Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Uutiset, 13.9.2016

EU:n ja Yhdysvaltain välisten TTIP- vapaakauppaneuvottelujen 14. kierros pureutui globaaleihin sääntöihin

EU:n ja Yhdysvaltain välisten vapaakauppaneuvottelujen neljästoista kierros järjestettiin Brysselissä 11.-15.7.2016. Osapuolet ovat edelleen sitoutuneita neuvotteluihin ja tavoitteeseen kunnianhimoisesta sopimuksesta. Tavoite päättää neuvottelut presidentti Barack Obaman kaudella eli vuonna 2016 on haasteellinen.

Työtä on vielä paljon jäljellä. Sopimuksen elementit: tarjoukset ja neuvottelutekstit, olisi saatava riittävän pitkälle, jotta neuvottelujen loppuvaiheeseen voitaisiin edetä.

Neljännellätoista neuvottelukierroksella keskityttiin etenkin globaaleja sääntöjä ja markkinoillepääsyä koskeviin kysymyksiin. EU jakoi useita uusia neuvotteluehdotuksia, muun muassa sääntelyn eri sektoreista. EU:n ehdotukset ovat julkisia. Käsiteltävänä on nyt tekstiehdotuksia lähes kaikista, sopimuksen noin 30 neuvotteluluvusta.

EU:n kauppaministerit tarkastelevat neuvottelujen tilannetta 23.9.2016 epävirallisessa kokouksessaan Bratislavassa.

Seuraava neuvottelukierros järjestettäneen syksyllä, mutta sen ajankohtaa ei ole vielä vahvistettu.

Seuraavassa selostetaan tarkemmin kierroksen antia yksittäisissä aiheissa.

I Markkinoillepääsy

Tavarakauppa

Teollisuustuotteet

Osapuolilla on jo selkeämpi käsitys useiden tuotenimikkeiden tullikohtelusta. Suuri osa tulleista tullaan poistamaan heti sopimuksen voimaanastumisen yhteydessä, ja loppuihin tullaan soveltamaan siirtymäaikoja, joista ei ole kuitenkaan vielä sovittu. Kaikkein herkimmistä tuotteista ei ole kuitenkaan vielä keskusteltu.

Tavarakauppaa koskevan sopimusluonnostekstin työstäminen on jatkunut, ja teksti on tältä osin pitkälle edistynyttä. Etenkin tavaroiden tulliluokittelua, väliaikaisesti maahantuotujen tavaroiden tullivapautta, kaupallisia näytteitä ja korjausten jälkeen uudelleen maahantuotuja tuotteita koskevissa kysymyksissä on edistytty. Osapuolet ovat myös sopineet vientiverojen kieltämisestä. Viennin ja tuonnin laadullisia rajoitteita koskevissa periaatteissa on myös jonkin verran edistytty.

Maataloustuotteet

Keskusteltavina olivat maatalousteksti, tariffit ja tariffien ulkopuoliset kaupanesteet. Maataloustekstin osalta keskusteltiin erityisesti viiniä ja väkeviä alkoholijuomia koskevista ehdotuksista sekä vientikilpailusta. Osapuolet perustelivat yksityiskohtaisemmin omia ehdotuksiaan. Kierroksella EU antoi myös kaupanesteitä koskevia ehdotuksia. Tariffien osalta osapuolet liputtivat yksittäisiä vienti-intressejä ja esittivät pyyntöjä siirtymäajoista. Herkistä tuotteista ei keskusteltu. Osapuolet tunnustivat, että tariffien osalta lopullinen kunnianhimon taso on riippuvainen sopimuksen lopputuloksesta kokonaisuudessaan.

Alkuperäsäännöt

Neuvottelujen yleisenä tavoitteena on määritellä tuotteiden alkuperää koskevat säännöt, joiden mukaan tuotteille voidaan myöntää sopimuksen mukainen etuuskohtelu. Yleisten määräysten osalta keskustelu painottui määräyksiin kumulaatiosta sekä arvonlaskentatapoihin. Lisäksi keskustelussa käsiteltiin petoksentorjuntaa koskevia määräyksiä. Tuoteryhmäkohtaisten luettelosääntöjen osalta keskusteltiin kummankin osapuolen tekstiilituotteita koskevien määräysten ja lähestymisen eroista ja niiden taloudellisista perusteista.

