Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot

Suomen Moskovan lähetystön kaksi evakkoa

Toisen maailmansodan syttymisen jälkeen Suomen edustustot joutuivat sovittamaan toimintaansa täydellisesti muuttuneisiin olosuhteisiin. Suomen ja Neuvostoliiton keskinäisissä suhteissa tapahtuneista käänteistä johtuen Suomen Moskovan-lähetystö jouduttiin jättämään jopa kahteen otteeseen toisen maailmansodan aikana.

Talvisota

Talvisota syttyi 30.11.1939. Moskovan lähetystöä ei ehditty kotiuttaa ennen Suomen ja Neuvostoliiton vihollisuuksien alkamista, ja tieto Neuvostoliiton hyökkäyksestäkin saatiin lähetystöön myöhässä Suomen Tallinnan-lähetystön välityksellä. Sotatilan takia Suomen Moskovan-lähettilään Aarno Yrjö-Koskisen ja lähetystön henkilökunnan oli poistuttava maasta. Tämä saatiin järjestettyä vasta 7.12.1939. Kukin lähetystön henkilökunnasta sai ottaa mukaansa kaksi matkalaukullista tavaraa. Lähetystön henkilökunta vietiin Moskovasta junalla Latvian rajalle ja sieltä edelleen Berliinin, Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Suomeen.

Välirauhan aika

Talvisodan päättymisen (13.3.1940) jälkeen Suomen edustautuminen Moskovassa oli järjestettävä uudelleen. Suomen uudeksi Moskovan-lähettilääksi nimitettiin valtioneuvos J. K. Paasikivi, jota hallitus joutui maanittelemaan ottamaan tehtävän vastaan. Suomen lähetystörakennus oli kurjassa kunnossa. Paasikiven mukana Moskovassa ollut Väinö Voionmaa kirjasi päiväkirjaansa: "Tehtiin juhlallinen retki Suomen lähetystötaloon, jossa vallitsi Jerusalemin hävitys ja joka kauhistutti Paasikiveä etenkin kun hänen vaimonsa kuului olevan rouva, joka on sellainen järjestyksen ja puhtauden ihminen. Lähetystön henkilökunta pääsi muuttamaan lähetystörakennukseen vasta huhtikuun lopulla 1940. Lähetystörakennus ei ilmeisesti ollut tyhjillään talvisodan aikana, sillä suomalaiset löysivät lähetystöstä Terijoen hallituksen papereita.

Välirauhan aika oli Moskovan-lähetystölle erittäin työntäyteistä. Paasikivi teki töitä myöhään yöhön. Paasikivi joutui myös käymään Kremlissä välillä joka päivä kuulemassa moitteita Suomen ulkopolitiikasta ja rauhansopimuksen täytäntöönpanon hitaudesta. Koko lähetystön henkilökunta oli tiukan silmälläpidon alla venäläisten toimesta. Esimerkiksi Paasikiven perässä seurasi aina auto, joka oli ollut lähetystön ulkopuolella passissa. Vallinneissa olosuhteissa tietojen hankkiminen oli lähes mahdotonta. Paasikivi ei ollut enää Moskovan-lähettiläänä jatkosodan syttyessä, sillä hän erosi tehtävästään ja poistui Moskovasta kesäkuun alussa 1941.

Jatkosota syttyy ja lähetystön väen evakkotaival

Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi 22.6.1941 ja sen myötä myös Suomi ja Neuvostoliitto olivat jälleen sodassa. Sodan syttymisen käydessä ilmeiseksi Moskovan-lähetystön henkilökuntaan kuulunut lähetystöneuvos Johan Nykopp ryhtyi välittömästi polttamaan lähetystön sala-arkistoa. Kesäkuun 27. päivänä lähetystön henkilökunta siirrettiin Kazanin rautatieasemalle ja sieltä edelleen Mitsurinskin kaupunkiin n. 400 kilometriä Moskovasta kaakkoon. Täältä 24 hengen ryhmä kuljetettiin heinäkuun alussa toisessa maailmansodassa puolueettomana pysytelleen Turkin rajalle Leninakaniin odottamaan lähetystöjen vaihtoa.

