Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Puheet, 26.8.2013

Kehitysministeri Hautalan puhe suurlähettiläskokouksessa

Kehitysministeri Heidi Hautalan puhe vuoden 2013 suurlähettiläskokouksessa Finlandia-talolla Helsingissä 26. elokuuta 2013

Muutosvarauksin

Arvoisat suurlähettiläät, hyvät kollegat ja muut läsnäolijat,

Keskityn puheessani kolmeen isoon teemaan: ulkopolitiikkaan ja avoimuuteen, vuoden 2015 jälkeisiin kehitystavoitteisiin sekä hauraisiin valtioihin.

Suomessa on käyty viime aikoina melko vilkasta ulkopoliittista keskustelua. Myös kehityspolitiikan näkökulmasta tämä on hyvä asia – onhan kehityspolitiikka hallitusohjelman mukaisesti keskeinen osa johdonmukaista ja laaja-alaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Heti alkuun haluan antaa tunnustusta tasavallan presidentti Niinistölle kesäisestä Kultarannan ulkopolitiikka-keskustelusta. Jäi kuitenkin ilmeinen tarve jatkaa avointa keskustelua. Haluan itse nostaa keskusteluun erityisesti ihmisoikeuksien aseman eri ulkopolitiikan lohkoilla, kuten kauppa- ja kehityspolitiikassa.

Ihmisoikeudet kaipaavat puolustajia. Saamme viikoittain huonoja uutisia ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuvasta vainosta ja kansalaisyhteiskunta on yhä ahtaammalla monessa maassa. Nämä uutiset eivät tule jostain omasta todellisuudestaan vaan niistä samoista maista, joiden kanssa me laaja-alaista ulkopolitiikkaa harjoitamme. Siksi ihmisoikeuksia ja ulkopolitiikkaa ei voi pitää erillään.

Ihmisoikeudet ovatkin onneksi yhä erottamattomampi osa ulkopolitiikan valtavirtaa ja niiden korostaminen näkyy niin YK:ssa, EU:ssa kuin vertaismaissamme. Tässä kehityksessä Suomi on aallonharjalla. Ihmisoikeudet ovat niin kehityspoliittisen toimenpideohjelman kuin Suomen YK-strategiankin lähtökohta. Lisäksi ulkoministeriössä on hiljattain hyväksytty uusi koko talon kattava ihmisoikeusstrategia.

Kehityspolitiikan ja -yhteistyön puolella ajatuksia viedään hyvää vauhtia käytäntöön. Suomi on päättänyt kaksinkertaistaa tukensa UN Womenille. Tuemme naisten aseman parantamisesta myös esimerkiksi Pohjois-Afrikassa, missä sille on viimeaikaisenkin kehityksen valossa suurta tarvetta.

Toivomukseni onkin, että teistä jokainen sisäistäisi tasa-arvon ja naisten aseman vahvistamisen luontevaksi ja erottamattomaksi osaksi omaa toimintaanne.

Se konteksti, jossa ulkopolitiikkaa tehdään, on aivan uudenlainen.

Valtioiden ja muiden kansainvälisten toimijoiden keskinäisriippuvuus – josta myös ulkoministeri Tuomioja Kultarannassa puhui – vaikuttaa kansainvälisiin suhteisiin entistä selvemmin. Jos missä, niin kehityspolitiikassa tämä näkyy selvästi.

Ulkopolitiikkamme johtotähtenä ei tästä syystä voi olla vain Suomen etu, vaan globaali etu on meidän kaikkien etu. Siksi köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen, ilmastonmuutoksen torjuminen ja muut globaalihaasteet eivät ole vain kehityspolitiikkamme, vaan koko ulkopolitiikkamme tärkeitä tavoitteita.

Keskinäisriippuvuuden lisäksi ulkopolitiikan toimintakenttää ovat muuttaneet uudet toimijat. Valtioiden, kansainvälisten järjestöjen, yritysten ja muiden järjestäytyneiden toimijoiden rinnalle vaikuttajiksi ovat nousseet yksittäiset ihmiset ja höllästi yhteen liittyneet vaikuttajaryhmät.

Ajatelkaapa vaikka Snowdenia. Tai arabikatua. Tai nuorta pakistanilaistyttöä Malalaa. Tai Navalnyi'ta. Muutoksen ovat mahdollistaneet parantunut tiedonkulku ja uudet mediat.

