Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot

Nuori Suomi haki diplomaateilleen ulkoisia tunnusmerkkejä

Maailmansotien välillä useiden valtioiden diplomaatit käyttivät edustustilaisuuksissa erityistä diplomaatin virkapukua. Nuori Suomi ei halunnut erottua joukosta, ja ulkoministeriön henkilöstölle luonnosteltiin univormut jo itsenäistymisen ensi vuosina.

Yksi ehdotus suomalaisen diplomaatin virka-asuksi.Yksi ehdotus suomalaisen diplomaatin virka-asuksi.

Akseli Gallen-Kallelan tekemät luonnokset kuitenkin hautautuivat ministeriössä kiireellisempien tehtävien alle. Sittemmin pukuasiaaan palattiin aika ajoin 1920-luvulta aina 1940-luvulle, ja vaikka mitkään ehdotukset eivät lopulta toteutuneet, ne kuvastavat hyvin ajan henkeä.

Symboleja ja psykologiaa

Ulkoasiainhallinnon virkamiehille oli kohta Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perustamisen jälkeen ryhdytty myöntämään kunniamerkkejä. Hallitus ilmeisesti halusi, että etenkin ulkomaille lähetetyillä edustajilla olisi muiden valtojen edustajiin verrattuna riittävästi näkyviä arvovallan symboleja. Uusilla diplomaateillamme ei ollut siihen mennessä ollut useinkaan tilaisuutta saada ulkomaisia enempää kuin kotimaisiakaan kunniamerkkejä, joten useimpien juhlapuvun rinnukset olivat aluksi täysin paljaat. Ulkoasiainhallinnon johtopaikoille kiinnitetyillä nuorilla miehillä ei tosin ollut kylliksi virkavuosia eikä ansioita omienkaan kansalaisten sivuuttamiseksi. Mutta kun kansainvälinen tapa vaati maan virallisten edustajien dekoroimista, käytännössä oli joustettava.

Akseli Gallen-Kallelan virkapukuehdotus kansallisromanttisine ornamentteineen lähti silloisen valtionhoitaja Mannerheimin kannattamasta ajatuksesta, että uuden valtion ulkoasiainhallinnolle oli kehitettävä omia perinteitä.Akseli Gallen-Kallelan virkapukuehdotus kansallisromanttisine ornamentteineen lähti silloisen valtionhoitaja Mannerheimin kannattamasta ajatuksesta, että uuden valtion ulkoasiainhallinnolle oli kehitettävä omia perinteitä.

Ensimmäiset luonnokset suomalaisten diplomaattivirkapuvun kehittämiseksi valmistuivat samoihin aikoihin kun virkamiesten dekoroiminen kunniamerkein tuli ajankohtaiseksi. Ulkoasiainhallinnon arkistossa säilyneet Akseli Gallen-Kallelan piirtämät pukuluonnokset oli todennäköisesti tehty valtionhoitaja Mannerheimin aloitteesta. Niiden hyväksymistä oli kannatettu ulkomaanedustuksessa.

Erityisesti virkapukuasiaa ajoi kaksikymmenluvulla Madridissa asiainhoitajana toiminut G.A. Gripenberg. Hän totesi, että "asia on puhtaasti psykologista laatua" ja perusteli esitystään seuraavasti:

"Diplomaattsen edustajan menestys työssään rlippuu mitä suurimmassa määrin siitä ilmakehästä, jonka hän onnistuu luomaan ympärilleen... On erinomaisen tärkeää, että hän osoittaa käytännössä hallitsevansa ne etiketin muodot, joita nyt kertakaikkiaan hänen toimintamaassaan on määrätty.

Tähän etikettiin Gripenberg luki diplomaattiunivormun, jollaisen hän kertoi olevan kaikkiaan kolmellakymmenelläkuudella Madridissa edustettuna olevalla maalla. Ehdottomaan vähemmistöön, maihin joilla ei ollut vastaavaa virkapukua, kuului Yhdysvallat. Mutta kirjoittaja painotti, että kun tällainen edustusasu oli paitsi muilla Pohjoismailla ja Sveitsillä myös monilla Suomen tavoin vasta itsenäistyneillä valtioilla kuten Puolalla ja Egyptillä, sellainen olisi oltava myös meillä. Lähtökohtana oli Gripenbergin mukaan, ettei univormua olisi käytetty välttämättä muualla kuin siellä, missä se kuului maan etikettiin. Milloin ja missä tilaisuuksissa sitä olisi käytetty, olisi ehdotuksen mukaan jäänyt asianomaisen edustustopäällikön ratkaistavaksi.

Ulkomaanedustuksesta lähetetyissä kommenteissa kiinnitettiin huomio siihen, etta tasavaltalaisen Suomen edustaja ei erottunut yleisesti käytetyn univormupuvuston keskellä edukseen. Niinpä ministeri Hugo Valvanne kirjoitti sarkastisesti Tokiosta, että kun tilaisuus jossa vaadittiin juhlapukua sattui aamupäivään, "Suomen diplomaattiset virkamiehet kuuluivat niihin aniharvoihin henkilöihin, jotka tarjoilijan ohella esiintyivät iltapuvuissa". Ministeri K.G. Idman puolestaan korosti, että uusista virkapuvuista oli tehtävä tarpeeksi näyttäviä: "Liiallinen vaatimattomuus vie helposti siihen, että puku muistuttaa enemmän vahtimestaria kuin täysivaltaisen ministerin univormua. 

