Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot

Hedelmäpuiden istutus Lawran alueen kylissä

Kuvaus

Hankkeessa tavoitteena on luoda alueelle tekniset ja tiedolliset mahdollisuudet hedelmäpuiden kestävälle viljelylle. Alueelle istutetaan hedelmäpuita, joiden sato kypsyy kuivan kauden lopulla. Tällöin ravinto on puutteellista ja tästä kärsivät erityisesti heikoimmat: lapset, vanhukset ja sairaat. Hedelmien vitamiinit ja hivenaineet ovat tarpeellinen lisä, etenkin kuivalla kaudella. Hedelmäpuut voidaan istuttaa köyhtyneille maatalousmaille, jotka muuten ovat käytön ulkopuolella, joten puusto leviää alueille, joissa sitä ei nyt ole. Tuottava hedelmäpuu on arvokas, sitä ei kaadeta polttopuuksi, ja näin puiden muodossa lisääntynyt hiilensidonta säilyy alueella. Toiminnassa keskeistä on cashew- ja mangopuiden istutus kylissä, joissa perheillä on mahdollisuus suojella taimia maastopaloilta ja laiduntamiselta. Edellisissä hankkeessa olemme vahvistaneet palontorjuntaa 10 kylässä, näistä yhteisöistä valitaan 500 hyödynsaajaperhettä tai -yksilöä. Taimien tuotantoa varten perustetaan taimitarha, jonka tulisi pystyä kattamaan toimintakulunsa toisena tai kolmantena vuonna. Ensimmäisenä vuonna hanke alkaa kolmessa yhteisössä, joissa istutetaan taimia, jotka ostetaan muualta; alueella ei ole taimitarhaa, joten taimet tuodaan läheisestä Burkina Fasosta. Toisena vuonna toteutetaan täydennysistutuksia taimitarhan tuotannolla ja aloitetaan hanke kolmessa-neljässä seuraavassa yhteisössä. Kolmantena vuonna hanke toteutetaan viimeisissä kylissä. Kolmantena vuonna varttuneimpien puiden tulisi alkaa tuottaa hedelmää, istutuksia täydennetään ja taimituotannon kapasiteetin mukaan voidaan istutuksia tehdä myös muissa yhteisöissä, joissa sitoudutaan taimien suojelemiseen. Hankkeessa totetutettavat päätoiminnot:1. Valitaan hankkeen hyödynsaajat siten, että hyöty kohdistuu tavoitelluille kohderyhmille.2. Järjestetään koulutuksia hedelmien merkityksestä ravinnossa, hedelmäpuiden hoidosta sekä palontorjunnasta.3. Perustetaan taimitarha.4. Järjestetään taimien istutukset.5. Toteutetaan tavoitteita tukevia toimia: varmistetaan istutusten onnistuminen, hankitaan taimia, työkaluja ja tarpeita sekä järjestetään hankkeen seuranta.Läpileikkaavista tavoitteista hankkeessa on huomioitu syrjäytyvien ryhmien, kuten lasten aseman parantaminen. Hedelmäsadosta saatu ravintohyöty kohdistuu erityisesti ryhmiin, joille huonosta ravitsemuksesta aiheutuva haitta on suurin.

Myönnöt

2013: 11 947 €
2014: 8 620 €
2015: 8 620 €

Kohdemaa

Ghana

Kohdealueen tarkennus

Lawra-region

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

Ympäristöapu
Aavikoitumisen torjunta
Ilmastonmuutoksen hillintä
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Toimiala

Maatalouden kehittäminen 40%
Metsätalouden kehittäminen 30%
Ravitsemus 30%

Tuen tyyppi

Projektityyppiset hankkeet

Erityinen kohderyhmä

naiset
tytöt
lapset
nuoret
vanhukset

Rahoituskanava

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry
Tisong-Taa Foundation

Ota yhteyttä

keo-30

Rahoituskohteen numero

24114903

Tunnus

UHA2012-002708

Luotu

15.6.2012

Sivua muokattu

20.8.2013

Käsittelyn vaihe

Hakemusten käsittely
Hakemusten tarkastus
Vastuutus

Asian tila

Vireillä

Tämä dokumentti

Päivitetty 30.8.2016

Takaisin ylös