Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Puheet, 10.6.2013

Ministeri Tuomiojan puhe ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategian julkistustilaisuudessa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja piti puheen tilaisuudessa, jossa Suomen ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategia julkaistiin sekä vietettiin kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan 25-vuotisjuhlaa 10. kesäkuuta.

Melko tasan 30 vuotta sitten allekirjoitin Amnestyn kirjeen hallitukselle, jossa edellytettiin Suomelta aktiivisuutta tultuamme valituksi silloisen ihmisoikeuskomission jäseneksi. Kirjoitin asiasta myös saman tien Ytimeen pääkirjoituksen. Lainaan sitä eräänlaisena aikalaisyrityksenä yhdistää ihmisoikeudet silloisen reaalipolitiikan puitteisiin.

”Suomessa ihmisoikeuspolitiikkaan osallistumista on virallisen ulkopolitiikan opeissa aina vieroksuttu. Sehän olisi jo kiusallisen lähellä moraalisten arvojen soveltamista kylmien realiteettien hallitsemaan ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Suomi, kuten muistetaan, on aina mieluummin lääkäri kuin tuomari eikä siten halua toimia tavalla, joka loukkaisi verisintä pyöveliäkään. Lääkärillä ei sitä paitsi ole kauppapolitiikkaan ulottuvia jääviysestoja.

Pääsyy pidättyvään ihmisoikeuspolitiikkaan on ollut maantieteemme. Suomen on hoidettava politiikkansa niin, ettei Neuvostoliiton luottamus maamme haluun torjua kolmansien osapuolten pyrkimykset käyttää maatamme Neuvostoliittoon suuntautuvan vihanpidon välikappaleena pääse horjumaan.

Tähän perustuvan käytännön viisauden eräs osa on, että Suomen on harjoitettava tiettyä pidättyvyyttä puuttuessaan sellaisiin ihmisoikeuskysymyksiin, joiden yhtenä osapuolena on Neuvostoliitto tai jokin sen liittolaisvaltio. Tämän vuoksi on katsottu puolueettomuuspolitiikkamme johdonmukaisuutta ja uskottavuutta horjuttavaksi, jollei samanaikaista pidättyvyyttä harjoiteta myös läntisiin ihmisoikeuskysymyksiin nähden.
Tiettyjen realiteettien huomioon ottaminen ja kunnioittaminen ei silti ole mikään peruste yleiselle pidättyvyydelle ihmisoikeuskysymyksissä eikä oikeuta sitä.

Puuttumatta siihen, että aritmeettisen ja menettelytavallisen tasapuolisuuden vaatiminen ns. idän ja lännen ihmisoikeusongelmiin on sinänsä epäanalyyttistä ja kyseenalaista, tahdon väittää, ettei Suomen nykyinen tasapuolisuuteen perustuva pidättyvyys ole sekään perusteltavissa. Paremman puutteessa voisi näkemystäni kutsua vaikka Tuomiojan doktriiniksi.

Jokaisella maalla ja ryhmällä on erilaisia liittolaissuhteita, historiasta, maantieteestä tms. johtuvia sidonnaisuuksia toisiin maihin ja ryhmiin, jotka toimivat pidäkkeinä esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksissä. Jos tämän johdosta kaikkiin ihmisoikeuskysymyksiin sovellettaisiin vain juuri sen verran aktiivisuutta kuin suurimman rajoitteen alaisissa tapauksissa, vallitsisi maailmassa kohta pahaenteinen haudanhiljaisuus. Eikö siksi ole parempi, että mahdollisimman moni maa ja ryhmä toimii mahdollisimman aktiivisesti ihmisoikeuksien hyväksi aina kun se vain on mahdollista siitä riippumatta, että sidonnaisuudet joissakin kohdin asettavat sordiinon päälle?

Tietoisena kaksinaismoraalin harjoittamisena menettely ei tietenkään ole puolustettavissa. Sellaiseen ihmisoikeuspolitiikkaan ei ole uskomista, joka hyväksyy murhat ja kidutukset yhtäällä ja tuomitsee ne toisaalla.

