Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot

Ulkoasiainministeriötä rakennetaan itsenäistymisen jälkeen

Ulkoasiainkanslia ja ensimmäiset diplomaatit

Korkein valtiovalta itsenäiseksi julistautuneessa Suomessa kuului eduskunnalle. Käytännössä ulkoasiain hoito jäi kuitenkin senaatille, jonka talousosaston kansliaan perustettiin tammikuun 10. päivänä 1918 väliaikainen ulkoasiainkanslia. Se valmisteli senaatille esitykset suhteita ulkovaltoihin koskevissa asioissa ja määräsi tehtäväänsä Suomen ensimmäiset diplomaattiset edustajat, valtioneuvos Alexis Gripenbergin Tukholmaan, valtioneuvos Edv. Hjeltin Berliiniin ja ministerivaltiosihteeri Carl Enckellin Pietariin. Käytännössä ulkoasiainkanslian toiminnasta vastasivat senaattori Heikki Renvall ja väliaikaiseksi valtiosihteeriksi nimitetty johtaja Samuli Sario, Berliinistä Vaasaan siirtynyt avoimesti saksalaismielinen jääkäriliikkeen aktivisti.

Ulkoasiainhallinto syntyy

Ulkoasiainhallinnon järjestämiseen pysyvälle kannalle voitiin ryhtyä vasta sodan päätyttyä ja hallituksen siirryttyä Helsinkiin toukokuun alussa 1918. Varatuomari Otto Stenroth nimitettiin ensimmäiseksi ulkoasiainsenaattoriksi 27.5.1918. Hänen aloitteestaan käynnistettiin suunnittelutyö ulkoasiaintoimituskunnan perustamiseksi ja pysyvän ulkomaanedustuksen järjestämiseksi. Malleja saatiin sekä Saksan että Venäjän ja Ruotsin ulkoasiainhallinnosta.

Asetus ulkoasiaintoimituskunnan perustamisesta Suomen senaatin talousosastoon annettiin 28.6.1918. Tämä päivämäärä on siten Suomen ulkoasiainhallinnon varsinainen syntymäpäivä. Senaatin 1.7.1918 tekemällä päätöksellä vahvistettiin toimituskunnan johtosääntö.

Ulkoasiaintoimituskunta jaettiin kolmeen osastoon: valtiolliseen osastoon, kauppaosastoon ja arkisto-osastoon. Näiden lisäksi perustettiin erillinen sanomalehtitoimisto tiedottamaan toimituskunnan toiminnasta koti- ja ulkomaisille sanomalehdille sekä seuraamaan niiden ulkomaan politiikkaan kohdistuvaa tiedottamista

Vakinaisista virkamiehistä korkein oli kansliapäällikkö, joka valvoi ja ohjasi ministeriön, edustustojen ja konsulaattien toimintaa johtosäännön ja ulkoasiainsenaattorin määräysten mukaisesti. Valtiollisen ja kauppaosaston esimiehinä toimivat osastopäälliköt. Arkisto-osastoa johti arkistonhoitaja, jonka valvontaan myös sanomalehti toimisto kuului.

Ministeriössä oli mainittujen virkamiesten lisäksi kolme ensimmäisen ja neljä toisen sihteerin virkaa, jotka kansliapäällikkö sijoitti valtiolliselle ja kauppaosastolle. Sanomalehtitoimistoon oli sijoitettu toimiston johtajan lisäksi kaksi vakinaista virkamiestä ja arkisto-osastolle arkistonhoitajan apulaisen virka, jonka tehtäviin kuului toimia toimituskunnan reistraattorina eli kirjaajana. Ylimääräisten virkamiesten, kielenkääntäjien, puhtaaksikirjoittajien ja palveluskunnanmäärää ja sijoittumista johtosäännössä ei tarkemmin säädelty.

Mahdollisuus neuvottelevaksi virkamieheksi

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli asetuksen suoma mahdollisuus nimittää suoraan toimituskunnan päällikkönä toimivan senaattorin alaisuuteen yksi tai kaksi ylimääräistä neuvottelevaa virkamiestä. Heidän asemaansa toimituskunnan organisaatiossa kuvaa heidän asettamisensa - tsaarinaikaisen arvoluokkasijoittelun mukaisesti - peräti 4. arvoluokkaan. Korkeimmat vakinaiset virkamihet, kansliapäällikkö ja osastojen päällikkö, oli sijoitettu luokkaa alemmaksi ja sanomalehtitoimiston johtaja vasta 7. arvoluokkaan.

Asetuksen antamaa mahdollisuutta käytettiin välittömästi. Senaattori Stenrothin avuksi nimitettiin neuvottelevat virkamiehet, jotka edustivat Suomen ulkopoliittisen tietämyksen ehdotonta huippua, Pietarista palannut Carl Enckell ja Edv. Hjeltin johtamassa Berliinin lähetystössä aikaisemmin toiminut Rafael Erich. Molemmille annettiin täysivaltaisen ministerin ja ylimääräisen lähettilään (ministre plenipotentiaire et envoye extraordinaire en disponibilite) arvo, ajatellen ennen muuta mahdollisia vaativia diplomaattisia erityistehtäviä.

