Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet, 26.4.2017

Kehitysmaiden innovatiivisten start-up-yritysten kapasiteetinkehittämishanke

Kuvaus

Hanke kehittää kehitysmaiden innovatiivisten start-up-yritysten kapasiteettia liiketoiminnan ja kilpailukyvyn parantamiseksi ja pääomasijoitusten houkuttelemiseksi. Hanke järjestää avoimen kansallisen kilpailun globaaliin yrityskiihdyttämöohjelmaan mukaan otettavien start-up-yritysten valitsemiseksi noin 20 kehitysmaassa yhteistyössä paikallisen innovaatioverkoston, Maailmanpankin tai muun organisaation kanssa. Yritykset osallistuvat Suomessa kapasiteetinkehittämisohjelmaan, moniin verkostoitumistilaisuuksiin sekä Slush-konferenssiin. Mukaan otetaan myös kehitysmaiden innovaatioverkostojen edustajia. Hanke tutustuttaa osallistujat suomalaiseen innovaatioekosysteemiin ja luo pohjaa uusille kumppanuuksille kehitysmaayritysten ja suomalaisten yritysten, kansalaisjärjestöjen ja oppilaitosten välille. Hanke toistaa vuosina 2015 ja 2016 toteutetun vastaavan hankkeen mallia. Start-up-yritykset ovat tärkeitä kehitysmaiden taloudellisen kasvun ja monipuolistumisen kannalta. Nuoret yritykset luovat uusia työpaikkoja, elinkeinoja ja toimeentulomahdollisuuksia ihmisille. Hankkeeseen valittavat yritykset ovat lisäksi ns. impact-yrityksiä, joiden liiketoimintaa on ratkaista yhteiskuntien sosiaalisiin ja ympäristöön liittyviä haasteita sekä osallistaa köyhiä ja helposti syrjäytyviä ihmisiä taloudellisen toimintaan. Ratkaisut voivat liittyä mihin tahansa kehityshaasteeseen kuten terveyteen, koulutukseen, maatalouteen, julkiseen hallintoon tai ilmastonmuutokseen ja edistää siten monia ihmisoikeuksia. Välittömät hyödynsaajat ovat kehitysmaiden start-up-yrittäjät ja innovaatioverkostojen johtajat, jotka valitaan ohjelmaan mukaan. Pitkällä aikavälillä hanke hyödyttää kehitysmaiden ihmisiä, erityisesti yrityksiin ja niiden kumppaneihin työllistyviä ihmisiä, joista merkittävä osa on nuoria ja naisia. Hankkeen toteuttaja on Startup Sauna Oy. KEO-20 esittää, että laaturyhmä puoltaa 150 000 euron tuen myöntämistä hankkeelle vuodeksi 2017.

Rahoituspäätös 26.4.2017

150 000 €

Sidottu osuus

29 900 €

Kohdealue

Kehitysmaat (erittelemätön)

Toimiala

Liike-elämän tukipalvelut ja instituutiot 100%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

Konsultit

Ota yhteyttä

keo-20

Rahoituskohteen numero

89892683

Tunnus

UHA2017-001424

Luotu

17.3.2017

Sivua muokattu

3.5.2017

Käsittelyn vaihe

Päätöksenteko
Varainmyöntöpäätös
Päätös

Asian tila

Vireillä

Tämä dokumentti

Päivitetty 4.5.2017

Takaisin ylös