Suomi ja Viro ovat kovaa vauhtia yhdentymässä osana eurooppalaista integraatiokehitystä. Yhteistyötä on niin hallitusten, kansalaisyhteiskuntien kuin yksittäisten kansalaistenkin tasolla. Vanhoja ystävyyssuhteita on uudistettu ja mikä tärkeintä, paljon uusia on luotu. Suomi ja Viro ovat valtioina luomassa paikkaansa Euroopassa - silti me säilytämme sekä omat erityispiirteemme että keskinäisen erityissuhteemme. Me olemme olleet toistemme tukena hädän ja sodan hetkellä; nyt saamme kohdistaa ystävyyden voimaa rauhan työhön.


Kunnioitetut Suomenpojat, rakkaat ystävämme

Lopuksi haluan vielä kerran ilmaista teille ja teidän lähimmäisillenne kiitollisuuteni Suomen puolesta tekemistänne uhrauksista. Suomelle antamanne perintö ei koskaan häviä. Se elää sekä Suomessa että Virossa. Se on yhteinen kulmakivi rakentaessamme tulevaisuuttamme.

Päivitetty 9.12.2002

Takaisin ylös