Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Julkaisut, 20.3.2017

Kehitysyhteistyön maaohjelma 2016–2019: Tansania

pdfCountry Strategy for Development Cooperation with Tanzania 2016–2019

Suomen kehitysyhteistyön tavoitteena Tansaniassa on:

  • Toimiva julkinen sektori
  • Työllisyyden ja elinkeinojen paraneminen

Suomen suunniteltu tuki Tansanialle on yhteensä 52 miljoona euroa vuosina 2016–2019.

Kahdenvälisen yhteistyön maaohjelmat painottavat aiempaa enemmän naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien parantamista sekä kumppanimaiden elinkeinoelämän vahvistamista.

Yhteistyö on myös aiempiin ohjelmiin verrattuna entistä kohdennetumpaa. Rahoituksen lisäksi ohjelmissa korostuu vaikuttamistyö osana tulosten saavuttamista.

Uudet ohjelmat on tehty Etiopialle, Kenialle, Mosambikille, Tansanialle, Sambialle, Palestiinalaisalueille, Myanmarille, Nepalille ja Vietnamille. Vietnamin maaohjelma on siirtymävaiheen strategia.

Maaohjelmat perustuvat viime vuonna hallituksen antamaan Kehityspoliittiseen selontekoon. Ne toteuttavat selonteon neljää painopistettä ja ottavat huomioon kumppanimaan omat kehitysprioriteetit sekä Suomen kehitysyhteistyön tuoman lisäarvon. Niissä huomioidaan myös kestävän kehityksen tavoitteet.

Päivitetty 22.3.2017

Takaisin ylös