Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Puheet, 25.8.2014

Ulkoministeri Tuomiojan puhe suurlähettiläskokouksessa 2014

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puhe suurlähettiläskokouksessa Helsingissä 25. elokuuta 2014

MUUTOSVARAUKSIN

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä on aina ollut suomalaisten hyvinvoinnin edistäminen ja turvallisuuden varmistaminen. Tämä perustehtävämme, vaikka se eri aikoina on voitu vähän eri tavoin ilmaista, on koko itsenäisyytemme aikana pysynyt samana. Kun Porin SuomiArenan menestyksekkäässä ulkoministeriön paneelitilaisuudessa kysyttiin, mikä ulkopolitiikkamme tärkein tehtävä tänään on vastasin, että ”maailman pelastaminen”. Tätä toivon tämänkin puheenvuoroni perustelevan.

Meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa työksemme tekevien on aina muistettava, että tehtävämme on Suomen ja suomalaisten asian ajaminen – jos me emme sitä tee, ei sitä tee kukaan muukaan. Meidän hyvinvointimme ja turvallisuutemme ei kuitenkaan siitä kohennu, jos muilla menee huonosti. Muiden pahoinvointi ja turvattomuus on nykyisessä 7,3 miljardin ihmisen asuttamassa keskinäisen riippuvuuden maailmassa myös meitä uhkaava asia.

Pian itsenäisyytemme alussa ymmärsimme, että hyvät naapuruussuhteet ovat meille elintärkeitä. Luonnolliseksi viiteryhmäksemme otimme jo 30-luvulla pohjoismaisen ryhmittymän. Asetimme jo Kansainliiton aikana toiveita monenkeskiseen yhteistyöhön ja kollektiiviseen turvallisuuteen, vaikka ne eivät suurvaltojen, ja tilaisuuden tullen pienempienkin valtojen, harjoittaman voimapolitiikan kahteen maailmansotaan johtaneessa maailmassa vielä täyttyneetkään.

Toisen maailmansodan jälkeen kollektiivisen turvallisuuden tavoittelu sai uusia muotoja, joka kylmän sodan vuosina perustui supervaltojen johtamien sotilasliittojen kauhun tasapainoon. Sen rinnalle vakautta tuottavaksi voimaksi alkoi nousta taloudellinen kanssakäyminen ja globalisaatio sekä ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltiopohjaa vahvistavan kansainvälisen normipohjan asteittainen kehittäminen.

Viime vuonna puhuin tässä tilaisuudessa maailmassa vaikuttavasta kahdesta samanaikaisesta todellisuudesta. ”Yhtäällä on vanhan reaalipolitiikan maailma, jossa valtiot nojaavat voimapolitiikkaan ajaakseen kansallista etuaan, myös muiden kustannuksella, jos mahdollista ja sallittua. [ ] Toisaalla on keskinäisen riippuvuuden maailma, jossa uusiin turvallisuushaasteisiin kukaan ei voi vastata vain yksin ja/tai vain voimapolitiikan keinoin. [ ] Ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytyy ottaa huomioon molemmat todellisuudet, sillä vaikka voimapolitiikka yksinään ei enää toisi kestäviä etuja, on vielä johtajia, jotka elävät vanhassa todellisuudessa.”

Tänään tuo voimapolitiikan todellisuus on palannut keskuuteemme myös Euroopassa. Krimin annektointi ja Ukrainan destabilisointi ovat toimia jotka loukkaavat kansainvälistä oikeutta, rikkovat Venäjän hyväksymiä kansainvälisiä sopimuksia ja uhkaavat Ukrainan koskemattomuutta. Näihin on myös Euroopassa reagoitu Venäjään kohdistetuilla pakotetoimilla.

