Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Edustustojen raportit, 20.5.2015 | Suomen suurlähetystö, Lontoo

David Cameronin II hallitus aloittaa työnsä

Britannian alahuoneen vaalitulos selvisi 8.5., ja pelkästään konservatiiveista koostuvan David Cameronin toisen hallituksen kokoonpano nuijittiin kasaan muutamassa päivässä. Hallituksella on laskutavasta riippuen niukka 12–16 paikan yksinkertainen enemmistö. Uuden hallituksen ohjelma julkistetaan 27.5. alahuoneen uuden istuntokauden juhlallisissa avajaisissa kuningatar Elizabethin valtaistuinpuheessa.

Päältä päin katsoen Britannian politiikassa voisi uskoa, että nyt on siirrytty entistä selkeämpään kauteen. Tarkempi analyysi nostaa kuitenkin esiin monia vaikeita kysymyksiä, joita kapean enemmistön omaava konservatiivihallitus joutuu ratkomaan, kun se ryhtyy lunastamaan vaalilupauksiaan. Suomen kannalta merkittävimmät Britannian vaalien seuraukset tulevat näkymään EU:ssa ja Euroopan neuvostossa.

David Cameron ja konservatiivit muodostivat 7.5. järjestettyjen parlamenttivaalien jälkeen melko perinteisen yhden puolueen enemmistöhallituksen. Uusi hallitus pääsee pian aloittamaan työnsä.
David Cameron ja konservatiivit muodostivat 7.5. järjestettyjen parlamenttivaalien jälkeen melko perinteisen yhden puolueen enemmistöhallituksen. Uusi hallitus pääsee pian aloittamaan työnsä.

Korvataanko Human Rights Act kansallisella lainsäädännöllä?

Alkavan kesän aikana on uudelta hallitukselta odotettavissa esitys, jolla kumotaan Britanniassa vuodesta 1998 voimassa ollut Human Rights Act, joka on antanut maassa kansallisen lainvoiman Euroopan neuvoston yhteydessä toimivan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksille. Eräät EIT:n viime vuosina antamat päätökset on konservatiivien keskuudessa koettu ärsyttäviksi. Puolue lupasikin vaalien alla rajoittaa jatkossa tällaisten päätösten automaattista kansallista sitovuutta korvaamalla Human Rights Actin uudella kansallisella lainsäädännöllä (British Bill of Rights). Tämä jättäisi EIT:n päätösten soveltamisen viime kädessä Britannian omien tuomioistuinten harkinnan varaan.

Jos konservatiivien rivit pysyvät kasassa, uudistus on vietävissä läpi alahuoneessa. Konservatiivien keskuudessa on kuitenkin monia, jotka suhtautuvat varauksellisesti askeleeseen, joka veisi Britannian törmäyskurssille EIT:n ja sitä kautta myös Euroopan neuvoston ja sen jäsenkunnan kanssa. On myös muistutettu, että Pohjois-Irlannin rauhanprosessin pohjana oleva vuoden 1998 "Good Friday Agreement" nojautuu keskeisesti Human Rights Actiin. Myös Skotlannissa on herätty vaatimaan, että EIT:n toimivaltaan puuttuminen vaatii Skotlannin osalta Edinburghin alueparlamentin suostumuksen. Tätä ei kansallismielisen SNP-puolueen hallitsemalta parlamentilta ole odotettavissa.

British Bill of Rights tulee nostamaan valokeilaan myös sen, että vaikka konservatiiveilla on alahuoneessa niukka enemmistö, ylähuoneessa, jonka käsittelyyn tällaiset asiat myös menevät, pelkästään Labourin ja liberaalidemokraattien ryhmillä on konservatiiveihin nähden selvä enemmistö. Ylähuoneen ei vallitsevan käytännön mukaan tule pyrkiä kaatamaan hallituspuolueen vaaliohjelmaan sisältyneitä uudistuksia, mutta on odotettavissa, että ylähuone tulee käsittelemään tämäntyyppistä asiaa hyvin huolellisesti ja kenties esittämään muutoksia, joista joudutaan neuvottelemaan pitkäänkin. On siis ennakoitavissa, että Human Rights Actin korvaaminen British Bill of Rightsilla tulee olemaan huomattavasti työläämpi hanke kuin etukäteen on ehkä odotettu.

