Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet, 13.12.2016

Metsäsektorin IKI-hanke

Kuvaus

Vähiten kehittyneiden maiden kategoriaan kuuluvan Myanmarin pinta-alasta noin 43% on metsää, mutta metsien häviämisvauhti on etenkin viimeisen viiden vuoden aikana ollut nopeaa, jopa kolmanneksi nopeinta maailmassa. Metsien käyttö Myanmarissa ei ole kestävällä pohjalla, eikä metsistä saada sellaista taloudellista hyötyä maan kehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin rahoittamiseksi kuin mitä olisi mahdollista. Kunnollista ja kattavaa metsävarojen inventointia ei ole tehty yli 30 vuoteen, joten luotettavaa ja ajanmukaista tietoa metsien tilasta politiikkasuunnittelua, päätöksentekoa ja kansainvälisiin velvoitteisiin liittyvää raportointia varten ei ole. Luonnonvarakeskuksen (Luke), Myanmarin luonnonvaraministeriön ja Yezinin metsäyliopiston yhteistyöhanke tukee kansallisen metsävarojen kartoitus-, seuranta- ja tietojärjestelmän kehittämistä vahvistamalla viranomaisten ja tutkimuslaitosten teknistä kapasiteettia ja osaamista. . Hankkeessa kehitetään ja vahvistetaan näiden toimijoiden kykyä metsävaroihin liittyvän tiedon keräämiseen, analysointiin, monitorointiin ja tilastointiin. Hanke täydentää ja linkittyy suoraan samaan aikaan Suomen rahoituksella toteuttavaan FAO:n hankkeeseen, jossa kehitetään metsävarojen inventointia sekä seuranta- ja tietojärjestelmiä. Luken ja myanmarilaisten insitituutioiden yhteistyöhanke edistää luotettavan ja ajanmukaisen metsiin liittyvän tiedon saatavuutta, mikä mahdollistaa paremman politiikkasuunnittelun ja raportoinnin. Kestävä metsävarojen hallinta mahdollistaa sen, että metsistä saadaan enemmän hyötyä ja se jakautuu tasapuolisemmin. Hankkeesta hyötyvät suoraan Myanmarin luonnonvaraministeriön metsäosasto, metsäntutkimuslaitos sekä Yezinin metsäyliopisto. Vuosina 2017-2020 toteutettavan hankkeen budjetti on 1 000 000 euroa.

Rahoituspäätös 13.12.2016

1 000 000 €

Sidottu osuus

1 000 000 €

Kohdemaa

Myanmar

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

Ympäristöapu
Osallistava kehitys/hyvä hallinto

Toimiala

Metsäpolitiikka ja -hallinto 100%

Tuen tyyppi

Yleistuki kansalaisjärjestöille, muille yksityisille toimijoille, julkisen ja yksityisen tahon kumppanuudet (ns. PPPt) ja tutkimuslaitokset

Rahoituskanava

Luonnonvarakeskus

Hanke on ohjelmaperustainen

Ota yhteyttä

asa-40

Rahoituskohteen numero

63501536

Tunnus

UHA2016-004306

Luotu

15.8.2016

Sivua muokattu

23.12.2016

Käsittelyn vaihe

Aloitus ja tekninen suunnittelu
Hanke-ehdotuksen arviointi ja päätös

Asian tila

Vireillä

Tämä dokumentti

Päivitetty 24.12.2016

Takaisin ylös