Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot

Vakoiludraaman sivunäytös Merikasarmilla

 Jos Ulkoministeriö on harvoin komeillut suomalaisissa elokuvissa, on Merikasarmi saanut tyytyä vielä niukempaan esiintymiseen. Puolidokumentaarinen Meidän poikamme merellä (1933) on säännön vahvistava poikkeus, vaikka kasarmin pihanäkymät, sisätilat ja laiturit esittävät vain lyhyen ja kulissimaisen roolin.
Elokuva jäisi vain laimeaksi kuriositeetiksi, ellei se eräällä vakavalla tavalla kytkeytyisi oman aikansa päivän polttavaan politiikkaan – ja suureen vakoiluskandaaliin.

Armeija takuutuote

Meidän poikamme merellä elokuvan pääosaan asetettiin jo kansansuosion saavuttanut trubaduuri Georg Malmsten.Meidän poikamme merellä elokuvan pääosaan asetettiin jo kansansuosion saavuttanut trubaduuri Georg Malmsten.

Vuosi 1932 laman kurittamassa Suomessa oli ankaraa aikaa filmiteollisuudelle. Tuotanto Suomi-Filmissäkin seisoi paitsi taloudellisista myös henkilökohtaisista syistä. Erkki Karu, mykkäelokuvan uranuurtaja, riiteli yhtiön johtokunnan kanssa eikä uusista projekteista päästy yksimielisyyteen ennen kesää. Kun kuvaukset lopulta aloitettiin, haluttiin pelata varman päälle.

Formaatti uudelle elokuvalle haettiin Karun aiemmasta menestyksestä Meidän poikamme (1929); uusi elokuva Meidän poikamme merellä tulisi sijoittumaan armeijan sijasta laivastoon, jonka uudet ylpeydenaiheet, panssarilaivat ja sukellusveneet, toivat tarinaan lisähohtoa. Lisäksi pääosaan asetettiin jo kansansuosion saavuttanut trubaduuri Georg Malmsten.

Menestys

Meidän poikamme merellä oli vuoden 1933 ylivoimaisesti suosituin elokuva, mutta se on kestänyt huonosti ajan kulumista. Nykykatsojaa Molli-Jorin lahjat laulunumeroiden ulkopuolella eivät vakuuta, kun taas Kati Aspelinin Leila-sairaanhoitajatar on maskeerauksesta eleisiin saakka kiinni mykkäfilmien maneereissa. Varsinainen viehätys saattoi kuitenkin jo 30-luvullakin kytkeytyä laivaston päivärutiinien, kummallisuuksien ja sotilashuumorin kertomiseen. Palvelusohjesäännön mukaiset iltahartaudet tuvissa ja sulkeisharjoitukset Merikasarmin pihalla laahaavat toisaalta paatoksellisina, mutta toisaalta toimivat dokumenttina ajan puolustusvoimien tavoista.

Organisaation laulut

Kävelikö Merikasarmin kentällä äkseeraavien matruusien lisäksi vakooja? Still-kuva ko. elokuvasta.Kävelikö Merikasarmin kentällä äkseeraavien matruusien lisäksi vakooja? Still-kuva ko. elokuvasta.

Nykyisten rekrytointifilmien tapaan Karun elokuva mainostaa laivastoa ja esittää sen puhtaasti positiivisessa, modernissa ja reippaassa valossa. Kertausharjoituksissa olevien miesten koirankujeita siedetään auktoriteettien ja hierarkian saadessa aina viimeisen, oikeutetun sanan. Malmsten antaa ryhdikkäällä atleettisella olemuksellaan sekä iloisella mielellään hahmon asekuntoisen miehen ihanteelle. Laulujensa kautta hän välittää olemustaan ja valaa yhteishenkeä ja harmoniaa mitä erilaisimpien miesten keskuuteen. Dokumentaarisissa osuuksissa kamera seuraa torpedojen ja miinojen käsittelyä, ammuntoja, Wagnerin säestämiä taisteluharjoituksia ja toimintaa eri aluksilla ja välittää kuvaa laivastosta nykyaikaisena ja dynaamisena laitoksena.

Pentikäinen, Vilho Pentikäinen

Kuvaukset käynnissä. Klaffi kädessä Erkki Karu, kameran takana Eino Kari, ympyrässä Vilho Pentikäinen.Kuvaukset käynnissä. Klaffi kädessä Erkki Karu, kameran takana Eino Kari, ympyrässä Vilho Pentikäinen.

Mikä sitten teki elokuvasta poikkeuksellisen? Puolustusvoimat oli avustanut aikaisemman Meidän poikamme –elokuvan filmauksissa ja oli lähettänyt nytkin sotilasasiantuntijan ja yhdysupseerin kuvauksia valvomaan. Merikasarmin sisätiloissa otetussa valokuvassa näkyy taukoa viettävä kuvausryhmä sekä luutnantti Vilho Pentikäinen yleisesikunnan valokuvausosastolta. Hänen apulaisensa "johtaja Heinonen" ei näy kuvassa, mutta liikkui todennäköisesti kaikkialla esimiehensä kanssa, tuliterät panssarilaivat ja vedenalaiset mukaan lukien.

Kuvassa V.A. Pentikäinen luutnantin asepuvussa.Kuvassa V.A. Pentikäinen luutnantin asepuvussa.