EU-kansanäänestys järjestetään "viimeistään vuonna 2017"

EU:n osalta pääministeri Cameron katsoo, että vaalivoitto on antanut hänelle selkeän mandaatin järjestää konservatiivien lupaama kansanäänestys Britannian EU-jäsenyydestä "viimeistään vuonna 2017". EU-kansanäänestyksen järjestämistä tarkoittava lainsäädäntö (EU Referendum Bill) tulee todennäköisesti olemaan yksi uuden hallituksen kärkihankkeista.

Vaalien jälkeen on alkanut vilkas keskustelu siitä, tulisiko kansanäänestys järjestää jo vuoden 2016 aikana, jotta hankkeen synnyttämät epävarmuudet Britannian asemasta EU:ssa saataisiin hälvennettyä mahdollisimman nopeasti – suuntaan tai toiseen. Toisaalta tämä merkitsisi myös sitä, että mitään kovin merkittäviä uudistuksia Britannian EU-jäsenyyden ehtoihin ei kiireisellä aikataululla ole helppoa saada aikaan. Tässä tapauksessa kansanäänestykseen jouduttaisiin viemään joko Britannian EU-jäsenyys jokseenkin nykyisillä ehdoilla tai jonkinlaisella vaatimattomammalla ("poliittisella" tai "kosmeettisella") uudistuspaketilla täydennettynä tai pyrkimällä sopimaan EU-kumppanien kanssa periaatteellisella tasolla joistain myöhemmin muodollisesti vahvistettavista uudistuksista.

Britannia tuleekin lähikuukausina ajamaan omaa EU:n uudistamisagendaansa Brysselissä ja jäsenmaiden pääkaupungeissa suurella tarmolla keskittyen asioihin, joissa se uskoo saavansa tukea myös mahdollisimman monilta muilta EU-mailta. Britannian offensiivisen agendan yksityiskohtia ei vielä tiedetä. On kuitenkin helppo ennustaa, että se tulee koskemaan mm. maahanmuuttoon ja ulkomaalaisten Britanniassa nauttimiin sosiaalietuuksiin liittyviä rajoituksia, kansallisten parlamenttien vaikutusvallan kasvattamista EU:n päätöksenteossa, euroalueen ulkopuolisten EU-maiden aseman turvaamista suhteessa euromaihin erityisesti finanssipalveluissa ja muissa sisämarkkinakysymyksissä ja EU:n perusfilosofiaan kuuluvan "ever closer Union" -vision häivyttämistä ainakin Britannian omalta osalta. Lisäksi Britannia tulee vaatimaan EU:lta budjettileikkauksia, sisämarkkinoiden syventämistä erityisesti palveluiden osalta ja kolmansien maiden kanssa käytävien vapaakauppaneuvottelujen pikaista loppuunsaattamista.

Brittiläisten ja mannereurooppalaisten asiantuntijoiden arviot siitä, mitä kaikkea voidaan poliittisesti sopia ja saattaa juridisesti nopeasti voimaan ilman EU:n perussopimuksiin kajoamista, ovat toistaiseksi olleet hajanaisia. Brittihallituksen piiristä on kuulunut yhtäältä ääniä (pääministeri Cameron) siitä, että ainakin osa tavoiteltavista uudistuksista tulee edellyttämään EU:n perussopimusten muuttamista, mutta toisaalta (ulkoministeri Hammond) on myös visioitu, että kevyempikin proseduuri voisi riittää esim. Tanskan hieman samanlaisten 1990-luvun alun ongelmien hoitamisen tapaan. Vuonna 1992 tanskalaiset saatiin toisessa kansanäänestyksessä äänestämään Maastrichtin sopimuksen hyväksymisen puolesta, kun maalle oli luvattu uusia erivapauksia. EU-komission puheenjohtajan Junckerin sanoessa, että briteille tulee pyrkiä löytämään "a fair deal", hänen kerrotaan ajattelevan juuri jotain tämäntapaista juridista innovatiivisuutta.

