Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Uutiset, 20.2.2013

EU:n ulkoministerit päättivät jatkaa Syyrian vastaisia pakotteita

EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontui 18. helmikuuta Brysselissä. Kokouksen asialistalla olivat muun muassa Syyrian tilanne, Lähi-idän rauhanprosessi sekä Mali. Esillä oli myös Pohjois-Korean 12. helmikuuta tekemä ydinkoe. Suomea kokouksessa edusti ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Ulkoministerit päättivät jatkaa kolmella kuukaudella voimassaolevia Syyrian vastaisia pakotteita. Asevientikieltoa kuitenkin muutettiin niin, että ei-tappavien tuotteiden ja niihin liittyvän teknisen tuen vieminen siviilien suojelemiseksi sallitaan.

Ulkoministerit antoivat Syyriasta päätelmät, joissa toistetaan EU:n tuki erityisedustaja Bahrimin työlle sekä kiitetään Syyrian opposition pyrkimystä neuvotteluyhteyden muodostamiseen Syyrian hallituksen kanssa. 

Päätelmissä toistetaan huoli vakavasta humanitäärisestä tilanteesta ja korostetaan tarvetta etsiä keinoja toimittaa apua perille koko Syyrian alueelle. EU toistaa huolensa vakavista ihmisoikeusrikkomuksista. Lisäksi EU ilmoittaa valmiutensa tukea Syyrian kansalaisyhteiskuntaa ja oppositiota tavoilla, jotka edistävät maan transitioprosessia.

Malin sotilaallinen koulutusoperaatio käyntiin

Ulkoasianneuvoston kokous käynnisti sotilaallisen koulutusoperaation Malissa. EUTM Mali tulee tarjoamaan koulutusta ja neuvontaa Malin sotilasvoimille sellaisilla alueilla kuin logistiikka ja henkilöstöhallinto sekä kansainvälinen humanitaarinen oikeus, siviilien suojelu ja ihmisoikeudet. Koulutusoperaatio ei tule osallistumaan sotilaallisiin operaatioihin.

Koulutusoperaatio on osa EU:n laajempaa lähestymistapaa sekä Malin että koko Sahelin alueen tilanteeseen. Sen tarkoitus on auttaa parantamaan Malin sotilasvoimien toimintakykyä, jotta ne voivat siviilihallinnon alaisuudessa palauttaa maan alueellisen koskemattomuuden.

Operaation etujoukko saapui Bamakoon 8. helmikuuta; sotilaskouluttajien odotetaan aloittavan työnsä ennen maaliskuun loppua.

Lähi-idän rauhanprosessista keskusteltiin ulkoasiainneuvoston lounaalla. Keskustelun pääaiheena olivat toimet, joilla EU voi edistää osapuolten paluuta rauhanneuvotteluihin.

Lisäksi ulkoministerit vahvistivat Pohjois-Korean vastaisia pakotteita ja hyväksyivät päätelmät, joissa tuomitaan jyrkästi Pohjois-Korean 12. helmikuuta tekemä ydinkoe.

Lisätietoa:

Päivitetty 20.2.2013

Takaisin ylös