Suositan siis Suomelle ja suomalaisille mahdollisimman aktiivista ihmisoikeuspolitiikkaa sekä YK:ssa että sen ulkopuolella. Jos toimintamme aktiivisuus joskus ilmansuunnasta riippuen vaihteleekin valikoidessamme keinomme todellisten vaikutusmahdollisuuksiemme mukaan, ei pidä pelätä tästä mahdollisesti aiheutuvia yksipuolisuussyytteitä. Yksikin pelastettu ihmishenki ja jokainen vapautettu mielipidevanki on arvokas saavutus itsessään, vaikka emme joka maan vankilakulttuuriin aina pääsisikään puuttumaan.

Mitä suurempi on ihmisoikeusaktivismin määrä maailmassa, sen pienemmäksi käyvät ihmisten järjestelmälliset sortamismahdollisuudet kaikkialla. On väärin kuvitella, että Carterin äänekäs esiintyminen Itä-Euroopan toisinajattelijoiden hyväksi olisi helpottanut hänen seuraajiensa toimia Keski-Amerikan pyöveleiden tukemiseksi, yhtä vähän kuin neuvostoliiton tuki esimerkiksi Apartheidin uhreille Etelä-Afrikassa on helpottanut neuvostojoukkojen sotatoimia Afganistanissa.” [Ydin 3/1983]

Suomen Ihmisoikeuspolitiikan aktivoituminen alkoi siis jo kylmän sodan aikana, mutta vasta sen päättyminen toi Suomen peruuttamattomasti mukaan pohjoismaiseen ihmisoikeus-politiikan rintamaan. Euroopan unionin jäsenyyden myötä tämä on vain vahvistunut.

Tänään on perusteltu syy juhlia vuotta 1988 Suomen ihmisoikeuspolitiikan merkkivuotena. YK:n ihmisoikeusjulistus täytti 40 vuotta ja sen kunniaksi ulkoasiainministeriö ilmoitti Kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä 10. joulukuuta (1988) kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan perustamisesta ministeriön neuvoa-antavaksi elimeksi.

Tätä olivat suosittaneet jo keväällä niin eduskunnan perustuslakivaliokunta kuin Königstedtissä järjestetty ulkoasiainministeriön korkeimman virkamiesjohdon ihmisoikeusseminaari.

Mallia otettiin paitsi pohjoismaisista neuvoa-antavista ihmisoikeuselimistä, myös ulkoministeriön piirissä toimineista aseidenriisunnan, ETYJ-, YK- ja kehitysyhteistyön neuvottelukunnista. Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan päätehtäväksi nähtiin myötävaikuttaa siihen, että ihmisoikeuksista tulisi hyväksytty ja keskeinen tekijä Suomen ulkopolitiikassa.

Jo ensimmäinen neuvottelukunta loi Peter Stenlundin johdolla kansainvälisen ihmisoikeustoimintamme peruspilarit antamalla Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan linjaa koskevan esityksensä ulkoministeri Pertti Paasiolle joulukuussa 1990. Raportti rohkaisi aktiivisuuteen toteamalla että ihmisoikeuspoliittinen aktiivisuus ei ole välttämättä ristiriidassa puolueettomuuden kanssa ja että eräät muut puolueettomat maat harjoittavat aktiivisempaa ihmisoikeuspolitiikkaa. Suosituksena oli, että Suomi ottaisi kantaa myös maakohtaisiin ihmisoikeuskysymyksiin ”kansainvälisillä foorumeilla tapauskohtaisesti harkiten”

Suomen liittyminen Euroopan neuvostoon, maanosamme merkittävimpään ihmisoikeusjärjestöön, vuonna 1989 antoi pontta ihmisoikeuksien aseman vahvistamiselle niin omassa maassamme kuin ulkopolitiikassammekin ja toi eduskunnan aktiivisemmin ihmisoikeuspolitiikan osaksi.

Ihmisoikeusajattelun vahvistuminen liittyy kansainvälisen ihmisoikeusnormiston kehittämiseen, ymmärtämiseen ja niiden valtioiden sisäiseen soveltamiseen. Tässäkin yhteistyöllä v. 1985 perustetun Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja muiden tutkimuslaitosten ja tutkijoiden kanssa - joista mainittakoon Allan Rosas, Matti Pellonpää, Lauri Hannikainen ja Martin Scheinin - on ollut avainrooli.