EU:n pakotepäätökset eivät odotetusti ole välittömästi auttaneet konfliktin lopettamista. eivätkä Venäjän vastatoimet ole nekään tulleet yllätyksenä. EU:n pakotepäätösten tarkoituksena on kuitenkin tukea pyrkimyksiä neuvotteluratkaisuun. Välillä on kuitenkin näyttänyt siltä, että Venäjän haluttomuutta on vastannut myös EU:n jonkinasteinen kyvyttömuus ryhtyä vakavaan ja vaativaan poliittiseen neuvotteluprosessiin konfliktin lopettamiseksi. Sitäkin tärkeämpää ja arvokkaampaa on ollut Saksan sekä Ranskan aktiivisuus ratkaisun löytämiseksi, mitä me Suomesta olemme monin tavoin myös Tasavallan presidentin tapaamisten ja yhteyksien kautta halunneet tukea.

Ukrainan hallituksella on koko ajan ollut kiistämätön oikeus ja velvollisuuskin palauttaa maahan järjestys. Toisin kuin ukrainalaisten selvän enemmistön tuella presidentiksi valitulla Poroshenkolla, ei aseistetuilla separatistijoukkioilla ole minkäänlaista valtakirjaa esiintyä Donbasin alueen venäjänkielisen väestön nimissä. Merkit viittaavat päinvastoin siihen, että heidän väkivaltainen käytöksensä ja pelottelunsa on edelleen vähentänyt heidän alun perinkin vähäistä kannatustaan alueen väestön keskuudessa.

Venäjänkielisillä ukrainalaisilla on myös legitiimejä huolia ja odotuksia, joihin ns. separatistien aseistariisuminen ei vielä mitenkään vastaa. Kaikissa konfliktin ratkaisusuunnitelmissa, alkaen helmikuun Maidanin mielenosoitukset lopettaneesta sopimuksesta, Geneven sopimuksen ja ETYJ:n tiekartan kautta Poroshenkon rauhansuunnitelmaan, on keskeisellä sijalla inklusiivisen dialogin kautta aikaansaatava, kaikkien vähemmistöjen ja alueiden oikeudet ja päätäntävallan turvaava poliittinen ratkaisu perustuslakiuudistuksineen ja parlamenttivaaleineen.

Uudistukset ovat tarpeen konkurssin partaalla horjuvassa maassa kaikille ukrainalaisille, joilla tähän asti ei ole ollut mahdollisuutta elää demokraattisessa ja korruptiosta vapaassa oikeusvaltiossa.

Ukrainalla on sotilaallinen kyky, jos ns. separatistien tukemista Venäjältä ei jatketa tai lisätä, viedä ns. terroismin vastainen operaationsa päätökseen. Kahden suuren kaupungin lopullinen haltuunotto ei tule kuitenkaan onnistumaan ilman suurta verenvuodatusta, kasvavia siviiliuhreja ja humanitäärisen hädän kärjistymistä.

Nyt olisi siis vihdoinkin aika vaientaa aseet, antaa muille kun vakaviin sotarikoksiin syyllistyneille mahdollisuus kunnialliseen vetäytymiseen Venäjän puolelle – missä aika monen kotikin on – ja toteuttaa Poroshenkon rauhansuunnitelma tavalla, joka luo kaikille ukrainalaisille heidän kieleensä tai muuhun taustaansa katsomatta mahdollisuudet turvalliseen elämään heidän kielellisiä ja muita oikeuksiaan turvaavassa hajautetussa valtiossa, joka ei ole riidoissa yhdenkään naapurinsa kanssa.

Huominen kokous Minskissä Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin päämiesten ja Poroshenkon kesken, jossa mukana myös EU:n komission vahva edustus Cathy Ashtonin johdolla, on lähin tilaisuus hakea ratkaisua.

