Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Puheet, 26.8.2013

Ministeri Stubbin puhe suurlähettiläskokouksessa

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin puhe vuoden 2013 suurlähettiläskokouksessa Finlandia-talolla Helsingissä 26. elokuuta 2013.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin puhe vuoden 2013 suurlähettiläskokouksessa Finlandia-talolla Helsingissä 26. elokuuta 2013. Kuva: Eero Kuosmanen

Muutosvarauksin

Hyvät ystävät, arvoisat suurlähettiläät.

On taas ilo nähdä teitä kaikkia ja puhua kanssanne ajankohtaisesta tilanteesta. Tarkoitukseni on tänään käsitellä Suomen eurooppapolitiikkaa. Toivon,että voimme tämän puheenvuoron pohjalta käydä reippaan keskustelun.

Sitä ennen on kuitenkin paikallaan kiittää teitä kaikkia tehdystä työstä. On sitten kysymys toiminnastani eurooppaministerinä, ulkomaankauppaministerinä tai pohjoismaisen yhteistyön ministerinä, olen aina voinut tukeutua teihin. Tästä haluan lausua lämpimät kiitokset.

Samalla on hyvä todeta, että kriisi, jota olemme maailmassa ja Euroopassa läpikäyneet, on nostanut esille sen keskeisen merkityksen, joka edustustoverkollamme on. Edustustojenne raportit ovat se tärkeä aines, jonka varassa realistinen tilannekuva muodostetaan ja päätöksiä tehdään. Onpa sitten kyseessä vaikka Brasilian kauppapolitiikka, Japanin rahapolitiikka, Etelä-Afrikan kaivosteollisuus, USA:n sisäpolitiikka tai Ranskan eurolinjaukset. Tiedän, kuinka paljon ministerikollegani arvostavat edustustojen hyvää raportointia.

Palataan kuitenkin päivän aiheeseen. Tarkoitukseni on lähestyä tätä kokonaisuutta kolmena ulottuvuutena.

1. Ensin nykytila. Ajattelin arvioida sitä, minkälaisena näen integraatioon kohdistuvat osin varsin ristiriitaiset paineet.

2. Toiseksi tavoite. Euroopan ja Suomen on välttämätöntä löytää keinot vähintään ylläpitää se korkea elintaso, jota olemme oppineet jo pitämään itsestäänselvyytenä.

3. Kolmanneksi linjaukset. Suomen on valittava ne konkreettiset toimet, mihin me haluamme eurooppapolitiikassa panostaa ja vaikuttaa.

Ensiksi, nykytila.

Eurooppa on läpikäynyt poikkeuksellisen kriisin. Euroalue kävi useampaan otteeseen kuilun reunalla. Vuosi sitten suurlähettiläspäivillä vakuutin teille, että Suomi on 100-prosenttisen sitounut euroon. Olimme tilanteessa, jossa julkisuudessa ja maailman pörsseissä spekuloitiin "Fixitillä".

Olemme tulleet tästä isoja askelia eteenpäin. Rahoitusjärjestelmän haasteet on saatu vakautettua, jäsenmaissa on tehty uudistuksia ja talouspoliittisen järjestelmän vahvistamisessa on otettu isoja askelia. Tänään yksikään eduskuntapuolue ei aja Suomen eroa eurosta. Euroalueen taantuma on vihdoinpäättynyt. Viime talvena tuli tavaksi puhua tunnelin päässä näkyvästä valosta. Nyt tiedämme, että kyseessä ei ollut vastaantuleva juna.

Kriisin seurauksena rakennettu talouspoliittisen koordinaation järjestelmä syventää integraatiota erityisesti euroalueella ratkaisevasti. Jäsenvaltiot ovat nyt hyvin konkreettisella tavalla tilivelvollisia taloudenhoidostaan unionille ja toisilleen. Tätä olisi pidetty viisi vuotta sitten fantasiakirjallisuutena.

On kuitenkin utopiaa ajatella, että kaiken vastuun jäsenmaan taloudesta voisi jättää unionille. Vastuu kilpailukyvyn edellytyksistä ja vakaasta julkisesta taloudesta on viime kädessä aina kansallisella hallituksella ja parlamentilla.