Palvelukauppa

Rajat ylittävän palvelukaupan osalta keskusteltiin niin markkinoillepääsytarjouksista kuin sopimustekstiehdotusten yhdistämisestä. Keskusteluja jatkettiin etenkin määritelmistä, lupa- ja lisenssivaatimuksista sekä ammattipätevyyden vastavuoroisesta tunnustamisesta, josta jäsenmaiden konsultaatiot jatkuvat. Markkinoillepääsyn osalta vaihdettiin tietoa osapuolten tarjouksista.

Televiestinnän ja sähköisen kaupan osalta käytiin kaksipäiväiset neuvottelut. Sähköisen kaupan osalta keskusteltiin muun muassa roskapostista ja sähköisistä allekirjoituksista. Televiestinnän osalta keskusteluja käytiin erityisesti lupavaatimuksista, sääntelyviranomaisten roolista sekä verkkojen yhteenliittämisestä. Osapuolet sopivat yksityiskohtaisista jatkotoimenpiteistä, jotta seuraavalla kierroksella saavutettaisiin edistystä.

Rahoituspalveluissa edistyttiin sääntelyviranomaisen yhteistyön osalta sekä rahoituspalveluja koskevan sopimustekstin osalta. EU esitteli kierroksella myös oman rahoituspalveluja koskevan markkinoillepääsytarjouksensa. Teknisiä keskusteluja markkinoillepääsystä jatketaan tulevilla kierroksilla.

Julkiset hankinnat

Osapuolet keskittyivät kierroksella julkisia hankintoja koskevan sopimustekstin sisältöön. Teksti sisältää sopimusehtoja muun muassa hankintamenettelyistä, joita julkiset viranomaiset käyttävät hankintoja kilpailuttaessaan. Keskustelua käytiin myös tarjoajien valintakriteereistä, joilla voitaisiin lisätä avoimuutta. EU korosti hankinnoissa avoimuuden lisäksi syrjimättömyyttä ja sosiaali- ja ympäristönäkökohtien sekä työoikeudellisten seikkojen huomioon ottamista. EU esitteli myös oman sähköisen hankintailmoitusportaalin (TED-tietokanta), josta näkyvät kaikki EU-kynnysarvon ylittävien julkisten hankintojen kilpailutukset EU:ssa kaikilla jäsenmaiden kielillä. Tässä yhteydessä EU toi esiin julkisia hankintoja koskevan sähköisen informaatiopisteen perustamisen tärkeyden myös Yhdysvalloissa. Tämä helpottaisi eurooppalaisten pienten ja keskisuurten yritysten osallistumista Yhdysvaltain julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin. EU myös korosti, että pääsy Yhdysvaltain julkisten hankintojen markkinoille on tärkeä neuvottelutavoite EU:lle.

II Sääntelykysymykset

Sääntelyn yhdenmukaisuus

Neuvotteluja jatkettiin sääntely-yhteistyöstä ja hyvistä sääntelykäytännöistä molempien osapuolten antamien tekstien perusteella. Lisäksi keskusteltiin ensimmäistä kertaa EU:n heinäkuun kierroksella Yhdysvalloille antamasta ehdotuksesta sääntely-yhteistyön rakenteiksi. Sääntely-yhteistyöhön liittyvät rakenteet sisältyvät EU:n ehdotukseen sopimuksen institutionaalisiksi, yleis- ja loppumääräyksiksi (EU Proposal for Institutional, General and Final provisions).  EU:n neuvottelijat selvensivät ehdotuksessa olevien eri toimijoiden (komiteat ja foorumit, kuten Transatlantic Regulators’ Forum) roolia. EU:n tavoitteena on kevyt, mutta tehokas koordinaatiomekanismi, jossa sääntelyviranomaiset ovat mukana.