Tämä ”kansalaisten mukaantulo ulkopolitiikkaan” herättää monenlaisia reaktioita. Minusta siihen pitää vastata entistä suuremmalla avoimuudella ja ihmisten intressien huomioimisella. Meillä Suomessa kansalaisyhteiskunnan kuulemisella on yleisesti ottaen pitkät perinteet myös ulkoministeriössä. Tätä yhteistyötä tulee jatkaa ja vahvistaa.

Kansalaisten oikeus ja mahdollisuus osallistua ulkopolitiikkaan riippuu suuresti asiakirjajulkisuudesta. Voisin tässä yhteydessä siteerata itseäni vuodelta 1998, jolloin nostin kanteen Euroopan unionin neuvostoa vastaan ulkopoliittisten asiakirjojen salaamisesta. Silloin kirjoitin: “Jos kansalaiset eivät saa tietää edes ulkopolitiikan perusteita, heillä ei ole mitään mahdollisuuksia valvoa, noudattavatko hallitukset ja EU:n toimielimet yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Se aika on jo takana, kun ulkopolitiikka oli diplomaattien yksinoikeus.” Voitin kanteen Euroopan unionin tuomioistuimessa.

Avoimuuden lisäämistä on julkisuuslain hengessä jatkettava.

Kehityspuolella tehdään parhaillaan tärkeää työtä sen eteen, että kaikkia kehitysyhteistyöhankkeitamme koskevat tiedot saadaan julkisesti verkkoon saataville. Open Aid -hengessä avaamme siis ulkoministeriön sivuille osion, jossa jokainen voi entistä helpommin tarkastella mihin rahat käytetään.
 

Avoimuus on myös yksi uuden ihmisoikeusstrategiamme läpileikkaavista teemoista.

Myös kaupan puolella on vanhanaikaista ajatella, että riittää, kun yritykset noudattavat paikallista lainsäädäntöä. Useiden maiden lainsäädännössähän ei esimerkiksi ole minkäänlaista suojaa työntekijöille tai maissa ei muuten noudateta kansainvälisiä normeja.

Pelkät minimikriteerit täyttämällä yritykset vaarantavat paitsi työntekijänsä, myös maineensa. Bangladeshin tekstiilitehdaspalot ovat tästä malliesimerkki. Samoin Telia Soneran toiminta Keski-Aasiassa osoitti, etteivät kansalaiset hyväksy omien kansalaisten sortamiseen käytettävän teknologian toimittamista autokraattisille hallinnoille.

Yritysvastuun noudattamatta jättämiseen liittyy valtava maineriski, joka kohdistuu usein myös yrityksen kotimaahan. Omilla matkoillani olen huomannut, että suomalaiset yritykset yhdistetään Suomen valtioon, onneksi lähes aina hyvässä! Suomen esimerkillinen toiminta hyödyttää suomalaisia yrityksiä ja toisinpäin.

Korviini on hyvin usein tullut, että yritykset toivovat Suomen edistävän kehitysyhteistyöllään nimenomaan oikeusvaltiota ja parempaa liiketoimintaympäristöä – ne ovat yritystenkin toiminnan edellytys. Ja tätähän kehitysyhteistyöllä juuri tehdään.

Hyvä yhteistyöni ministeri Stubbin kanssa ja erityisesti yhteinen matkamme Afrikkaan on korostanut kaupan ja kehityksen välistä linkkiä. Koko organisaatio oppii tästä sektorirajojen yhdistämisestä: kyse ei ole vienninedistämismatkasta, vaan kauppa- ja kehitysmatkasta. Toivon, että tämä termi jää mieleen.

Kehitysmaat tarvitsevat avun lisäksi omien resurssien ja verotulojen vahvistamista. Yksi keino on tähän kauppa, jos se on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää ja tuotot jäävät kehitysmaahan. Kauppa ja kehitys -tematiikka on yksi osa laajempaa johdonmukaisuuden periaatetta, jota olen korostanut myös EU-tasolla.

Olen tehnyt hyvässä myötätuulessa olevan aloitteen siitä, että kehitysministerit keskustelisivat joka kokouksessaan yhdestä muun politiikkalohkon kysymyksestä, jolla on suoraa merkitystä kehityspolitiikan ja -yhteistyön tuloksille. Näitä ovat esimerkiksi vero-, maatalous- ja kauppapolitiikka.