Kriisin aikana on mielestäni löydetty oikea tasapaino vastuun ja solidaarisuuden välillä: ohjelmamaat ovat saaneet tukea ja tehneet uudistuksia, Euroopan keskuspankki on tehnyt isoja liikkeitä rahoitusvakauden ylläpitämiseksi, ja samalla on rakennettu järjestelmä, jossa jäsenmailta edellytetään kuria ja täsmällisyyttä oman taloutensa hoidossa. Tästä tasapainosta on pohjimmiltaan kyse "reilussa integraatiossa". Integraatiota leimaa tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa kolme keskeistä tekijää.

A. Ensiksi, päätöksenteko EU-maissa - myös Suomessa - on merkittävästi aiempaa vaikeampaa.

Lehman Brothersin kaatumisen jälkeisenä aikana hallituspuolueet ovat hävinneet kansalliset parlamenttivaalit lähes kaikissa EU-maissa.

Talouden alamäki on kärjistänyt kehitystä, mutta syyt ovat syvemmällä. Perinteisten auktoriteettien mureneminen, puoluepoliittisen kentän sirpaloituminen, vastakkainasettelun voimistuminen ja kansallisen politiikan aseettomuus kansainvälisten ilmiöiden edessä ovat Suomessakin tuttuja ilmiöitä.

Päätöksenteon vaikeus on keskeinen syy siihen, miksi EU-maat antoivat kilpailukykynsä rapautua 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Pakolliset uudistukset on kriisin aikana ulkoistettu EU-komission ja IMF:n johdolla tehtäviksi. Tällä menetelmällä ohjelmamaat Irlanti, Espanja, Kreikka ja Portugali ovat tehneet pitkälle meneviä rakenteellisia uudistuksia ja saaneet taloutensa orastavaan nousuun.

Meillä Suomessa uudistuksia ei ole saatu aikaan. Tällä tiellä ei voida jatkaa pitkään. Hallitukset ja kansalliset parlamentit eivät voi väistellä vastuutaan loputtomiin.

B. Toiseksi, olemme siirtymässä maltillisen integraation aikaan.

Talouspoliiittinen integraatio on edennyt nopeammin kuin edes kaltaiseni federalisti osasi muutama vuosi sitten ennakoida ja ehdottaa. Nyt on tullut aika konsolidoida saavutuksia ja panostaa siihen, että tehdyt päätökset pannaan toimeen. Ruokahalua suurille ja mullistaville institutionaalisille uudistuksille ei jäsenmaista nyt löydy. Sellaista tahtotilaa ei ole, että unionissa haluttaisiin avata perussopimukset ja antautua uuteen - pitkään ja arvaamattomaan - perussopimusmuutokseen. Suomikaan ei näe nyt tarvetta muuttaa unionin rakenteita, mutta ei tätä ovea pidä toki sulkea pysyvästi kiinni.

Integraatiota eteenpäin ajava logiikka ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään. Mm.
energiapolitiikassa ja ulkosuhteissa tarve lisäintegraatiolle on ilmeinen, sisämarkkinoiden ajantasaistamisesa puhumattakaan. Uskon kuitenkin, että integraation eteneminen tulee jatkossa tapahtumaan pienempien jäsenmaaryhmien voimin.

C. Tästä tullaan kolmanteen tekijään; arvaamattomaan, jopa villiin korttiin. Unionissa on vallalla uusia keskipakoisvoimia. Vahvoja poliittisia virtauksia, jotka jakavat unionia.

Britanniassa keskustellaan maan EU-suhteen uudelleen määrittämisestä, ja EU-toimivaltoja arvioiva hanke on ollut käynnissä myös Alankomaissa. Vapaan liikkuvuuden rajoituksia on ehdotettu useammassa jäsenmaassa eri perusteilla. Kärjistäen näyttää siltä, että konservatiivi pelkää kerjäläisiä ja rikollisia, sosialisti työnhakijoita.

