Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Julkaisut, 22.3.2017

Kehitysevaluoinnin vuosiraportti 2016

Vuoden 2016 aikana toteutettiin useita mielenkiintoisia ja haastavia evaluointeja. Kaikista evaluoinneista saimme sen systemaattisen viestin, että Suomen kehitysyhteistyö tuottaa monipuolisia tuloksia. Tuki on yhteistyökumppaneiden tarpeiden ja politiikkojen näkökulmasta tarkoituksenmukaista. Suomi saa positiivista palautetta joustavista toimintatavoista ja on usein rahoitusosuuttaan suurempi politiikkavaikuttaja. Tulosperustainen suunnittelu ja raportointi on vahvistunut, mutta pitkän aikavälin vaikutuksia on vaikea arvioida. Vaikuttavuuden seurantaa ja arviointia pitäisi lisätä erityisesti hanke- ja ohjelmatasolla.

Vuosiraportti 2016 kansi

pdfKehitysevaluoinnin vuosiraportti 2016

Evaluoinnit nostavat myös esille kehitysyhteistyön vaikuttavuuteen ja maailman monimutkaisuuteen liittyviä haasteita, jotka edellyttäisivät johdonmukaista yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Esimerkiksi maaohjelmien sekä kauppaa tukevan kehitysyhteistyön toimintasuunnitelman evaluoinnit toivat esille, että vaikka itse toiminta on tuottanut tuloksia, suunnitelmat ovat jääneet sisäisiksi asiakirjoiksi, joita ei ole hyödynnetty riittävästi strategisen tulosjohtamisen välineenä. Riskien hallinnassa on myös puutteita, jotka leikkaavat tuloksellisuutta.

Vaikka Suomen kehityspolitiikka sekä kehitysyhteistyön eri rahoituskanavat ja yhteistyömuodot edellyttävät eri toimijoilta periaatteessa samansuuntaista ja johdonmukaista toimintaa, niiden keskinäinen yhteistyö ei näytä onnistuvan käytännössä. Eri instrumenttien täydentävyys ja strateginen yhteisvaikutus jää vajaaksi. Tulosperustaisen johtamisen käytäntöjä ja kulttuuria tulisi entisestään vahvistaa. Tarvittaisiin kokonaisvaltaisempaa vaikuttamista sekä uusia arviointikäytäntöjä, jotka huomioivat paremmin maailman monimutkaisuuden. Myös paineet rahoituksen läpinäkyvyydestä ja tuloksellisuuden luotettavasta arvioitavuudesta kasvavat sitä mukaa kun yksityisen sektorin rooli vahvistuu kehitysyhteistyössä ja uusia rahoitusinstrumentteja kehitetään. Uusien rahoitusmuotojen arvioitavuuteen tulee kiinnittää huomiota heti alusta lähtien.

Päivitetty 22.3.2017

Takaisin ylös