Mitsurinskissa lähetystön henkilökunta kulutti aikaansa mm. pelaamalla lentopalloa heidän majoituspaikkanaan olleen matkailijakodin suurella piha-aukealla. Täällä järjestettiin jopa kansainvälinen ottelusarja, johon osallistuivat myös samaan paikkaan sijoitetut italialaiset, slovakit ja romanialaiset. Vihollisuuksien takia venäläisiä ei voitu ottaa mukaan tähän turnaukseen. Leninakanissa työnnettiin puolestaan kuulaa, jonka Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu hankki suomalaisille. Kuulantyönnössä oli käynnissä epävirallinen Suomen ja Neuvostoliiton välinen kilvoittelu, sillä suomalaisten ulkonaoloajan päättyessä vapaalla olleet venäläiset vartijat alkoivat työntämään kuulaa ja yrittivät rikkoa hiekkaan merkittyjä suomalaisten ennätyksiä.

Lähetystöjen vaihto lykkääntyy

Suomen ja Neuvostoliiton välinen lähetystöjen vaihto ei kuitenkaan toteutunut ripeässä tahdissa. Keskeiseksi kiistakapulaksi muodostui kysymys Suomessa Neuvostoliiton tilaamien laivojen rakentamista valvoneiden venäläisten insinöörien vaihdon toteuttamisesta. Suomi halusi vaihtaa tämän ryhmän talvisodan jälkeen vahingossa tai tahallaan Neuvostoliiton puolelle joutuneisiin suomalaisiin sotilaisiin ja siviileihin. Uudella valtakunnanrajalla vangituista suomalaissotilaista suurin osa oli pidätetty rajanmerkitsemistehtävissä tai vartiopalveluksessa. Neuvostoliitolle nämä henkilöt olivat vakoojia, ja venäläisten puolella katsottiin, että Neuvostoliiton Suomessa olleiden edustustojen henkilökunta ja mainitut insinöörit vaihdettaisiin ainoastaan Suomen Moskovan-lähetystön henkilökuntaan.

Seurauksena oli pattitilanne. Moskovan-lähetystön väki joutui viettämään aikaansa Leninakanissa likaisissa junanvaunuissa paahtavassa kuumuudessa (lämpötila oli viikosta toiseen reilut 30 astetta). Suomeen alkoi myös kantautua huolestuttavia viestejä suomalaisten voinnista. Lopulta Suomen oli taivuttava vaihdon järjestämisessä ja vaihto toteutettiin Neuvostoliiton vaatimalla tavalla. Suomen Moskovan-lähetystön henkilökunta pääsi lopulta Turkin puolelle 31.8.1941. Venäläisryhmä (viralliset edustajat ja insinööriryhmä) ylitti samanaikaisesti Bulgarian ja Turkin rajan. Lähetystöneuvos Nykopp joutui luovuttamaan lähetystön käteisvarat tulliviranomaisille, mutta vähät matkatavarat saatiin viedä rajan ylitse.

Kotiinpaluu

Rajanylityksen jälkeen Moskovan-lähetystön henkilökunnan loppumatka sujui suuremmitta kommelluksitta. Johan Nykopp muistelee paluuta Suomeen seuraavasti: Kotimatkalla ei sattunut juuri mitään erityisempää. Jugoslaviassa tosin juna joutui pysäyttämään pariksi vuorokaudeksi, sillä Titon partisaanit olivat räjäyttäneet radan ja sen korjaamiseen meni saksalaisilta aikaa. Kun palasin Helsinkiin ja ilmoittauduin ulkoasiainministeri Wittingille, hän valitti Leninakanissa tapahtunutta viivytystä, minkä johdosta me, kuten hän sanoi, olimme joutuneet syömään kaalisoppaa kaksi kuukautta. Muuta hänellä ei ollutkaan sanottavana, joten ymmärsin, että meidän osaltamme diplomatia oli pantu hyllylle toistaiseksi.(Johan Nykopp, Paasikiven mukana Moskovassa).

Lähteet:

Johan Nykopp. Paasikiven mukana Moskovassa. Kirjayhtymä, 1975.

Jussi Pekkarinen ja Jyrki Paloposki. Kolhoosi ja keidas: Moskovan suurlähetystörakennus 60 vuotta. Otava, 1998.

 

 

Päivitetty 8.6.2010

Takaisin ylös