Erityisesti Britannia on pääministeri Cameronin linjauksilla lähtenyt reitille, jonka päämäärä on Englannin kanaalin sumuverhon peitossa. Suomen kannalta olisi onnetonta, jos - ehkä tahtomattaankin, puolivahingossa - Britannia päätyisi loittonemaan olennaisesti unionista. Jopa liittokansleri Merkelin on tulkittu vaalikampanjan yhteydessä omaksuneen EU-kriittisempiä äänenpainoja. Mihinkään olennaiseen Saksan suunnanmuutokseen en kuitenkaan usko. Kyse on enemmänkin tasapainoilusta yhteisöllisyyden ja hallitustenvälisyyden välillä.

Joissakin jäsenmaissa unionin perusarvot ovat kovan paineen alla ja äänenpainot ahdasmielisen konservatiivisia. On selvää, että ihmisoikeudet ja eurooppalaiset arvot muodostavat unionin perustan. Tämän takia Suomi on ollut aloitteellinen EU:n arvojen ja oikeusvaltion paremman seurannan suhteen.

Nämä erilaiset Eurooppa-näkemykset tulevat punnittavaksi tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa. Niistä tulee aiempaa merkittävämpi valinta unionin suunnasta. Puoluekenttä Euroopan parlamentissa tulee todennäköisesti sirpaloitumaan entisestään; vastakkain ovat toisaalta integraation vastustajat ja kannattajat - toisalta sääntelyn tai vapauden lisäämistä kannattavat. Vakaiden enemmistöjen muodostaminen tästä mosaiikista ei tule olemaan helppoa.

Uskon, että näemme eurovaaleissa uudenlaisen asetelman, kun eurooppalaisilla puolueilla on ennakkoon julkistetut ehdokkaansa komission puheenjohtajaksi. Samalla tämä on omiaan johtamaan komission entistä tiiviimpään yhteistyöhön parlamentin kanssa. Olisi tietenkin hienoa,jos uusi asetelma näkyisi myös korkeampana äänestysprosenttina.

Hyvät kollegat, seuraavaksi muutama ajatus siitä, mitä Suomen ja Euroopan pitäisi omasta mielestäni tavoitella.

Jos kenraalit käyvät joskus edellistä sotaa, niin EU-politiikassa vastaava riski olisi keskittyä vain ja ainoastaan rahoituskriisin hoitamiseen.

Euroalueen kriisi ei ollut vain pankkikriisi ja velkakriisi. Perimmäinen ongelma EU-alueella on kilpailukyvyn ja talouskasvun puute. Talous on supistunut ja orastava kasvu on hyvin heikkoa. Kasvun aikaansaamiseksi meidän on pystyttävä sekä lisäämään tehtyjä työtunteja - pidentämään työuria ja luomaan uusia työpaikkoja - että parannettava työn tuottavuutta. Tämä edellyttää kilpailukykyä. Euroopassa pitää jatkossakin kyetä tekemään sellaisia tavaroita ja palveluita, joilla on kysyntää maailmalla. Vain sitä kautta voimme säilyttää ne materiaaliset etuoikeudet, joita eurooppalaiset pitävät itsestäänselvyyksinä.

Liian moni eurooppalainen päättäjä kuvittelee, että hyvinvointi voidaan taata poliittisin päätöksin ja eurooppalainen hyvinvointimalli museoida direktiiveillä tai laeilla. Taloudellinen menestys riippuu kuitenkin aina yrityksistä ja niiden työntekijöistä. Poliitikkojen tehtävä on luoda vakaa ja kannustava toimintaympäristö ja vahvistaa tulevaisuudenuskoa. Tuhkan ripottelu päälleen ja auringonlaskun maanosasta puhuminen on haitallisinta, mitä poliitikko voi Suomen ja Euroopan eteen tehdä.

Euroopan kilpailukykyhaaste pitää eritellä kolmen tason kautta. On globaali markkina, jonka ehdoilla elämme. On eurooppalainen kotimarkkina, joka antaa puitteet eurooppalaisille yrityksille. Ja on kansallinen, suomalainen perusta, jossa olennaiset hyvinvointia kilpailukyvyn kautta rakentavat ratkaisut tehdään. Nämä kolme tasoa vaikuttavat kaikki toisiinsa, eikä yhden tason päätöksillä saavuteta haluttuja tavoitteita, jos niitä ei hahmoteta osana kokonaisuutta.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

A. Globaalitasolla olemme jo pidemmän aikaa nähneet kehityksen, jossa perinteiset teollisuusmaat saavat rinnalleen haastajia nousevista talouksista. Se maaryhmä, johon opimme kylmän sodan aikana viittaamaan läntisenä maailmana, ei ole enää maailmantalouden itsestäänselvä johtaja.