Minskin kokous on myös tilaisuus EU:lle vakuuttaa Venäjä siitä, että se ei Ukrainan kanssa tehdyllä assosiaatiosopimukselle eikä muilla toimillaan ole rakentamassa mitään Venäjän etuja vahingoittavaa omaa etupiiriään, vaan että kaikkien Ukrainan naapureiden yhteinen intressi on vakaa, hyvinvoiva, demokraattinen ja maan kaikkien kansalaisten kodikseen kokema Ukraina, jolla on hyvät suhteet kaikkiin naapureihinsa. Sekin on sanottava, että jos tähän olisi Itäisen kumppanuuden kehittämisessä alusta alkaen panostettu, olisi konfliktin kärjistyminen nykyiselle asteelleen kenties voitu välttää.

Ihanteellista, mutta valitettavasti kuitenkin epärealistista on odottaa, että myös Krimin kysymys voitaisiin nyt ratkaista yhteisymmärryksessä Ukrainan konfliktin lopettamisen osana. Siihenkin löytyy malleja mutta niiden kehittäminen ja käyttöönottoa vaatii vielä pitempää kypsyttelyä. Annektointi ja sen toteuttamistapa jää siten vielä ehkä pitkäksikin aikaa avoimeksi haavaksi joka estää täydellisen EU-Venäjä suhteiden normalisoinnin. Se ei silti saa muodostua esteeksi niiden asioiden ratkaisemiseksi ja sen yhteistyön kehittämiseksi joka on edelleen tärkeätä ja välttämätöntä ja kaikille osapuolille hyödyllistä ja tarpeellista. Tämä koskee niin kaikkea kansalaisyhteiskunnan rajat ylittävää kanssakäymistä kuin alueellisia yhteistyörakenteita tai globaalihaasteiden ratkaisemista.

Arvoisat kuulijat!,

Ukraina ja konfliktien maailma ovat tuottaa myös informaatiohaasteita. Totuus on tunnetusti kaikissa konflikteissa ensimmäinen uhri.

Olen muutamassa yhteydessä puhunut viime aikoina luotettavan tiedon ja ulkopoliittisen analyysin tarpeesta. Tämä korostuu erityisesti senkaltaisissa konflikteissa, jollainen on nyt Ukrainassa käynnissä.

Tässä tilaisuudessa on syytä painottaa, että vaikka parempi ja luotettavampi tieto on aina tervetullutta, emme me suomalaisina päätöksentekijöinä kuitenkaan minkäänlaisessa pimennossa toimi. Ulkoministeriö ja edustustoverkkomme tuottavat kiitettävän laadukasta raportointia. Suurin ongelmamme on, että enemmillä resursseilla voisimme tuottaa sitä enemmän ja useammista paikoista, sen sijaan että nyt joudumme pohtimaan vieläkö edustusverkkoa on edelleen harvennettava.

Oma raportointimme kattaa politiikan, talouden, kulttuurin ja median. Esimerkiksi Kiovan ja Moskovan lähetystöjen kautta tulee päivittäin laajoja katsauksia ja ajoittain selventäviä analyysejä ja arviota. Säännöllistä tietoa tuottavat myös suojelupoliisi ja sotilastiedustelu, jonka lisäksi EU:n ulkoasiainhallinnon katsaukset ja raportit ovat soveltuvin osin käytettävissämme. Ministeriössä on osaavaa väkeä, joka kokoaa ja käyttää tätä tietoa Suomen käymien neuvottelujen ja päätöksenteon pohjaksi.

Voimavarat ovat tietysti jonkinlainen rajoite, mutta kriittisimmissä tilanteissa voidaan resursseja kohdentamalla varmistaa kulloinkin tarpeellinen seuranta ja kannanottovalmius, vaikka se tapahtuisi muiden vähemmän kiireellisten asioiden kustannuksella.

Kun konflikteissa ns. informaatiosodan osuus käy koko ajan merkittävämmäksi, joutuu myös saadun tiedon luotettavuuden varmistaminen koetukselle. Päivittäinen informaatiovirta kaikissa median muodoissa lisääntyy koko ajan ja iso osa tästä ei ole oikeata informaatiota vaan tahallista tai tahatonta disinformaatiota. Kun päättäjiltä edellytetään lähes välittömästi reagointia, on vaarallista antaa kommentteja saatikka tehdä päätöksiä puutteellisen, vahvistamattoman tai suorastaan väärän tiedon perusteella.