Asioiden katsominen yli politiikkasiilojen on tarpeen, sillä emme kerta kaikkiaan voi jatkaa nykyisellä resursseja haaskaavalla tavalla. Ei ole esimerkiksi kestävää, jos joudumme ylläpitämään kehitysyhteistyöllä jonkin kehitysmaan terveydenhoitojärjestelmää kun samalla yritykset minimoivat verojensa maksun kyseiseen maahan tai maan oma maataloustuotanto ei kannata verovaroin tuetun EU:n maataloustuotteiden viennin vuoksi.

Suomi on menossa johdonmukaisuuden edistämisessä hyvään suuntaan - kiitos ministeriöiden tiivistyneen yhteistyön. Olen itse menossa esittelemään eurooppalaisille kehityspäiville marraskuussa Suomen tapaa seurata muiden politiikkalohkojen vaikutuksia ruokaturvaan.

Kenties keskeisin kysymys johdonmukaisuuden puolella ovat juuri pääomapaon vastaiset toimet eli kehitysmaiden veroresurssien lisääminen. Suomi on liittymässä Financial Transparency Coalitioniin ja selvittää mahdollisuuksia jakaa verohallinnon osaamista kehitysmaille. Ulkoministeriön ja valtiovarainministeriön yhteistyötä näissä kysymyksissä on myös lisätty kiitettävällä tavalla.

Ja seuraavaksi hyppy valmisteilla oleviin vuoden 2015 jälkeisiin kehitystavoitteisiin. Niitä koskeva ns. Post-2015-prosessi on kansainvälisen kehityspolitiikan ehdottomasti suurin ja tärkein kysymys lähivuosina.

On ilahduttavaa, että myös tässä keskustelussa lähtökohdaksi on otettu ihmiset ja heidän mahdollisuutensa vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon.

Kuullakseen ihmisiä YK organisoi laajan konsultaation, joka tavoitti jopa miljoonia ihmisiä: nuoria, vanhoja, naisia, miehiä, vähemmistöjä, köyhiä, päättäjiä. Suomi tuki tätä työtä järjestämällä ja rahoittamalla konflikteja, väkivaltaa ja luonnonkatastrofeja koskevat keskustelutilaisuudet, joista viimeinen pidettiin Helsingissä maaliskuussa.

Konsultaatiot muodostivat pohjan YK:n pääsihteerin nimittämän korkean tason paneelin toukokuussa julkaisemalle raportille ja vastikään julkaistulle pääsihteerin raportille. Raportit sisältävät Suomen tavoitteiden kannalta paljon myönteistä.

Keskustelua jatketaan syyskuun YK:n yleiskokouksen vuosituhattavoitteita koskevassa erityisistunnossa. Siellä on tarkoitus päättää hallitusten välisestä neuvotteluprosessista, jonka tuloksena kaikkia maita koskevat universaalit tavoitteet voidaan hyväksyä syksyn 2015 YK:n yleiskokouksessa.

Neuvotteluprosessi tulee olemaan hyvin vaativa.

Kehitysmaita on vaikea saada sopuun mukaan, jos teollisuusmaat näyttävät ajavan vain omaa agendaansa. Suomen on syytä toimia tässä välittäjänä: on kuultava myös etelän ääntä. Samalla meidän on katsottava peiliin: kulutustottumustemme ja tuotantomme on muututtava kestävämmäksi maapallomme ja yhteisen tulevaisuutemme nimissä.

Tämä ns. post-2015-teema on malliesimerkki siitä, miten kehityspoliittiset kysymykset koskevat kaikkia edustustoja. Vaikka kehityspolitiikka ei olisi edustustonne päivittäisten prioriteettien joukossa, toivon teidän kaikkien seuraavan ja raportoivan asemamaanne valmistautumisesta ja näkemyksistä post-2015-prosessissa.

Vaikka Suomen varsinaiset neuvottelukannat vielä tarkentuvat, on joukko asioita, joita tulemme varmasti pitämään esillä. Näitä ovat esimerkiksi ihmisoikeusperustaisuus ja eriarvoisuuden poistaminen, sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet. Myös vesi ja sanitaatio sekä oikeusvaltio ovat teemoja, joiden puolesta olemme aiemminkin puhuneet ja joista meillä on erityisosaamista.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin myöntää, että nykyiset globaalit rakenteet aina kaupasta pääomavirtoihin aiheuttavat köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Pelkkä kehitysmaiden auttaminen ei siis riitä, vaan on oltava valmiutta muuttaa olemassa olevia rakenteita. Jos ilmastonmuutokseen ei puututa, poistuvat kaikki edellytykset kehitykselle.