Vuotta myöhemmin, lokakuussa 1933 Pentikäinen ylitti rajan ja kertoi venäläisille sotilaille "olevansa valtiollinen emigrantti, sekä poistuneensa Suomesta, koska hän ei voinut hyväksyä täällä vallitsevia oloja ja järjestelmää". Vakoilijaksi paljastuneen luutnantin mukana itään meni mm. Suomi-konepistoolin malli, yleisesikunnasta summittain kopioituja papereita ja, kuten voidaan olettaa, tietoa merivoimien uusimmasta kalustosta.

Agentti 35 ja "The V"

Johtaja Heinonen" paljastui myöhemmin Juho Einari Vähäksi. Hän oli helsinkiläinen sekatyömies ja Etsivän Keskuspoliisin (EK) mukaan myös puna-armeijan veteraani ja SKP:n sotilaslinjan värväämä urkkija. Hänestä tehtiin Pentikäisen ("numero 35") esi- ja yhdysmies, joka välitti kuvattuja asiakirjoja, tehtäviä ja rahaa. Vähän pidätyksen yhteydessä löydettiin kätkö, joka oli "Puistolassa hänen asumansa talon perunakellarissa, kaivetussa maakuopassa suuren perunamäärän alla. Kuoppa oli hyvin vuorattu ja kosteudelta suojattu. Sieltä tavattiin suuri määrä vakoiluaineistoa, muutamia ensiluokkaisia valokuvauskoneita (mm. yksi Pentikäisen yleisesikunnasta ottama kallisarvoinen kone) erilaisine tarpeineen, noin 50 tusinaa pakkafilmejä, valaistus- ym. muita koneita asiakirjojen valokuvaamista varten, armeijan opetuselokuvia, karttoja y.m. y.m.," kertoo EK:n tilannekatsaus marraskuulta 1933.

Going global

Neuvostoliiton lähetystö ja lehdistö kielsivät jyrkästi tienneensä mitään Pentikäisestä ja Vähästä ja pitivät kaikkea sen suuntaista spekulaatiota ”Suomen ohranan neuvostovastaisena provokationa.” Oli niin tai näin, Pentikäinen osoittautui vain jäävuoren huipuksi kansainvälisessä vakoilurenkaassa, jonka rönsyjä seurailtiin seuraavana vuonna aina Ranskaan ja USA:han asti. Organisaation päälliköksi paljastui todelliseen viitta-ja-tikari –tyyliin "ylellistä elämää viettänyt englantilainen naishenkilö" Mary Martin.

Kuvassa Marija Schul, "meikäläinen Mata Hari naisvangin puvussa." Kuvassa Marija Schul, "meikäläinen Mata Hari naisvangin puvussa."

Kyseessä oli tietenkin vain valeidentiteetti, ja miljonäärin rouvan fasadin takaa paljastui Kominternin palkkaama latvialainen baarityttö Marija-Emma Schul, joka oli työtään varten hankkinut vuoroon erilaisia passeja, vuoroon ylimääräisiä kieliä, kuten englannin Maryn roolia varten. Tässä vaiheessa kuvaan tulevat piilolokeroilla varustetut vaateharjat, Ranskasta lähetetyt salakirjoituksella täytetyt maisemakortit, kuuttakymmentä kieltä taitavat sifferispesialistit ja lopulta J. Edgar Hoover ja FBI. Jutun levitessä ulkomaisiin lehtiin ja tiedustelupalveluihin Suomessa tehtiin jo kymmeniä pidätyksiä, jotka johtivat kahteenkymmeneenviiteen tuomioon.

30-luvun kuva ja todellisuus

On ironista, että Pentikäinen ja Vähä, joista koko vyyhti lähti purkautumaan, olivat hankkineet tietoja, muiden lähteiden muassa, juuri puolustusvoimien mainoskuvauksissa, joiden tuloksena Meidän poikamme merellä –elokuvaa voi syyllä pitää. Malmstenin joviaalin persoonan ohella Väinämöisellä, Saukolla ja Merikasarmilla vieraili paljon laskelmoivampia henkilöitä.

Toisin kuin elokuvan yksiselitteinen ja –mielinen tarina ja aikalaiskuvaus, teoksen kulttuurihistorialliset kytkennät paljastavat 20- ja 30-luvun Suomeen kiinteästi liittynyttä epäyhtenäisyyttä, aatteellisia ristiriitoja, aatteiden myymistä sekä kulissien takana kihisevää kansainvälistä toimintaa. Molli-Jorin kaltaisten merimiesten rinnalla aikaan kuuluivat pentikäiset ja toisaalta muut, jotka "nähtävästi etupäässä rahalla lahjottuina ovat olleet valmiina pettämään maansa ja aiheuttamaan sen vapaudelle ja itsenäisyydelle vaaroja. Kunpa edes voisi toivoa, että tämä vakoilujutun paljastuminen ja siihen sekaantuneiden rankaiseminen olisi omansa varoittamaan toisia tällaisiin seikkailuihin ja rumiin ansiotöihin antautumasta!" kirjoitti Iltasanomat oikeudenkäyntien päätyttyä 25.4.1934.

Lisää aiheesta:
Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa (Love Kirjat, 1982, Vaasa).
Kansallisfilmografia 1, 1907-1935 (Edita, 1996, Helsinki) ss. 531-7.

Teksti: Harri Kilpi

Kirjoittaja työskentelee korkeakouluharjoittelijana UM:n tietopalvelussa Otto-toimituksessa. Hän on yleisen historian opiskelija Helsingin yliopistossa ja valmistelee pro gradu -tutkielmaansa Englannin kulttuuri- ja elokuvahistoriasta

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintäyksikkö

Päivitetty 15.6.2010

Takaisin ylös