Propaganda, jollaista esim. Venäjän valtiollisessa ohjauksessa olevan median informaatio valtaosaltaan on, on kohtuullisen helppoa tunnistaa sellaiseksi ja suhtautua siihen riittävällä epäluulolla. Toisaalta propagandaväitteenkin takana voi olla jokin todellinen tapahtuma, jota sitten suurennellaan tai vääristellään omiin tarkoituksiin.

Mutta minkään maan media ei kuitenkaan ole – eikä minkään maan tiedustelutietokaan – sellaista että sitä kritiikittä ja vahvistamatta kannattaa niellä. Juuri tämän informaatiovirran käsittelemiseksi olen peräänkuuluttanut sellaista luotettavaa ja mielipiteistä pidättyvää analyysikeskusta, joka pystyisi tätä tietomassaa perkaamaan ja kertomaan kuinka luotettavaa tai epäluotettavaa kulloinenkin tieto on, kuinka lähellä lähde yhtä tai toista osapuolta on, ja myös sanomaan milloin tietoa ei voida vielä sen enempää vahvistaa kuin todeta vääräksi.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tai sen osa-alueita käsitteleviä tutkimuslaitoksia on kohtuullisen paljon. Parhaimmillaan ne tuottavat laadukasta ja hyödyllistä tutkimusta ja analyysiä, jonka arvo ei ole kiinni siitä voidaanko sitä käyttää välittömän päätöksenteon pohjana, vaan miten se päätöksentekijöiden yleistä tietoa ja ymmärrystä lisää. Se on tarpeen ja hyödyllistä silloinkin, kun päätöksentekijä ei päätyisikään samaan toimintalinjaan mitä tutkija mahdollisesti suosittelee. Tutkijoilla saa ja itse asiassa pitäisikin olla mielipiteitä, mutta myös erityisen kehittynyt lähdekritiikki ja kyky erottaa mielipiteet analyysistä ja se mikä on oikea paikka ja yhteys esittää niitä. Erilaiset ideologiset tai koulukunta-taustat sekä sidonnaisuudet on myös syytä aina tuoda avoimesti esiin.

Selvää on, ettei Suomen kaltainen eurooppalaisiin arvoihin perustuva avoin yhteiskunta voi informaatiosodankäyntiinkään vastata perustamalla propagandaelimiä. Se ei olisi oikea tie. Avoimuus, kriittisyys ja epämukavienkin totuuksien etsintä ja julkistaminen ovat avoimen yhteiskunnan paras puolustus. Avoimuuden ja kansalaisoikeuksien arvoista kiinnipitäminen on myös osa oikeaa kyberturvallisuusstrategiaa.

Arvoisat kuulijat,

monet Suomessa kysyvät, johtaako voimapolitiikan näkyvä paluu myös paluuseen kylmän sodan maailmaan, onko myös kuuman sodan mahdollisuus kasvanut ja kohdistuuko myös Suomeen uudenlaisia uhkia. Kysymykset ovat ymmärrettäviä ja niihin on osattava antaa asiallisia ja perusteltuja vastauksia.

Pahimpiakaan kehityskulkuja ei voi kokonaan sulkea pois. Uhkaavimpien mahdollisuuksien avoin kohtaaminen ja analyysi auttavat myös niiden torjumisessa, joka on sekä välttämätöntä että mahdollista. Voimmekin katsoa, etteivät nyt korostuneet haasteet kuitenkaan muuta niitä fundamentteja, joiden varaan Suomen turvallisuus rakentuu.