Suomi on tänään sitoutunut eurooppalaisiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin varsin kattavasti. Ihmisoikeuksien merkityksen kasvu näkyy myös oman perusoikeusjärjestelmämme kehityksessä. Perustuslakiimme kirjatut oikeudet, sekä kansalais- ja poliittiset oikeudet että taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, heijastavat pitkälti eurooppalaisessa ja kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestelmässä tapahtunutta kehitystä.

Maailmaa kutistava globalisaation yksi hyvä puoli on, että se on tuonut missä tahansa tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset nopeasti tietoomme. Niiden saama suurempi julkisuus ei välttämättä kerro niiden lisääntymisestä, mutta tekee entistä vaikeammaksi olla niihin puuttumatta. Tämä myös tukee kansainvälisen ihmisoikeusnormistoa vahvistavaa kehitystä.

Valtaosa maailman valtioista on sitoutunut keskeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, mutta ihmisoikeuksien toteutuminen on edelleen valitettavan puutteellista. Tämän takia on edelleen tärkeää, että Suomi ajaa toimivallaltaan vahvoja ihmisoikeuksien valvonta- ja edistämiselimiä sekä niiden toimintaedellytysten parantamista. On myös tunnistettava globalisaation hyötyjen epätasaisen jakautumisen haaste ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta on koonnut eri aikoina yhteen kansainvälisiin ihmisoikeusasioihin paneutuneet tutkijat kansalaisjärjestöt ja niiden aktiivit. Myös poliittisten puolueiden edustajat ovat olleet aktiivisia toimijoita neuvottelukunnassa. Monet neuvottelukunnan aloitteet ja kannanotot ovat auttaneet vahvistamaan ihmisoikeuspolitiikkaamme. Neuvottelukunta on vaikuttanut keskeisesti Suomen raportointikäytäntöjen kehittymiseen YK:n ja Euroopan neuvoston valvontaelimille ja niiden antamien suositusten täytäntöönpanoon kotimaassa.

Ehkä ratkaiseva selitys juuri tämän neuvottelukunnan pysyvyydelle ulkoministeriön asiantuntijaelimenä on ollut juuri kyky yhdistää asiantuntemusta, kansalaisyhteiskunnan muutosvoimaa sekä poliittisten puolueiden kautta tapahtuvaa vaikuttamista poliittiseen päätöksentekoon. Neuvottelukunnan kädenjälki on näkynyt myös laajemmin suomalaisessa lainvalmistelussa ja politiikkalinjauksissa esimerkiksi koskien syrjintäkysymyksiä tai ihmisoikeus- ja perusoikeusvalvontaa Suomessa.

Neuvottelukunta on osaltaan edesauttanut yhteisymmärrystä Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan suurista linjoista. Suomessa on omaksuttu laaja ihmisoikeusnäkemys, joka sisältää niin kansalais- ja poliittisten oikeuksien kuin taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien edistämisen. Punaisena lankana on ollut syrjittyjen ja haavoittuvimmassa asemassa olevien oikeuksien puolustaminen.

Neuvottelukunnan ja ministeriön tiivis yhteistyö on ollut esimerkkinä laajemminkin kansalaisyhteiskunnan ja hallituksen vuorovaikutuksen lisäämisessä ihmisoikeuspolitiikan kehittämisessä. Suomi onkin saanut kiitosta osallistavien toimintatapojen käytöstä mm. YK:n määräaikaisten maatarkastelujen yhteydessä. Tätä suuntaa on edelleen syytä vahvistaa.

Tänään julkistettavan ulkoasiainhallinnon ensimmäisen ihmisoikeusstrategian laatimisessa neuvottelukunnalla on ollut tärkeä rooli alkaen koko prosessin liikkeelle saattamisesta. Viime kesänä neuvottelukunnan puheenjohtajisto tuli tapaamaan minua ilmaistakseen huolensa siitä, että seuraava ihmisoikeusselonteko annetaan vasta vuonna 2014. Neuvottelukunta katsoi, että kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikkamme linjausten päivittäminen ei voi odottaa niin pitkään. Maailma on muuttunut sitten vuoden 2009, jolloin edellinen selonteko annettiin.