Maailman talousjärjestelmä muokkautuu uudelleen. Kysymys on, kenen ehdoilla tämä tapahtuu. Onko eurooppalaisilla normeilla ja arvoilla jatkossa maailmanlaajuista merkitystä.

Tämä kehitys näkyy myös kauppapolitiikassa, joka on palaamassa kansainvälisen politiikan keskiöön. Suomella on intressi avata uusia mahdollisuuksia eurooppalaisille yrityksille. Kun tavoite ei lähitulevaisuudessa etene multilateraalia reittiä, on meidän tavoiteltava alueellisia ratkaisuja.

Erityisesti neuvottelut Japanin ja Yhdysvaltojen kanssa ovat Suomelle olennaisen tärkeitä. Niin kaupan vapauttamisen kuin sääntely-yhteistyön kannalta. EU:n ja Yhdysvaltojen taloussuhde on maailman merkittävin. Sen syventäminen hyödyntää
molempia osapuolia. Suomelle on tärkeää, että sopimus johtaa amerikkalaisten markkinoiden avaamiseen niin palveluissa kuin julkisissa hankinnoissa.

B. Euroopan unioni on Suomelle kotimarkkina ja tärkein vientialue. Ilman sisämarkkinoita eurooppalainen elinkeinoelämä pirstaloituisi ja näivettyisi pahasti. Ongelmana on kuitenkin se, että sisämarkkina on jäänyt ajastaan jälkeen. Emme ole pystyneet uudistamaan sitä maailman muutosten perässä. Tulevaisuuden tuotteet ovat kasvavassa määrin tavaroiden ja palveluiden yhdistelmiä, joita tarjotaan ainakin osin digitaalisessa muodossa.

Eurooppa menetti lupaavan aseman uudessa teknologiassa, kun jätimme digitaalisen sisämarkkinan rakentamatta. Tuloksena on amerikkalaisten yritysten ylivalta digitaalisissa palveluissa. Asetelma on kääntynyt nopeasti: vielä kymmenen vuotta sitten amerikkalaiset käyttivät hakulaitteita, kun täällä kaikilla oli jo kännykät.

Ei Eurooppa voi menestyä 2010-luvulla, jos digitaaliset palvelut käytännössä pysähtyvät valtakunnanrajaan. Yhdysvalloissa firmat toimivat yhtenäisin pelisäännöin, kun Euroopassa tasapainoillaan 28:n erilaisen lainsäädännön kanssa. Digitaalinen sisämarkkina pitää saada kuntoon, jos haluamme puhua vakavissamme kasvusta, kilpailukyvystä ja työpaikoista Euroopassa.

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä tämä ei voi tapahtua laatimalla valtavat määrät uutta yksityiskohtaista ja laiteriippuvaista lainsäädäntöä. Regulaation pitää tukea teknologista, taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä, ei seistä sen tiellä.

Toinen tärkeä esimerkki on energia. Voiko Eurooppa menestyä, kun sen energiamarkkinat ovat niin hajanaiset ja kaula energianhinnassa mm. Yhdysvaltoihin kasvaa koko ajan. Euroopan täytyy olla todellakin kilpailukykyinen, jos korkeiden työvoimakustannustenja tasokkaan sosiaaliturvan lisäksi aiomme menestyä maailmanmarkkinoilla vielä muita huomattavasti kalliimmalla energiallakin.

C. Suomessa talous on ottanut taka-askelia. Bruttokansantuotteemme on vuoden 2006 tasolla. Kustannuskilpailukykymme ja vaihtotase ovat heikentyneet huolestuttavasti. Teollisuuden rakennemuutos on hävittänyt osan tuotantoa ja vientiä. Ei ole henkselien paukuttelun paikka.