Kylmä sota jakoi koko maailman tavalla, jossa puolueettomuudelle oli vain hyvin kapea liikkumatila. Tähän maailmaan ei ole senkään vuoksi paluuta, että enemmistö maailman kansoista ja valtioista ei enää tällaiseen kahtiajakoon tule alistumaan.

Tämä vastaa varmasti myös suomalaisten valtaenemmistön käsityksiä, jotka eivät halua kylmän sodan jakolinjoja Suomen rajoille. Ne eivät myöskään millään tavoin edesauttaisi Euroopan eteläisen naapuruston tilan kohentamisessa. joka on ja pysyy koko Euroopan yhteisenä turvallisuusintressinä.

Voimapolitiikan maailman pullistelu ei ole syrjäyttänyt keskinäisen riippuvuuden maailmaa, saatikka poistaa välttämättömyyttä vastata megahaasteeseen, jota siirtyminen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen merkitsee, ja johon meillä on parhaassa tapauksessakin maailmanlaajuisesti aikaa enintään muutama vuosikymmen.

Suomi on toistuvasti vuosittain julkaistavassa Index of Failed States-listauksessa arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi. Tämä antaa Suomelle uskottavan ja vahvan pohjan kertoa siitä, miten demokratia, sukupuolten välinen tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, sekä osaamiseen, yrittämiseen, yhteistyöhön ja kattaviin palveluihin perustuva hyvinvointivaltio ovat avain useimpiin niihin asioihin - vakauteen, rauhaan, köyhyyden poistamiseen ja hyvinvointiin – joita kaikki kansat joilla on mahdollisuus tehdä vapaita valintoja tavoittelevat.

Siksi on esitettävä huoli siitä, että voimapolitiikan paluu uhkaa muodostua jarruksi globaaliagendalla olevien ilmastomuutoksen pysäyttämisen, joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen ja muiden ekologisten ja laajaan turvallisuuteen kohdistuvien haasteiden ratkaisemiseen. Sellaiseen meillä ei maailmassa ole varaa.

Arvoisat kuulijat,

ulkoministeriö uusii koko viestintänsä tämän vuoden aikana. Kyse on ennen kaikkea viestintää koskevien toimintatapojen uudistamisesta koko ulkoasianhallinnossa. Viestintäosaston uudelleenrakentaminen organisatorisesti on vasta ensimmäinen askel.

Sisältömielessä keskeinen tavoite on ohjata viestintätoiminta mahdollisimman tiukasti ministeriön keskeisten toimintatavoitteiden ympärille. Tämä onnistuu vain, jos keskustelu viestintäosaston ja muiden osastojen kanssa sujuu. Näin ulkoasiainhallinnossa tehtävä hyvä työ saadaan näkyväksi. Viestintäosasto vie Suomea ulkomaille ja ulkoministeriötä Suomeen, kuten viestintäosasto itse sanoo.

Uudistus on hyvä uutinen edustustoille. Jatkossa jokaisella edustustolla on viestintäosastolla kummiyksikkö, johon se ottaa yhteyttä. On niin sanotusti yksi luukku, josta viestintätukea saa, koskeepa asia nettisivujen ylläpitoa tai laajempaa Team Finland -operaatiota.

Ulkoministeriö linjasi jo valtiosihteeri Antti Satulin aikana, että emme käytä viestinnässä niin kutsuttua spokesperson / puhemies -mallia. Suomalaiseen demokratiaan kuuluu, että tiedotusvälineet saavat tietoa mahdollisimman läheltä varsinaista päätöksentekoa.Meillä ulkoministeriössä on tähän hyvät edellytykset. Se tulee erityisesti testatuksi kriisitilanteissa.

