Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Edustustojen raportit, 7.9.2012 | Suomen suurlähetystö, Astana

Kirgisia: Basaari toipuu väkivaltaisuuksista

Kahden vuoden takaisissa väkivaltaisuuksissa tuhottu basaari elpyy YK:n kehitysohjelma UNDP:n tuella Kirgisian Jalal-Abadissa.

Basaari Jalal-Abadissa, Kirgisiassa. Kuva: Hanna VuokkoVäkivaltaisuuksissa tuhotun basaarin rauhaa sunnuntaiaamuna Jalal-Abadissa, Kirgisiassa. Kuva: Hanna Vuokko

Yhdessä Jalal-Abadin monista basaareista on sunnuntaiaamuna hiljaista. Kauppojen tarjonta on vähäistä, koska vasta osa kaksikerroksisen basaarin liikkeistä on auki.

Loput liiketiloista ovat vielä nokisia ja täysin tyhjillään.

Kaupunki on toipumassa kahden vuoden takaisista, Etelä-Kirgisiassa levinneistä etnisistä väkivaltaisuuksista, joissa kuoli satoja ihmisiä ja joissa tuhottiin laajasti omaisuutta.

Väkivalta ja sen pelko pakottivat asukkaita lähtemään kaupungista ja jättämään kotinsa ja työnsä. 

Täystuho kesäkuussa 2010

Etelä-Kirgisian Jalal-Abadin kaupungin keskustassa sijaitsevan uzbekkien asuinalueen basaarirakennuksen kaikki yritykset tuhottiin kesäkuussa 2010.

Basaarin ympäristö on kaupungin pahiten kärsinyt. Kauppojen kaikki tuotteet ja infrastruktuuri poltettiin.

Tuhoja ja palon jälkiä näkyy vielä selvästi rakennuksessa. Basaarin ensimmäistä kerrosta on alettu kunnostaa, mutta huonokuntoinen yläkerta on yhä poissa käytöstä.

Nyt uudenkiiltävissä tiloissa on avattu muun muassa uiguurien pitämä kahvila, naistenvaatekauppa, ompelimo ja nettikahvila.

Kaupankäynti elpyy vähitellen

Liiketoiminnan elpyminen etenee tasaisella vauhdilla. UNDP:n hanke tukee tuhottujen yritysten uudelleenkäynnistämistä. Alueella käytössä olevan varojenkierrätyksen takia tukea riittää monille, mutta yrittäjät saavat odottaa tukea vuorollaan.

Väkivaltaisuuksien jälkeen Kirgisian valtio tarjosi liiketoiminnan elvyttämistä varten 50 000 somia yritystä kohden (noin 840 euroa). Alueen noin 400 yrittäjää perustivat yhdistyksen, joka pyrkii maksimoimaan avustuksista saadun hyödyn yhdistämällä eri lähteistä saatuja varoja ja kierrättämällä niitä yhdistyksen sisällä.

Jos paikalliset yrittäjät saavat liikkeensä uudelleen pystyyn ja tuottamaan, he palauttavat saamansa varat yhdistykselle, jonka kautta ne siirtyvät seuraavalle yrittäjälle.

Vaikka tukea voi joutua odottamaan, saavat kaikki mukanaolijat suuremman hyödyn kuin yksinään.

UNDP:n lisäksi yhdistys saa tukea myös Venäjän valtiolta ja Soros Foundationilta.

Basaarin tuhottu yläkerta. Kuva: Outi PUheloinenBasaarin tuhottu yläkerta on yhä pois käytöstä. Kuva: Outi Puheloinen

Ennen kesäkuun 2010 väkivaltaisuuksia basaarissa toimi 50 yrittäjää, joiden liikkeissä työskenteli 150 henkilöä. Käytännössä taloudellinen vaikutus on laajempi, sillä monet bisnekset työllistävät omistajan koko perheen.

Tähän mennessä varojen kierrättäminen on ollut menestys ja tuhojen korjaaminen on luonut 300 työpaikkaa Jalal-Abadissa.

”Toipuminen kiinni omasta tahdosta”

Ennen tuhoja kolme neljäsosaa basaarin liikkeistä oli uzbekkiomistuksessa. Uzbekkien lisäksi basaarissa oli myös tataari-, uiguuri- ja kirgiisiyrittäjiä.

Väkivaltaisuuksien jälkeen osa paikallisista, joiden liikkeet ja elinkeino tuhottiin, poistuivat Jalal-Abadista. Varojenkierrätysprojektin alueella samat yrittäjät ovat suurimmaksi osaksi pystyneet palaamaan takaisin.

Yrittäjien yhdistyksen edustaja ei usko väkivaltaisuuksien enää toistuvan. Väkivalta kosketti kaikkia asukkaita etnisyyteen katsomatta, eivätkä ihmiset siksi salli sen tapahtua uudestaan.

Hän on vakuuttunut, että tuhoista voi toipua, mutta toipuminen on kiinni omasta tahdosta.

Outi Puheloinen

Päivitetty 18.3.2015

Takaisin ylös