Olemme opettaneet kriisimaille, että on elettävä suu säkkiä myöten ja vain rakenneuudistukset tepsivät - nyt on aika elää itsekin sen mukaan. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen on saatava aikaan tiekartan lisäksi konkreettisia päätöksiä työurien pidentämisestä, maltillisesta palkkaratkaisusta ja julkisen sektorin uudistamisesta jo tällä viikolla budjettiriihen yhteydessä. Pääministerin tämän päiväinen Heureka-foorumi pohjustaa osaltaan maastoa ratkaisuille.

Suomella on siis selvät tavoitteet kaikille kolmelle päätöksenteon tasolle: globaalilla tasolla tarvitsemme vapaakauppaa, eurooppalaisella tasolla sisämarkkinoita ja kansallisella tasolla rakenneuudistuksia. Päätöksenteko on kiistatta vaikeaa jokaisella tasolla, mutta juuri siksi tavoitteiden on säilyttävä kirkkaina mielessä.

Hyvät ystävät.

Maasto on selvä ja haasteet selkeinä. Tästä tullaan kaikkein olennaisimpaan - mitä
me teemme asialle. Miten Suomi toimii.

Kiitin puheenvuoroni aluksi erinomaisia raporttejanne. Suomi ei kuitenkaan voi tyytyä olemaan vain maailman tapahtumien seuraaja ja niihin sopeutuja. Kun tiedostamme, että globaalit ja eurooppalaiset ratkaisut vaikuttavat meihin olennaisesti, on meidän pyrittävä ja pystyttävä vaikuttamaan näihin ratkaisuihin.

Tässä työssä ulkoministeriöllä ja edustustoilla on aivan olennainen rooli. Roolin täyttäminen on kuitenkin mahdollista vain, jos hallitus Helsingissä pystyy muodostamaan selkeitä kantoja ja realistisia tavoitteita.

Hallitus sai juuri ennen kesätaukoa valmiiksi uuden EU-selonteon, jossa linjataan Suomen näkemys unionin kehittämisestä. Selonteko on kuuden puolueen hallituksen yhteinen näkemys, joka ei syntynyt aivan käden käänteessä. Minusta on kuitenkin arvokasta, että EU-ministerivaliokunnassa hallitus  käy yksityiskohtaista keskustelua Suomen EU-politiikasta ja aidosti etsii yhteiset kannat.

Selontekoon kirjattu yhteinen visio on hyvin rakentava ja eurooppamyönteinen. Olemme hakemassa ratkaisuja ja kehittämässä unionia.

Suomea on joskus kritisoitu eurooppalaisessa keskustelussa niuhoksi ja saidaksi. Tässä Suomi haluaa vapaakauppaa, uudistaa sisämarkkinoita, kehittää euroaluetta, edistää laajentumista, vahvistaa unionin arvopohjaa, rakentaa yhtenäisempää ulkoista toimintaa. Kaikki olennaisia asioita, jotta unioni olisi kilpailukykyisempi globaalitaloudessa ja vaikutusvaltaisempi maailmanpolitiikassa.

Politiikkaa on kuitenkin tehtävä siinä todellisuudessa, jossa EU:hun kohdistuu uudenlaisia ristipaineita. Integraatiokehitykselle on ominaista tietty heiluriliike - välillä otetaan isoja harppauksia eteenpäin, välillä otetaan aikalisää tulosten vakiinnuttamiselle.Lähitulevaisuudessa ei ole odotettavissa suuria harppauksia. Sekin aika kuitenkin tulee, että liike vie taas eteenpäin. Ei ehkä kuitenkaan kaikkia jäsenmaita. Omasta näkökulmastani on selvää, että Suomen pitää olla aina unionin sisäkehässä. Ajamassa omia tavoitteitamme ja vaikuttamassa integraation muotoon.

Maailman, Euroopan ja Suomen tulevaisuuden haasteet - olipa kysymys taloudesta,
turvallisuudesta, ilmastosta, resursseista tai väestökehityksestä - tukevat integraation perimmäistä logiikkaa. Yhdessä vaikutetaan, yksin ajaudutaan. Yhtenäisinä kukoistetaan, hajanaisina hävitään.

Tämä dokumentti

Päivitetty 26.8.2013

Takaisin ylös