Te, tässä salissa istuvat suurlähettiläät ja osastopäälliköt olette oman alueenne asiantuntijoita. Suomalaisia palvelevia hyviä esimerkkejä ovat olleet esimerkiksi Kiovan suurlähettilään Arja Makkosen toiminta meneillään olevan kriisin aikana, suurlähettiläs Ari Mäen esiintyminen Kabulissa tapahtuneen suomalaisten surman yhteydessä tai suurlähettiläs Sofie From-Emmesbergerin esiintyminen Keniassa ostoskeskukseen tehdyn hyökkäyksen yhteydessä. Kaikki esimerkkejä siitä, kuinka ulkoministeriö voi antaa suomalaisille kuvaa tapausten taustalla vaikuttavista tekijöistä ja näin tehdä sekasortoiselta näyttävää maailmaa ymmärrettävämmäksi.

Arvoisat kuulijat,

keskushallinnon uudistamisen (KEHU) projektin yhteydessä valmistellaan valtioneuvoston hallintoyksikön perustasta (VNHY2015). Sen on kerrottu olevan askel kohti yhtenäistä ja yhteentoimivaa valtioneuvostoa.

Se on hyvältä kuulostava tavoite. mutta käytännössä se merkitsee valtioneuvoston hallintotoimintojen paisuttamista tavalla, joka voi heikentää hallinnon toimintakykyä.

Erityisen ongelmallinen hanke on ulkoasiainhallinnon toimintaedellytysten kannalta. UM:n hallinto poikkeaa perustellusti rakenteeltaan muiden hallinnonalojen ministeriö- ja virastorakenteesta. Ulkoministeriön ja edustustoverkon integroidut palvelut on vuorokauden ympäri viritetty globaalin toimintamme tarpeisiin. Kotimaahan ja ministeriöiden tarpeisiin keskittyvät järjestelmät eivät sitä palvele. UM:n urajärjestelmä mahdollistaa välttämättömät henkilöresurssit kansainvälisiin tarpeisiimme.

Erityisen kyseenalainen on pyrkimys väkisin muuttaa lakiin perustuvaa ja UM:n toiminnan perusrakenteisiin kuuluvaa yleisuraa tekemällä siitä valtioneuvoston hallintoyksikön resurssivaranto. On vaikea nähdä miten hallintotyötä, epäyhtenäisyyttä ja epävarmuutta lisäävä ratkaisu mitenkään parantaisi ulkoasiainhallinnon mahdollisuuksia suoriutua palvelutehtävistään ja vastata ajankohtaisiin haasteisiin tilanteessa, jossa päinvastoin tarvittaisiin lisäpanostusta Suomen kansainväliseen toimintakykyyn.

On tietenkin selvää, että myös ulkoministeriön on oltava valmis tarkastelemaan toimintojaan ja etsimään jatkuvasti uusia tapoja toimintojen tehostamiseen. Tämähän on koko KEHU-projektin sinänsä hyvä ja tarpeellinen tavoite. Valitettavasti tapa, jolla projektia on kaikkea hyvän hallinnon mm yhteistyötä, avoimuutta ja osapuolten kuulemista koskevia periaatteet sivuuttaen, ei näitä lähtökohtia lainkaan palvele. Sen vuoksi asian valmistelun siirtäminen parlamentaariseen valmisteluun on oikea ratkaisu.

Arvoisat kuulijat,

ulkoasiainhallinto on tuottavuusohjelman sekä valtiontalouden vaikean tilanteen vuoksi joutunut säästämään useana vuonna peräkkäin. Suomella on enimmillään ollut 100 edustustoa, nyt niitä on jäljellä 91.  Meitäkin koskeneissa säästöpaineissa olemme kehittäneet toimintaamme, etsineet kustannustehokkaita ratkaisuja, leikanneet matkustamista, edustamista sekä vähentäneet ministeriön tehtäviä, vaikka samanaikaisesti meihin kohdistuvat odotukset niin elinkeinoelämän, kansalaisyhteiskunnan, median kuin kansalaisten taholta kasvavat.

Eikä meillä ole tulevaisuudessakaan odotettavissa lihavia vuosia. Kustannustehokas toiminta tiukan talouden oloissa on välttämättömyys ja vaatii ulkoasiainhallinnolta jatkuvaa kehittämistyötä myös jatkossa.