Tulee kuitenkin muistaa, että päätösvalta näissä asioissa ei ole EU-komissiossa vaan viime kädessä EU:n jäsenmailla. Onkin todennäköistä, että erivapauksien hahmottelu briteille, jos sellaisesta aletaan neuvotella, tulee synnyttämään vastaavia vaatimuksia – kenties muista kysymyksistä – myös muissa EU-maissa.

Neuvotteluasetelman osalta on myös huomionarvoista, että brittien on hyvin vaikea luvata EU-kumppaneilleen mitään vastapalveluksia, koska heiltä ei kukaan muu ole vaatimassa oikeastaan mitään. Tosin monet britit näyttävät uskovan, että heidän taloudellis-poliittinen painoarvonsa Euroopassa on niin suuri, että muut EU-maat kyllä tulevat johonkin määrään saakka taipumaan Lontoon vaatimuksiin, jotta britit saataisiin pysymään EU:ssa. Onko tämä toiveajattelua vai realismia, selvinnee kenties hyvinkin pian, kun brittien vaatimuksista ryhdytään toden teolla neuvottelemaan. Osaltaan asiaan tulee varmasti vaikuttamaan sekin, kuinka paljon EU:ssa joudutaan lähiaikoina keskittymään muihin päällä oleviin kriiseihin (Kreikka, Ukraina/Venäjä, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka…), joiden rinnalla brittien vaatimukset saattavat ainakin joissain pääkaupungeissa tuntua vähemmän kiireellisiltä.

Tiukka linja finanssipolitiikassa jatkuu

Britannian sisäpolitiikan tulevia näköaloja voidaan arvioida paremmin sen jälkeen, kun Kuningattaren valtaistuinpuhe on kuultu ja erityisesti sen jälkeen, kun valtiovarainministeri George Osborne on heinäkuun alussa esitellyt uuden hallituksen ensimmäiset budjettilinjaukset. Jo nyt voidaan kuitenkin ennakoida, että tiukan finanssipolitiikan linja tulee jatkumaan. Puhutaan ainakin £30 mrd. luokkaa olevasta budjetin "lisäsopeutuksesta" lähimpien kahden vuoden aikana. Jää nähtäväksi, mihin hallinnonhaaroihin ja sosiaalietuuksiin tulossa olevat leikkaukset kipeimmin kohdistuvat.

Veronkorotuksia konservatiivihallitus tuskin tulee esittämään, mutta veronkierron torjumisesta uskotaan löytyvän ainakin jonkin verran lisätuloja (luokkaa £5 mrd.?). Eräät budjettimenot (terveydenhuolto, kehitysyhteistyö, koulutus) ovat poliittisesti "suojattu" ja puolustukseenkin saatetaan joutua etsimään lisärahoitusta. Tämän vuoksi muille hallinnonhaaroille on luvassa entistä kovempia leikkauksia. Joissain arvioissa puhutaan n. 100 000 virkamiehen vähennystarpeesta Lontoon keskushallinnon ("Whitehall") tasolla vuoteen 2020 mennessä.

Sosiaalietuuksiin puuttumista uusi hallitus ei voi välttää, mikäli se mielii pysyä säästötavoitteissaan. Mistä leikataan, selvinnee jo varsin pian. On myös odotettavissa uutta lainsäädäntöä, joka rajoittaa lakko-oikeuksia julkisella sektorilla. Myös BBC:n toimilupa ja rahoitus nousevat lähivuosina pöydälle. Terrorismin ja kaikenlaisen radikalismin torjunnassa halutaan varmasti päästä käyttämään nykyistä pidemmälle meneviä viranomaisten valtuuksia.