Tekniset kaupanesteet (TBT, Technical Barriers to Trade)

Keskustelu jatkui muun muassa TTIP-sopimuksen teknisten kaupanesteiden komitean tehtävistä. Pientä edistystä saatiin aikaan siinä, miten teknisiä kaupanesteitä nostetaan jatkossa esille.

Vaatimustenmukaisuuden arvioinnin (testaus, tarkastus ja sertifiointi) osalta jatkettiin keskusteluja keinoista helpottaa testausta ja sertifiointia siten, että tämän voisi tietyin edellytyksin tehdä jo lähtömaassa. Lisäksi keskusteltiin Yhdysvaltojen koneita ja laitteita (engineering products) koskevista vaatimustenmukaisuuden arvioinneista, erityisesti kaksinkertaisen testauksen vähentämisestä, akkreditoinnin hyödyntämisestä vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten nimeämisessä ja merkinnöistä.

Standardien osalta jatkettiin keskusteltua avoimuudesta sen suhteen, miten sääntelyviranomaiset valitsevat standardeja, joita tulee noudattaa. Myös toisen osapuolen sidosryhmien osallistumisesta toisen standardointijärjestöjen työhön keskusteltiin. Nämä järjestöt ovat itsenäisiä, ja jatkokeskusteluissa tämä tulee ottaa huomioon.

Terveys- ja kasvinsuojelutoimet (SPS, Sanitary and Phytosanitary Measures)

Neuvotteluosapuolet keskustelivat lähes kaikista pöydällä olevista artikloista selkeyttääkseen prioriteetteja luvun osalta. Yksityiskohtaisia keskusteluita käytiin tuontitarkastuksista ja auditoinnista. Jatkokeskusteluita tarvitaan erityisesti EU:n SPS-toimien soveltamista ja EU:n tunnustamista yhtenä kokonaisuutena koskevista ehdotuksista sekä Yhdysvaltojen ehdotuksesta koskien sertifiointia.

Osapuolet keskustelivat myös eläinten hyvinvoinnista keskittyen erityisesti eläinten terveyteen. Myös yleisistä hyväksymismenettelyistä keskusteltiin, tavoitteena varmistaa riittävä ennakoitavuus viejille. Antibioottiresistenssistä keskusteltiin lyhyesti. EU selosti, miksi se pitää aiheen sisällyttämistä sopimukseen tärkeänä.

Sektorit

EU ja Yhdysvallat ovat yksilöineet yhdeksän sektoria, joiden osalta tarkastellaan mahdollisuutta lisätä sääntelyn yhdenmukaisuutta. Keskusteluja johtaa molempien osapuolten osalta sektoreista vastaavat sääntelyviranomaiset. EU antoi heinäkuun neuvottelukierroksella tekstiehdotukset seuraavien sektoreiden osalta: kosmetiikka, tekstiilit, ajoneuvot, lääkinnälliset laitteet, koneet ja laitteet sekä kemia.

Lääkkeiden osalta jatkettiin yksityiskohtaisia keskusteluja EU:n ja Yhdysvaltojen antamista artiklakohtaisista tekstiehdotuksista. Lisäksi EU:n ja Yhdysvaltojen sääntelyviranomaiset päivittivät tilanteen hyvän tuotantotavan GMP-tarkastusten osalta (Good Manufacturing Practices, GMP) eli sen työn osalta, mitä EU:n ja Yhdysvaltojen tarkastusten vastaavuutta arvioiva työryhmä on tehnyt. Geneeristen valmisteiden (ovat valmisteita, jotka sisältävät saman määrän vaikuttavaa ainetta samassa annosmuodossa kuin alkuperäisvalmisteet) osalta päivitettiin kansainvälisen yhteistyön ajankohtainen tilanne.

Kosmetiikan osalta EU antoi oman tekstiehdotuksensa sektoria koskeviksi artikloiksi. Yhdysvallat antoi oman ehdotuksensa edellisellä kierroksella. EU selvensi ehdotuksensa sisältöä muun muassa tuotekatteen (scope), kosmetiikan ainesosien riskiarvioinnin (safety assessment of ingredients), merkintöjen, standardien ja eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien (Alternatives to Animal Testing, ATMs) osalta.