Koko post-2015-prosessissa Suomen keskeisin vaikuttamisen paikka on Rio+20-seurantahuippukokouksessa päätetty ja juuri perustettu kestävän kehityksen rahoituksen komitea, johon olemme saaneet jäseneksi suurlähettiläs Pertti Majasen (inter-governmental committee of experts on sustainable development financing). Parhaillaan ponnistelemme sen eteen, että Majanen valittaisiin ryhmän kanssapuheenjohtajaksi yhdessä etelän edustajan kanssa. Tämä selviää aivan näinä päivinä. Komitea tuottaa keskeiset suositukset YK:n v. 2014 yleiskokoukselle siitä, millä keinoin uudet post-2015- tavoitteet voidaan rahoittaa.

Tässä yhteydessä haluan mainita myös kaksi muuta tärkeää paikkaa, jotka Suomella on kehitysrahoituslaitoksissa. Satu Santala aloitti juuri Maailmanpankin johtokuntaedustajana ja Heikki Tuunanen Afrikan kehityspankin johtokuntaedustajana. On varmistettava, että niin Majanen, kuin myös Santala ja Tuunanen saavat riittävän tuen työllensä ulkoministeriöstä.

Palaan vielä Majasen työryhmään. Ryhmän työsarka tulee olemaan valtava, joten painopistealueita on tässäkin etsittävä. Keskeisiä kysymyksiä tässä ovat kehitysmaiden omien voimavarojen mobilisointi, verotuksen kehittäminen ja resurssien kohdentaminen keskeisiin kehitystavoitteisiin. Pääomapakoon on puututtava ja luonnonvaroista saatavien tulojen hallintaa on kehitettävä.

Kansainvälisen julkisen rahoituksen, ml. kehitysyhteistyön rooli on mietittävä myös tarkasti. Rajalliset apuvarat on kohdennettava sinne mistä niistä saadaan suurin hyöty.

EU:n komissio julkaisi heinäkuussa kestävän kehityksen rahoitusta koskevan tiedonannon, joka tuo mielenkiintoisella tavalla esiin eri rahoituslähteiden suuruusluokat. Kotimaiset vero- ja muut tulot sekä kotimaiset investoinnit muodostavat kehitysmaissa leijonanosan käytettävissä olevista varoista. Ulkomaiset investoinnit ja rahalähetykset kotimaahan ovat samoin hyvin merkittäviä.

Kehitysrahoituksen rooli puolestaan korostuu varsinkin köyhimmissä maissa sekä apuna että katalyyttinä, joka ohjaa muita rahavirtoja paremmin kehitystä tukevaksi. Juuri näiden köyhimpien maiden tukemiseksi meidänkin on päästävä 0.7 prosentin bktl-osuuteen.

Tässä budjettiriihessä valtionvarainministeriö ei ole esittänyt uusia leikkauksia määrärahoihin. Valtuuksien eli määrärahojen sitomisen useammille vuosille osalta näyttäisimme löytäneen kohtalaisen kompromissin.

Määrärahojen osalta avainasemassa on ensi kevään kehysriihi, sillä nykypäätöksillä 0,7-tavoitteen saavuttaminen vuoden 2015 määräaikaan mennessä on vaikeaa. Uusimpana 0,7-ryhmään on nousemassa Iso-Britannia, joka talousvaikeuksistaan huolimatta on osoittanut poliittista johtajuutta tässä asiassa.

Ja sitten vielä kolmanteen teemaani eli hauraisiin valtioihin.

Olen reilun vuoden aikana vieraillut useassa konfliktista kärsivässä tai toipumassa olevassa maassa: Afganistanissa, Burma-Myanmarissa, Somaliassa ja viimeisimpänä Palestiinalaisalueella ja syyrialaisten pakolaisleirillä Jordaniassa.

Päällimmäiseksi mieleeni on jäänyt se, miten moninaisesti ja syvästi konflikti vaikuttaa ihmisten elämään. Olen voinut myös todistaa, miten usein konfliktien takana ja alkusyynä on kehityksen ja mahdollisuuksien puute.