Tasavaltaiset ihanteet voittavat

Valvanteen vuonna 1934 esittämässä kommentissa ehdotettiin ulkoasiainhallinnon virkapuvun ornamenttimotiiviksi valkoisen Suomen symboliksi omaksuttua kuusenlehvää. Arkkitehti Rafael Blomstedtin saatua toista vuotta myöhemmin ulkoasiainministeriöltä tehtäväksi laatia uudet luonnokset virkapuvuiksi hän valitsi Gallen-Kallelan käyttämän tammenlehvän asemesta Valvanteen ehdottaman ornamenttimotiivin. Lontooseen tällä välin siirtynyt Gripenberg puolestaan hankki tarpeelliset materiaaliehdotukset Foreign Officen suosittelemalta brittiläiseltä virkapukuvaatehtimolta. Vuoden 1936 lopulla Blomstedt oli valmis toimittamaan ministeriölle valmistamansa uudet pukuluonnokset ja miekkamallin.

Pukumallin vahvistamista koskevassa huhtikuussa 1937 päivätyssä asetusluonnoksessa todettiin, että ulkoasiainhallinnon viran- ja toimenhaltijoilla (ts. jälkimmäisessä tapauksessa kaupallisilla avustajilla, konsuleilla, varakonsuleilla ja lähetystöavustajilla) oli oikeus käyttää tällaista virkapukua. Sen sijaan pukua ei ollut tehty pakolliseksi. Ilmeisenä ajatuksena oli kuten kansliapäällikkö Kivikoski oli aiemmin esittänyt määrätä virkapukumalli pohjimmaltaan samanlaiseksi kaikille "niin että esimerkiksi lähetystösihteeri jouduttuaan lähettilääksi voisi käyttää entistä univormuaan pienin muutoksin".

Vuoden 1937 asetusluonnoksessa esiteltiin Rafael Blomstedtin suunnittelemat täysivaltaisen ministerin päähine, housujen sivunauhat, napit ja miekka. Vuoden 1937 asetusluonnoksessa esiteltiin Rafael Blomstedtin suunnittelemat täysivaltaisen ministerin päähine, housujen sivunauhat, napit ja miekka.

Epäilemättä oli pukua suunniteltaessa pidetty mielessä paitsi tarkoituksenmukaisuutta ja näyttävyyttä myös taloudellisuutta ja yhdenmukaisuutta. Kommenteissa oli esitetty epäilyksiä, ettei sitä meillä lopulta hyväksyttäisi "epätasavaltaisena tai epädemokraattisena". Pelko osoittautui aiheelliseksi.

Kun edella mainittu asetusluonnos oli jo valmis, maan johtoon saatiin tasavaltaisista ihanteistaan kiinni pitävä presidentti Kyösti Kallio ja uudenlaista yhteiskuntakonseptiota edustava Cajanderin "punamultahallitus" (12.3.1937). Puoli vuotta aiemmin kaatuneen Kivimäen hallituksen aikana vireille pantua virkapukuasetusta ei koskaan vahvistettu.

Vielä kerran

Jatkosodan hiljaisempina vuosina virkapukukysymys nostettiin jälleen esille. Blomstedtin suunnitteleman pukumallin tilalle ehdotettiin nyt virkapukua, joka sota-ajan hengen mukaan muistutti enemmän upseerin asua. Vuonna 1942 laadittu uusi asetusehdotus eteni valtioneuvoston käsittelyyn saakka, mutta se hylättiin siellä äänin 8-4. Tähän myös päättyi ministeriössä tehty diplomaatin virkapuvun valmistelu.

Vuonna 1942 virkapukuesityksen ideana oli antaa kaikille ulkomaanedustuksen ja ulkoasiainministeriön työntekijöille ministeristä lähettiin yhteinen univormu. Ehdotusta perusteltiin käytännöllisyysnäkökohdilla, etenkin tekstiilipulalla. Julkisuudessakin ajatus leimattiin "keskieurooppalaisten" esikuvien inspiroimaksi ja torjuttiin.Vuonna 1942 virkapukuesityksen ideana oli antaa kaikille ulkomaanedustuksen ja ulkoasiainministeriön työntekijöille ministeristä lähettiin yhteinen univormu. Ehdotusta perusteltiin käytännöllisyysnäkökohdilla, etenkin tekstiilipulalla. Julkisuudessakin ajatus leimattiin "keskieurooppalaisten" esikuvien inspiroimaksi ja torjuttiin.

Ulkoasiainhallinnon virkapukuhankkeet on ymmärrettävä aikansa valossa. Huomattava enemmistö sen aikaisista valtioista käytti diplomaattiunivormuja. Tunnetuin poikkeus, Yhdysvallat, seurasi traditiotaan, olihan sen ensimmainen Pariisin lahettilas Benjamin Franklin jo esiintynyt liittolaisensa Ranskan loistavassa hovissa vaatimattomaan keskiluokkaiseen juhlapukuunsa sonnustautuneena. Suomella ei ollut vastaavaa puritaanisuuden perinnettä, ei liioin suurvalta-aseman tarjoamaa varaa käyttäytyä toisin. Eivät pelkästään monarkistiset Skandinavian maat vaan myös sellaiset tasavallat kuin Sveitsi ja Puola, jotka Suomi valitsi mielellään viiteryhmäkseen, seurasivat univormulinjaa. Missä määrin pukuhankkeeseen vaikutti psykologisesti se, että vastakkaiseen ryhmään kuului muutaman ulkoeurooppalaisen maan lisäksi mainittavasti vain Neuvostoliitto - sekin toisen maailmansodan jälkeen diplomaattiunivormuun päätyvänä - jäänee arvattavaksi.

Lähteet: Jukka Nevakivi, Ulkoasiainhallinnon historia I, s. 154-157
Umiiri 1/1993

Päivitetty 8.6.2010

Takaisin ylös