Tekstiilien osalta EU esitteli tekstiehdotuksensa, mikä sisältää määräyksiä merkinnöistä (yhteistyö uusien kuitunimien ja hoitomerkintöjen merkitsemisessä) ja yhteistyölle tekstiileille ja vaatteille relevanttien standardien osalta.

Ajoneuvoihin liittyen jatkettiin teknistä keskustelua mahdollisesta ekvivalenssista tai harmonisaatiosta. EU antoi oman ehdotuksensa sektoria koskeviksi määräyksiksi. Keskustelua käytiin myös YK:n 1998 –sopimuksen toimivuudesta.

Lääkinnällisten laitteiden osalta EU antoi ehdotuksensa sektoria koskeviksi määräyksiksi. Yhdysvallat antoi oman ehdotuksensa edellisellä kierroksella. Yhdysvallat on pyytänyt, että EU ottaisi käyttöön lääkinnällisten laitteiden kansainvälisen järjestön (Medical Device Regulators Forum, IMDRF) lääkinnällisten laitteiden yhtenäisen auditointiohjelman (Medical Device Single Audit Programme, MDSAP). EU:n neuvottelijat toivat esiin sen, että asiasta tulee keskustella yksityiskohtaisesti EU:n jäsenmaiden kanssa. EU tehnee päätöksen pilottiin liittymisen osalta marraskuun loppuun mennessä.

Keskustelut jatkuivat myös yhteensopivista tietokannoista lääkinnällisten laitteiden jäljittämiseksi (Unique Device Identification, UDI) ja lääkinnällisten laitteiden hyväksymistä varten käytettävien hakulomakkeiden yhdenmukaistamisesta (Regulated Product Submission, RSP). EU ehdotti lisäksi, että yhteistyö kattaisi myös muita lääkinnällisille laitteille merkittäviä osa-alueita, kuten tietojenvaihtoa vaatimusten vastaisista (non-compliant) laitteista ja yhteistyötä standardeissa.

Informaatio- ja kommunikaatioteknologian osalta Yhdysvallat esitteli tekstiehdotuksensa. EU antoi alustavia kommentteja ehdotukseen. E-terveyteen liittyen neuvottelutiimit keskustelivat transatlanttisen eHealth/health IT yhteistyön toimintaohjelman (Transatlantic eHealth/health IT Cooperation Roadmap) viimeaikaisesta kehityksestä ja toimeenpanosta. EU palaa Yhdysvaltojen tekstiehdotukseen tarkemmin ennen seuraavaa kierrosta. Samoin tehdään Yhdysvaltojen salaustekniikkaa koskevan tekstiehdotuksen osalta. Keskusteluja käytiin myös muun muassa e-merkinnöistä ja yhteistyöstä markkinavalvonnassa.

Koneiden ja laitteiden osalta EU antoi tekstiehdotuksensa sektoria koskeviksi määräyksiksi. Tavoitteena on lisätä sääntely-yhteistyötä sellaisilla alueilla, missä on yhteinen intressi. Keskustelua käytiin siitä, miten tämä liite on suhteessa yleiseen teknisiä kaupanesteitä (TBT) koskevaan lukuun.

Kemian sektorin osalta neuvottelut keskittyivät pääosin EU:n antamaan tekstiehdotukseen. Se, tuleeko kemian sektori olemaan sääntely-yhteistyöluvun liite vai oma lukunsa, selvennetään myöhemmin.  Aikaisempien kierrosten tapaan neuvottelijat kävivät läpi edistymistä pilottiprojekteissa. Nämä liittyvät kemikaalien priorisointiin ja arviointiin sekä luokitteluun ja merkintöihin. Tekninen analyysi liittyen seosten luokitteluun käyttöturvallisuustiedotteessa (classification rules for mixtures in Safety Data Sheets) on saatu päätökseen, ja seuraavaksi on tarkoitus saada sidosryhmiltä palautetta.