Kärsimyksen määrä ei ole missään niin suuri kuin konfliktia läpikäyvissä maissa. Afganistanissa tapasin sodassa miehensä ja usein myös pari vanhinta poikaansa menettäneitä naisia. Näillä talibanhallinnon vuosiksi kotiinsa sulkemilla naisilla ei ole minkäänlaista koulutusta, mutta monipäinen lapsikatras elätettävänään. Mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään ovat veitsen terällä.

Konflikti estää myös talouskasvun ja kehityksen. Tästä esimerkkinä Gaza, jossa jopa kalastaminen on mahdotonta Israelin saarron vuoksi. Länsirannalla Israelin siirtokunnat estävät palestiinalaisten liikkumista, minkä vuoksi myös taloudellinen toiminta kärsii.

Konfliktit vaikuttavat erityisesti naisten tilanteeseen. Syyrialaisten pakolaisleirillä kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat naiset, jotka eivät tahdo raiskausten ja väkivallan pelossa liikkua leirillä.

Kansainvälisen yhteisön tuki on hauraissa ja vähiten kehittyneissä valtioissa tarpeellisempaa kuin missään muualla. Puutteet ovat niin valtavia että niistä harvoin selvitään omin voimin. Yksikään hauras valtio ei ole saavuttanut yhtään vuosituhattavoitetta. Se antaa aihetta ajatella.

Hauraiden ja konfliktista kärsivien maiden merkitys kasvaa myös Suomen kehityspolitiikassa. Olemme viime vuosina kasvattaneet tukeamme hauraille valtioille, kuten Afganistanille, Nepalille, Burmalle, Etelä-Sudanille, ja samaa haluamme esimerkiksi Somalian suuntaan. Tätä työtä linjaamaan on valmistumassa hauraiden valtioiden toimintaohje. Kokonaisuuteen liittyy myös demokratiatukea koskeva linjaustyö, jota viimeistellään.

Hauraiden valtioiden kohdalla on toki muistettava, että riskit ovat perinteisiä kehitysmaita suuremmat, ja tämä pitää ottaa ohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa huomioon.

Somalia ottaa haparoivia askeleita kohti vakaampia oloja. Maan hallinto tarvitsee päättäväisen tukemme voidakseen ylipäänsä toimia. Parhaillaan katsotaan, millä tavoin voisimme tehokkaimmin kasvattaa apuamme Somalialle ja millaisia rahoitusikkunoita ja toimintatapoja voimme löytää, jotka eivät ole alttiita esimerkiksi korruptiolle.

Syyrian osalta tilanne on äärimmäisen vaikea. Jälleenrakennuksesta on vaikea edes puhua, kun ollaan keskellä hirvittävää humanitaarista kriisiä. Ponnistukset keskitetään konfliktin uhrien auttamiseen, ja siinä Suomen tuki on maamme kokoon nähden ollut merkittävää jo tähänkin asti.

Pakolaisten tilanne on niin huono, että toivoisin Suomen ottavan vastaan lisää syyrialaisia turvapaikanhakijoita, kuten korkea edustaja Ashton on toivonut. On selvitettävä mahdollisuus ottaa käyttöön humanitäärinen maahanmuutto, joka toimisi nopeana ratkaisuna vaikeaan tilanteeseen. Näin toimittiin aikanaan Kosovon pakolaisten kanssa.

Hauraiden valtioiden kohdalla korostuu kansainvälisten avunantajien keskinäisen koordinaation merkitys. Esimerkiksi Burma/Myanmarissa hyvistä aikeista huolimatta vaikuttaa siltä, etteivät avunantajat ole koordinoineet kunnolla, vaan kukin maa tekee sitä mikä itselleen parhaiten sopii. Suomen tulee puhua paremman koordinaation ja avunantajien todellisen työnjanon puolesta voimakkaasti - niin Burma/Myanmarissa, Somaliassa kuin muuallakin.

Lopuksi haluan vielä toistaa lämpimät kiitokseni teille kaikki erinomaisesta yhteistyöstä, jonka toivon jatkuvan samalla mainiolla tavalla tästä eteenpäinkin!

Tämä dokumentti

Päivitetty 26.8.2013

Takaisin ylös