Koska koko valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko annetaan vasta vuonna 2014, päätimme ulkoministeriössä valmistella oman ihmisoikeusstrategiamme, jonka pohjalta osallistumme koko valtioneuvoston selontekotyöhön.

Ihmisoikeusstrategia ja siihen liittyvä toimintaohjelma toimivat käytännön ohjenuorana ulkoasiainhallinnon ihmisoikeustoiminnalle. Strategialla on kaksi tavoitetta: toisaalta valtavirtaistaa ihmisoikeudet entistä paremmin ulkoasiainhallinnon koko toimintaan, toisaalta lisätä toimintamme vaikuttavuutta määrittelemällä ihmisoikeuspolitiikan läpileikkaavat tavoitteet ja kärkihankkeet.

Ihmisoikeusasiain neuvottelukunta on osallistunut aktiivisesti strategian valmisteluun. Tällä kertaa kansalaisyhteiskunnan osallisuutta prosessiin vahvistettiin siten, että laajojen kuulemisten lisäksi neuvottelukunnalla oli mahdollisuus vaikuttaa keskeneräisiin luonnoksiin. Vastuu linjauksista on luonnollisesti ulkoministeriöllä mutta olemme saaneet arvokasta palautetta ja monia ideoita neuvottelukunnalta ja sen jäsenjärjestöiltä. Ennen kaikkea neuvottelukunta on antanut valmistelulle tärkeää osviittaa siitä, mitkä ovat ne ihmisoikeuskysymykset, joihin Suomen aivan erityisesti tulisi keskittää aloitteellisuuttaan kansainvälisillä foorumeilla ja ulkopolitiikassaan.

Ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategia määrittelee toiminnan läpileikkaaviksi tavoitteiksi syrjinnän poistamisen ja avoimuuden ja osallisuuden lisäämisen. Nämä tavoitteet ohjaavat toimintaamme strategian voimassaolon eli seuraavan viiden vuoden ajan.

Suomi on vahva syrjittyjen ryhmien oikeuksien puolustaja. Naisten, lasten, alkuperäiskansojen, vähemmistöjen ja vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien edistäminen on ollut toimintamme keskiössä.

Suomessa on kansainvälisesti vertaillen tasokasta ja laajaa kansalaisjärjestöjen ihmisoikeusosaamista. Tätä kansallista vahvuutta on osattava hyödyntää entistä paremmin. Osallisuuden ja avoimuuden vahvistaminen on tärkeä edellytys myös syrjinnän poistamiselle. Syrjittyjen ryhmien on päästävä vaikuttamaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon. Olemme avoimia ehdotuksille yhteistyön tiivistämisen muodoista ja tavoista.

Kansalaisjärjestöjen merkitystä syrjittyjen ryhmien oikeuksien esiin nostamisessa ei voi ylikorostaa. Aloite uusille sopimuksille ja niiden toimeenpanon vahvistamiselle on tullut usein kansalaisyhteiskunnalta. Myös medialla on roolinsa syrjinnän vastaisessa työssä.
Romanien oikeudet sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat painottuneet toiminnassamme viime vuosina. Jatkossakin tulemme edistämään näitä meille tärkeitä asioita yhteistyössä sekä kansalaisyhteiskunnan että muiden hallitusten kanssa.

Pyrimme myös kehittämään toimintatapojamme ihmisoikeuspuolustajien tukemisessa ja suojelussa mm. laatimalla EU:n suuntaviivojen soveltamisohjeet edustustoillemme sekä kiinnittämällä erityistä huomiota ihmisoikeuspuolustajien viisumikysymyksiin.
Liian usein kansainväliset järjestöt toimivat vielä suljetun toimintakulttuurin perinteen kahlitsemina vaikka edistystäkin on tapahtunut. On tärkeää, että kansalaisjärjestöt pääsevät entistä tehokkaammin vaikuttamaan hallitusten väliseen toimintaan. Yhtä tärkeää on, että omassa toiminnassamme lisäämme edelleen avoimuutta.