Kasvinsuojeluaineiden osalta osapuolet jatkoivat keskustelua mahdollisista yhteistyöalueista. Osapuolet vaihtoivat tietoa arviointiaikatauluista. Keskusteluissa osapuolet totesivat yhteistyön CODEX –järjestön puitteessa olevan hyvää erityisesti satoryhmien osalta. Osapuolet keskustelivat myös yksittäisiin aiheisiin liittyvistä kysymyksistä, kuten EU:n oliiviöljyn ja hedelmämehujen viennistä sekä Yhdysvaltojen tiettyjen pähkinöiden ja marjojen viennistä.

III Globaalit säännöt

Investointisuoja ja –riitojenratkaisu

Investointien vapautuksen ja suojan osalta keskustelut kattoivat useita sisällöllisiä sääntöjä, kuten markkinoillepääsy, sääntelyoikeus ja investointien kohtelu. Osapuolet vaihtoivat yksityiskohtaisia tekstejään vertaillen samankaltaisuuksia ja eroavuuksia. Tällä tavoin saavutettiin samankaltaisten elementtien osalta edistystä sellaisen neuvottelutekstin laadinnassa, jossa molempien osapuolten ehdotukset olisi saatettu yhteen. Myös investointiriitojenratkaisusta käytiin keskustelua osapuolten yksityiskohtaisten tekstiehdotusten pohjalta. Osapuolet kartoittivat niin ikään mahdollisuuksia edistyä yhteisen neuvottelutekstin laadinnassa samankaltaisten elementtien osalta. Neuvottelutekstiä, jossa molempien osapuolten ehdotukset olisi saatettu yhteen, ei kuitenkaan ole vielä saatu aikaan.

Kestävä kehitys

Kauppaa ja ympäristöä sekä kauppaa ja työelämän normeja koskevissa neuvotteluissa mentiin syvemmälle yksityiskohtiin, muun muassa EU:n esittämien uusien temaattisen artikloiden kautta. Osapuolet vahvistivat, että molemmille on tärkeää sisällyttää sopimukseen sitoumuksia kansainvälisen työjärjestön (ILO, International Labour Organization) työelämän perusnormien kunnioittamisesta. Osapuolet keskustelivat niin ikään mahdollisuuksista tehostaa yhteistyötään kolmansissa maissa.

Osapuolet keskustelivat yksityiskohtaisesti kestävästä luonnonresurssien käytöstä ja ympäristösopimuksista, joista molemmat ovat laatineet omat tekstiehdotuksensa. EU esitti uuden ehdotuksensa matalapäästöisestä ja ilmastonmuutoksen kannalta kestävästä kehityksestä, jossa huomioidaan Pariisin ilmastosopimus.

EU esitteli myös tällä kierroksella antamansa yleisiä institutionaalisia kysymyksiä koskevan kappaleen, joka sisältää ehdotuksen muodostaa kauppaa ja kestävää kehitystä käsittelevän erityiskomitean ja mekanismit kansalaisyhteiskunnan osallistamiseksi. Osapuolet vertailivat omia lähestymistapojaan kestävän kehityksen kysymyksiin, mukaan lukien riitojen ratkaisu. EU vahvisti, että se tulee tekemään kestävän kehityksen toimeenpanoa koskevan neuvotteluesityksen myöhemmin.

Tulliyhteistyö ja kauppamenettelyt

EU:n tavoitteena on säännöt, joilla helpotetaan ja nopeutetaan vientiä ja tuontia EU:n ja USA:n välillä, tarpeellisesta tullivalvonnasta ja -tarkastuksista tinkimättä. EU ja USA ovat jatkaneet yhteisen neuvottelutekstin työstämistä. Keskusteluissa käsiteltyjä aiheita olivat muun muassa ennakkopäätökset, tavaroiden nopea luovutus, kansainväliset toimintakäytännöt ja parhaat käytännöt sekä yhden luukun järjestelmät. Tavarakaupparyhmän kanssa jatkettiin keskusteluita väliaikaisen maahantuonnin menettelyistä ja korjauksen jälkeen maahantuotujen tuotteiden tullikohtelusta.