Ulkoasiaintoimituskunnan - 27.11. 1918 lukien ulkoasiainministeriön - virkakunta lisääntyi perustamisvaiheen viidestätoista vakinaisesta ja kahdesta ylimääräisestä virkamiehestä vuoteen 1923 mennessä yli kaksinkertaiseksi. Asetuksessa ulkoasiainministeriöstä 31.1.1923 säädettiin 23 vakinaisesta virasta, minkä lisäksi ministeriössä oli saman verran ylimääräisiä virkamiehiä. Nopea kasvu tässä vaiheessa oli luonnollista, olihan kyseessä uusi ministeriö, jonka tarpeet selvisivät käytännön rutiinien vähitellen muotoutuessa.

Organisaatio etsii muotoaan

Ensimmäisten vuosien aikana ulkoasiainhallinnossa suoritettiin useita muutoksia ja uudistuksia. Ministeriöön perustettiin 20.6.1920 oma kamreeriosasto. Poliittinen osasto, joka vuoden 1918 asetuksessa kulki valtiollisen osaston nimellä, jaettiin 20.1.1922 poliittiseen ja oikeudelliseen osastoon. Vuosina 1921 - 22 valmisteltiin myös perusteellinen uudelleenjärjestely, joka toteutettiin 31.1.1923 annetussa asetuksessa.

Uudistuksessa misteriö jaettiin kolmeen osastoon, jotka jakautuivat edelleen jaostoihin . Kansliapäällikön tehtäviin kuului ministeriön osastojen valvonta ja ohjaus, minkä lisäksi hän toimi hallinnollisen osaston päällikkönä. Arkisto- ja kirjaajankonttori ja kamreerinkonttori oli alistettu jaostoina hallinnolliseen osastoon.

Poliittiset ja kaupalliset asiat oli yhdistetty samaan osastoon. Suomen suhteita ulkovaltoihin käsiteltiin maantieteellisin perustein muodostetuissa itäisten ja läntisten maiden jaostoissa. Kaupallisen jaoston yhteyteen perustetun tietotoimiston tehtävänä oli koota tietoja ulkovaltojen taloudellisista oloista, verotuksesta, tulleista ja muista kauppaan vaikuttavista tekijöistä ja tiedottaa Suomen ulkomailla oleville edustajille Suomen taloudellisesta kehityksestä. Yhteyksistä tiedotusvälineisiin vastasi sanomalehtijaosto, jonka erityisenä tehtävänä oli Suomea koskevan tiedon välittäminen ulkomaille.

Oikeudellinen osasto oli jaettu kahteen jaostoon. Oikeudellinen- ja kansainliittojaosto käsitteli sekä valtiollisia että yksityishenkilöitä koskevia oikeussuhteita, kuten kansainvälisten sopimusten soveltamista, kansallisuuskysymyksiä, omistusoikeusasioita ja vaikkapa Suomen kansalaisten asevelvollisuuteen tai ulkomailla solmimiin avioliittoihin liittyviä kysymyksiä. Sille oli uskottu myös kaikkien Kansainliittoa koskevien asioiden järjestely. Suuren siirtolaisuuden takia oli nähty välttämättömäksi perustaa erillinen siirtolaisasiain jaosto. Se käsitteli siirtolaisten ja merimiesten rahalähetyksiä, perintöasioita, eläkkeitä, ulkomailla hädänalaiseen asemaan joutuneiden suomalaisten avustamista ja niitä yksityisluontoisia asioita, joiden järjestämiseksi sen puoleen oli käännytty. Organisatiouudistus jäsensi ministeriön toimenkuvaa ja helpotti tehtäväjakoa eri jaostojen välillä.

Noin prosentin ministeriö

Johtavien virkamiesten asema keskeisinä poliittisina vaikuttajina ei heijastunut ulkoasiainministeriön määrärahaosuuteen valtion budjetissa. Vuosina 1921 ja 1922 ulkoasiainhallinnon osuus valtion menoarviosta oli korkeimmillaan, saavuttaen 1,9 %:n osuuden. Tämä johtui pääosin niistä väistämättömistä kuluista, jotka uuden hallinnonalan perustaminen synnytti. Merkittävän kustannuserän muodostivat menot, jotka aiheutuivat edustustojen vuokraamisesta, rakentamisesta ja varustamisesta. Yleensä ulkoasiainhallinnon osuus valtion menoista pysytteli alle 1 %:ssa. Poikkeuksen muodostivat vuodet 1932 - 34, jolloin luku ylitti mainitun tason, laskien seuraavina vuosina jälleen normaalilukemiin. 

Organisaatio täsmentyy

Vuosina 1923 - 39 ulkoasiainministeriössä toteutettiin useita työtehtävien täsmentymisestä johtuvia organisaatiomuutoksia. Vuonna 1930 ministeriön osastojen määrä lisääntyi kolmesta neljään, kun poliittisten ja kaupallisten asioiden osasto jaettiin kahdeksi osastoksi. Kolmen vuoden kuluttua kaupallisten asioiden osasto jaettiin edelleen kahtia kauppasopimusasiain osastoon ja talouspoliittisten asiain osastoon. Vuoden 1934 organisaatiouudistuksessa poliittisten asiain osastoon kuulunut sanomalehtiasiain jaosto muutettiin omaksi osastokseen. Ministeriössä oli tällöin kuusi osastoa. Ennen sotaa ehdittiin tehdä vielä yksi osastotason muutos, kun kansainliittoasiain jaosto erotettiin poliittisesta osastosta omaksi osastokseen. Tämä nosti osastojen määrän seitsemään. Ministeriön keskeiset toiminta-alueet oli tällöin saatu järjestetyksi omiksi erillisiksi yksiköikseen.

Lähde: Ulkoasiainhallinnon matrikkeli

Päivitetty 8.6.2010

Takaisin ylös