Läpileikkaavien tavoitteiden pohjalta olemme määritelleet seuraavan kahden vuoden kärkihankkeiksi naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet, taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet sekä osallisuuden lisäämisen. Kaikkien näiden hankkeiden yhteydessä pyrimme myös edistämään erityisesti syrjittyjen ryhmien oikeuksia. Olemme luonnollisesti yhtä sitoutuneita muihin tärkeisiin ihmisoikeushankkeisiin mutta niiden kohdalla voimme liittyä muiden aloitteellisten toimijoiden joukkoon.

Kärkihankkeiden identifioinnissa olemme etsineet erityisesti kysymyksiä, joissa Suomen aloitteellisuudella on ratkaiseva merkitys ja joissa meillä on vahvaa osaamista. Tarvitsemme myös tutkijayhteisön sekä parhaillaan kehittyvien kotimaisten ihmisoikeuselinten ja verkostojen tietämystä ja aloitteita.

Ihmisoikeuskysymysten erityspiirre on niiden horisontaalisuus. Ne ovat tärkeä osa ulkopolitiikkaamme kaikilla osa-alueilla. Ministeriön eri osastot ovat osallistuneet strategian ja toimintaohjelman valmisteluun ja miettineet omat tavoitteensa ihmisoikeuksien edistämiseksi. Jatkossa pyrimme entisestään lisäämään ihmisoikeusosaamista ulkoasiainhallinnossa. Tarkoitus on lisätä ja systematisoida virkamiestemme ihmisoikeuskoulutusta sekä käyttää tehokkaasti hyväksi ihmisoikeusaktiivien ja – tutkijoiden asiantuntemusta.

Ihmisoikeusstrategiaan liittyvä toimintaohjelma on yritys kehittää politiikkaamme tavoitteellisemmaksi ja määritellä nämä tavoitteet täsmällisemmiksi ja helpommin seurattaviksi. Ulkopolitiikan alalla tavoitteet ja niiden saavuttaminen tai oman panoksen merkityksen arviointi eivät aina ole yksiselitteisesti mitattavissa. Pyrimme kuitenkin seuraamaan tavoitteiden toteutumista järjestelmällisesti ja raportoimaan tuloksista julkisesti. Toivon, että Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta ottaa keskeisen roolin strategian ja toimintaohjelman seurannassa.

Strategiamme toimii osviittana myös osallistumisellemme koko valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon valmisteluun. Ihmisoikeuspolitiikan uskottavuus edellyttää kotimaisen ja kansainvälisen toiminnan keskinäistä johdonmukaisuutta ja tämän toteuttaminen jatkuvaa yhteistyötä eri ministeriöiden välillä. Ministeriöiden välinen yhteistyö on tiivistynyt mm. UPR- raportoinnin sekä ministeriöiden välisen ihmisoikeusverkoston puitteissa.

Arvoisat ihmisoikeusaktiivit,

Kansalaisyhteiskunnan merkitys suomalaiselle ihmisoikeuspolitiikalle on korvaamaton. Odotan teiltä jatkossakin näkemyksiä, aloitteita ja tarvittaessa kritiikkiäkin. Toivon erityisesti teiltä ajatuksia siitä, mihin kysymyksiin tulisi kiinnittää huomiota jatkossa. Kansalaisjärjestöt ovat usein nopealiikkeisempiä ja voivat verkostojensa kautta havaita heikkojakin signaaleja.

Haluan esittää vilpittömät kiitokseni Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnalle, sen jokaiselle puheenjohtajalle sekä aktiiville. Teidän panoksenne Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan vahvistamisessa on ollut merkittävä.

Ihmisoikeustilanne ei anna syytä juhlaan ennen kuin kaikki ihmiset todellakin ovat vapaita ja tasavertaisia arvoiltaan ja oikeuksiltaan. On kuitenkin tärkeää, että muistamme myös joskus onnitella ihmisiä ja yhteisöjä, jotka tekevät arvokasta työtä Suomessa ja kansainvälisesti ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi ja toteutumiseksi käytännössä. Tänään on syytä juhlia ja onnitella erityisesti 25-vuotiasta Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukuntaa ja toivottaa sille intoa ja menestystä.
 

Päivitetty 10.6.2013

Takaisin ylös