Pienet ja keskisuuret (pk) yritykset

Osapuolet ovat sopineet jo suurimmasta osasta tulevan pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevan luvun sisältöä, eli yhteistyöstä, tietojenvaihdosta ja institutionaalisista rakenteista sekä alkulausekkeesta. Ne, kohdat, joista keskusteluita edelleen jatketaan, liittyvät tulevan sopimuksen muihin osa-alueisiin. Osapuolet ovat käynnistäneet myös keskustelut artiklasta, jossa määritellään tulevan sopimuksen muut osa-alueet, joilla on merkitystä pienten ja keskisuurten yritysten kannalta.

Energia ja raaka-aineet

Osapuolet jatkoivat neuvottelukierroksella keskusteluja energiasta ja raaka-aineista kaikkiaan kolmen päivän ajan. Osapuolet keskustelivat myös EU:n tekstiehdotuksesta ilman, että keskustelu sitoo kumpaakaan osapuolta. EU toisti avauspuheenvuorossaan pitävänsä tärkeänä, että Yhdysvallat poistaa luonnonkaasun viennin lupamenettelyn, jota EU pitää vientirajoituksena.

Keskustelujen toisessa osassa käsiteltiin EU:n ehdottamia horisontaalisia määräyksiä tavarakauppaa koskevassa luvussa. Nämä koskevat vientimonopoleja, kauttakulkua ja vientihinnoittelua. Ehdotetut määräykset ovat EU:n näkemyksen mukaan tärkeänä mallina tuleville vapaakauppasopimuksille kolmansien maiden kanssa. Osapuolet kävivät teknisen keskustelun EU:n ehdottamista säännöistä kolmannen osapuolen pääsystä energiaverkkoihin.

Kolmanneksi keskityttiin ehdotuksiin EU:n ja Yhdysvaltojen väliseksi yhteistyöksi. Tämä sisälsi myös katsauksen aloihin, joilla transatlanttinen yhteistyö voi edistää kestävää kehitystä ja siirtymistä matalahiiliseen talouteen. Osana tätä käsiteltiin toimenpiteitä, joilla edistettäisiin uusiutuvan energian käyttöä ja energiatehokkuutta.

Teollis- ja tekijänoikeudet (IPR, Intellectual property rights)

Teollis- ja tekijänoikeuksien (IPR, Intellectual Property Rights) osalta osapuolet saavuttivat edistystä molempien tekstiehdotusten yhdistämisessä. Neuvottelijat keskustelivat kansainvälisiä sopimuksia, yleisiä sopimusmääräyksiä, osapuolten välistä yhteistyötä sekä kasvilajikkeiden suojaa koskevista esityksistä. Lisäneuvotteluja tarvitaan edelleen tullin toimista.

Osapuolet käsittelivät myös liikesalaisuuksia, pienten ja keskisuurten yritysten asemaa sekä mallisuojaa.  Molemmat osapuolet ovat hyvin kiinnostuneita laatimaan sopimusmääräyksiä, jotka perustuvat kahden eri järjestelmän samankaltaisuudelle ja niiden yhteisille piirteille. Nämä antavat oikeudenomistajille tehokkaan suojan.

Maantieteellisten merkintöjen osalta EU muistutti teeman olevan sille keskeinen.

Sopimuksen yleismääräykset

EU ja Yhdysvallat keskustelivat yksityiskohtaisesti institutionaalisia, yleis- ja loppumääräyksiä koskevasta EU:n ehdotuksesta. Keskeisinä aiheina olivat erilaisten, sopimuksella perustettavien toimijoiden (komiteat ja foorumit) tehtävät ja rooli. Keskustelua käytiin myös sopimuksen muutosmenettelyistä ja päätöksenteosta, voimaantulosäännöistä ja väliaikaisesta soveltamisesta, sopimuksen päättämisestä ja keskeyttämisestä. Käsiteltävinä olivat myös muun muassa lauseke, joka sulkee pois TTIP:n suoran vaikutuksen kansalliseen lainsäädäntöön ja standardimääräykset EU:n tulevaisuuden laajentumisten varalta.
 

Lisätietoa TTIP-neuvotteluista:
Ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osasto, kaupallinen neuvos Mary-Anne Nojonen, puh. 0295 351 494

Tämä dokumentti

Päivitetty 13.9.2016

Takaisin ylös