Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet, 19.2.2013

Terveysalan ammattilaisten koulutushanke Pohjois-Somaliassa

Kuvaus

Terveysalan ammattilaisten koulutushankkeen tavoitteena on vahvistaa terveyssektoria Pohjois-Somaliassa kehittämällä sen henkilöresursseja. Somalian terveyspalvelut ovat romahtaneet lähes 20 vuotta jatkuneen sotimisen ja hallinnon puutteen takia. Pohjoisen Somalimaassa ja Puntmaassa tilanne on hieman parempi, mutta myös siellä terveyspalvelut ovat täysin riittämättömät. Pulaa on ammattitaitoisesta työvoimasta eikä varoja ole ollut tarvittavaan infrastruktuuriin ja välineistöön. Esimerkiksi kätilöitä on todella vähän. Terveyssektorin vahvistamiseen pyritään Suomen somalidiasporan terveysalan ammattilaisten avulla, jotka matkustavat alueelle kouluttamaan paikallisia terveysalan työntekijöitä. Suomen somalidiasporassa on paljon terveysalan ammattilaisia, jotka ovat kouluttautuneet ammattiinsa Suomessa. Hankkeen tavoitteena on kouluttaa noin 200 paikallista alan ammattilaista kouluttajiksi, jotka voivat jakaa tietojaan ja taitojaan koko alueelle myös hankkeen päättymisen jälkeen. Näin toiminnan kehitysvaikutus saadaan kestävälle pohjalle. Hankkeeseen pyritään valitsemaan naispuolisia terveysammattilaisia, jotka pystyvät auttamaan naisten terveyden parantamisessa ja samalla tarjoamaan paikallisille naisille esimerkin naisten tuloksekkaasta toiminnasta yhteiskunnassa. Hanke on kahdenvälinen ja sitä toteuttaa kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM (International Organization for Migration).

Rahoituspäätös 19.2.2013

195 000 €

Kohdemaa

Somalia

Toimiala

Terveystietouden edistäminen 20%
Perusterveydenhuolto 20%
Terveysalan koulutus 60%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Rahoituskanava

Kv siirtolaisuusjärjestö

Ota yhteyttä

ali-20

Rahoituskohteen numero

27311001

Tunnus

UHA2013-000724

Luotu

8.2.2013

Sivua muokattu

17.9.2013

Käsittelyn vaihe

Päätöksenteko
Rahoituspäätös
Päätös

Asian tila

Vireillä

Tämä dokumentti

Päivitetty 30.8.2016

Takaisin ylös