Skotlannin itsehallinnon syventäminen kuuluu myös Cameronin uuden hallituksen ensimmäisiin haasteisiin. Ei ole täysin varmaa pitääkö viime syksynä puolueiden (ml. SNP) kesken neuvoteltu kompromissi tilanteessa, jossa SNP on suuren vaalivoittonsa jälkeen voimansa tunnossa. Skotlantia koskevat uudistukset tulevat jossain määrin heijastumaan varsin pian myös Walesin ja Pohjois-Irlannin itsehallinnon kehittämiseen. Lisäksi esille nousee kimurantti kysymys siitä, miten Englannin aluehallinto ja ylipäätänsä Britannian paikallishallinto tulisi jatkossa järjestää.

Kaikkien lainsäädäntökysymysten osalta kannattaa kuitenkin muistaa edellä mainittu erikoinen tilanne parlamentissa, missä hallituksella on toki niukka enemmistö alahuoneessa mutta oppositiolla hyvin selvä enemmistö ylähuoneessa, mikä voi johtaa jatkossa yllättäviinkin viivästyksiin ja käänteisiin.

Britannian ulko- ja turvallisuuspolitiikassa näkymät ovat sen sijaan varsin vakaat: kukaan ei usko maan linjan ja tyylin näissä asioissa merkittävästi muuttuvan siitä, mihin Cameronin ensimmäisen hallituksen aikana on totuttu. Toki Britannian EU-suhteen kehittyminen on asia, joka vaikuttaa myös tähän politiikan lohkoon.

Kenestä Cameronin seuraaja?

Vaalitaistelun aikana David Cameron lupasi, että hän ei enää vuoden 2020 vaaleissa asetu pääministeriehdokkaaksi. Yleisimmän hypoteesin mukaan hän haluaa hoitaa Britannian EU-aseman uudistamisen päätökseen, voittaa asiasta käytävän kansanäänestyksen tukemalla Britannian pysymistä EU:ssa ja siirtyä sen jälkeen sivuun mahdollisesti jo ennen kevään 2020 vaaleja. Tämä tarkoittaisi konservatiivien sisäisen johtajakilpailun käynnistymistä heti, kun EU-kansanäänestys on saatu hoidetuksi.

Jos tällä aikataululla mennään, vahvimpia asemia itselleen on petaamassa ilman muuta valtiovarainministeri George Osborne. Osbornen lähipiiri on miehittänyt suuren joukon Cameronin II hallituksen keskeisistä paikoista ja kaikesta päätellen hän tulee vetämään Brysselissä käytäviä neuvotteluja Britannian EU-vaatimuksista. Suurta kansansuosiota ja medianäkyvyyttä nauttiva Lontoon pormestari Boris Johnson on nyt myös alahuoneessa ja hallituksessa eräänlaisena salkuttomana ministerinä, joten hänetkin on otettava kaikissa spekulaatioissa lukuun. Muina mahdollisina ehdokkaina Cameronin seuraajaksi mainitaan yleensä sisäministeri Theresa May ja ulkoministeri Philip Hammond.

Hajanainen oppositio

Oppositiossa on tällä hetkellä 10–11 ryhmää riippuen siitä, tulevatko Pohjois-Irlannin neljä Sinn Féin-puolueen edustajaa mukaan alahuoneen työskentelyyn. Sekä Labour että liberaalidemokraatit joutuvat valitsemaan itselleen lähikuukausina uudet johtajat eronneiden Ed Milibandin ja Nick Cleggin tilalle.

EU-vastaisen UKIP:in odotettua heikompi menestys vaaleissa on laukaissut puolueessa sisäisen kriisin, jonka lopputulos ei vielä ole näkyvissä. Lisäksi SNP:n suuri 56 edustajan parlamenttiryhmä tulee varmasti lyömään oman leimansa alahuoneen tulevaan työhön taitavan ja ovelan johtajansa Alec Salmondin tahdittamana.

Hajanaista oppositiota kenties suuremman haasteen Cameronin II hallitukselle muodostaakin konservatiivien niukka (12–16 paikkaa) enemmistö, mikä tarjoaa puolueen erilaisille sisäisille ryhmittymille mahdollisuuksia pääministerin horjuttamiseen ja painostamiseen.

Suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi, Suomen Lontoon-suurlähetystö

Päivitetty 22.5.2015

Takaisin ylös