Tämänvuotinen budjettiriihi tulee olemaan aikaisempia vuosia haastavampi ja ratkaisevampi myös ulkoministeriölle. Elämme aikoja, jolloin kansainvälinen tilanne ja Suomen etu vaatisivat edustustoverkon vahvistamista ja uusien edustustojen perustamista. Suomi on jäämässä auttamatta jälkeen vertaismaista, jotka panostavat voimavaroja Euroopan ulkopuolelle erityisesti taloudellisten ulkosuhteiden vahvistamiseksi.

Siten riihessä ja budjetin eduskuntakäsittelyssä ratkaistaan, joudummeko pahimmassa tapauksessa sulkemaan edustustoja jopa 10-15 kpl ja supistamaan toimintaamme. Kuitenkin myös eduskunta on ilmaissut selkeän tahtonsa, että enempiä edustusverkkosupistuksia ei enää ole syytä tehdä ja haluan luottaa siihen jo käytyjen budjettivalmistelukeskustelujen perusteella että tämä myös varmistuu ensi vuoden budjetin loppusiilauksessa.

Arvoisat kuulijat,

ulkoministeriön eduskunnan käsittelyyn menevien lakien tuotanto on vähäistä. Ensi viikolla eduskunta kuitenkin saa ministeriömme tämän vaalikauden merkittävimmän lakiesityksen, kun laajalla lausuntokierroksella sekä kansalaisten kommentoitavana Otakantaa.fi sivustolla ollut uusi konsulipalvelulaki tulee käsittelyyn.

Lakiin esitetään muutoksia, jotka mahdollistaisivat konsulipalveluiden järjestämisen joustavammin ja tehokkaammin ulkomailla.  Uudistus mahdollistaisi sen, että kaikki edustustot eivät antaisi kaikkia konsulipalveluita kaikkina aikoina. Sellaiset palvelut, joiden tarjoaminen jokaisessa edustustossa ei ole välttämätöntä tai tarkoituksenmukaista, voitaisiin järjestää uudelleen edustustojen kesken (esimerkiksi Benelux-maat).

Arvoisat kuulijat,

ulkoasiainhallinnon henkilökunta on kuluneenakin vuonna osoittanut taitonsa ja kykynsä vaikeissa olosuhteissa. Kiitoksen sana kuuluu koko väelle niin kentällä kuin ministeriössä. Erityinen kiitos kuuluu niille, jotka ovat kansainvälisten, Ukrainan ja Lähi-idän alueen kriisien vuoksi joutuneet venymään vaativissa tehtävissä niin kotimaassa kuin kentällä. Kaikkialla olen tavannut aina erinomaisen osaavaa, motivoitunutta ja sitoutunutta henkilöstöä UM:n palveluksessa.

Ulkoasianhallinnon henkilöstöstrategian läpäisevä teema on työhyvinvointi. Ulkoasiainhallinnon esimiehille ja erityisesti teille edustuston päälliköt annan kiitosta siitä, että työhyvinvointi edustustoissa on parantunut. Ulkoministeriön työtyytyväisyysbarometrin tulokset ovat nousseet valtionhallinnon kärkitasolle. Johtamistulokset UH:n laajuisessa 360-mittauksessa olivat keskimäärin hyviä.

Esimiestyö on jatkuvaa itsensä kehittämistä ja tätä työtä kannustan teitä edelleen jatkamaan. Työyksikköjen ja edustustojen henkilökunta on se voimavara, johon meidän on panostettava, jotta voimme jatkossakin tuottaa laadukasta tulosta. Työhyvinvointi on meidän kaikkien asia. Kaiku-palkinto kannusti mutta myös velvoittaa toimimaan meille annetun tunnustuksen hengessä myös tulevaisuudessa.

Tämä dokumentti

Päivitetty 25.8.2014

Takaisin ylös