Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Puheet, 1.10.2011

Ulkoministeri Tuomiojan puhe Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkoston KATUn turvallisuuspoliittisessa akatemiassa 1. lokakuuta 2011

Muutosvarauksin

Toimintaympäristöstämme

Globalisaation myötä keskinäinen riippuvuus geopoliittisten alueiden, valtioiden ja yhteiskuntien sekä myös ihmisten välillä on voimistunut. Talouskriisin, ilmastonmuutoksen, väestönkasvun ja joukkotuhoaseiden leviämisen kaltaiset ongelmat osoittavat, että tarvitaan vahvempaa globaalihallintaa ja vastuunkantoa.

YK:n peruskirjan periaatteet ovat tänään yhtä valideja kuin peruskirjan hyväksymisen aikoihin. Kuitenkin YK-järjestelmän vahvistaminen on välttämätöntä, jotta järjestö säilyttäisi relevanssinsa ja legitimiteettinsä ainoana aidosti globaalina toimijana.

Myös notkeammilla G-järjestelyillä on oma oikeutuksensa, mutta YK- ja ”G” -järjestelmien välille olisi luotava yhteys, joka varmistaisi ratkaisujen legitimiteetin globaalisti ja kattavasti. Tämä olisi tärkeää Suomen kaltaisen pienen maan näkökulmasta.

Viime aikojen tapahtumat osoittavat, miten olennainen merkitys ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä kehityksellä on inhimilliselle turvallisuudelle. Merkillepantavaa on, ettei tämänhetkisiä keskusteluja sävytä enää vain huoli kehitysmaiden näkymistä, vaan myös kasvava huoli siitä, saavatko eurooppalaiset omat asiansa kuntoon.

Talouskriisi on ravistellut länsimaiden yhteiskuntien turvaverkkoja. Se on muistutus siitä, ettei inhimillistä turvallisuutta voi mitata vain fyysiseen turvallisuuteen kohdistuvilla uhkilla. Valtioiden haurautta käsittelevä tematiikka on tänä päivänä entistä relevantimpaa myös Euroopan näkökulmasta.

Käsillä olevat haasteet voi nähdä myös mahdollisuutena rakentaa jotain parempaa ja kestävämpää. Laajan turvallisuuden, hauraiden valtioiden ja valtionrakentamisen (”statebuilding”) nousu sekä turvallisuus- että kehityspolitiikan keskiöön luo pohjaa aiempaa tasavertaisemmalle pohjoinen -etelä yhteistyölle. Demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistäminen ja vaaliminen ovat yhteisiä haasteita.

Arabikevät osoittaa, ettei vakaus ole kestävällä pohjalla, ellei ole oikeusvaltiota eikä kunnioiteta demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Toisaalta myös Euroopassa on syytä katsoa peiliin: EU:n ulkoisen toiminnan uskottavuuden kannalta on olennaista, että myös unionin sisällä kehitetään keinoja varmistaa perusoikeuksien ja oikeusvaltion toteutuminen jäsenvaltioissa. Demokratia ei ole eikä sitä saa pitää itsestäänselvyytenä missään yhteiskunnassa.

Valtionrakentaminen yhteiseksi nimittäjäksi?

Tuoreessa OECD:n kehitysapukomitean valtionrakennusta käsittelevässä ohjeistuksessa valtionrakennuksen ytimeen nostetaan tapa, jolla valtio ja eri yhteiskuntaryhmät määrittelevät keskinäiset suhteensa. Keskiöön nousevat kansalaisten odotukset ja kapasiteetti toimia (”social expectations ja social capacity”) sekä valtion kyky ja halu vastata näihin odotuksiin. Kuten maailmanpankin kehitysraportissa 2011 osuvasti tiivistetään, avainasemassa on luottamuksen palauttaminen sekä legitiimit instituutiot, jotka kykenevät tarjoamaan kansalaisille ”turvallisuutta, oikeutta ja työpaikkoja”.

Arabikevään taustaa vasten nämä huomiot ovat äärimmäisen ajankohtaisia. Sosiaaliset ongelmat, demokratiavaje ja näköalattomuus ovat keskeisiä taustatekijöitä arabikevään myllerryksiin. Arabikevät on myös hyvä esimerkki kansalaisyhteiskunnan muutoksia tekevästä voimasta. On selvää, että kansalaisyhteiskunnan edustajilla tulee olla keskeinen asema myös Arabikevään jälkeisessä jälleenrakennuksessa.

Kehityksen ja turvallisuuden välinen yhteys; hauraiden valtioiden tukeminen; demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien edistäminen; sekä kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen – ja erityisesti naisten aseman ja osallistumisen parantaminen – nousevat hallitusohjelmassa vahvasti esille. Samaan aikaan on selvää, etteivät määrärahat tule kasvamaan. Toiminnan tehostamiseksi tarvitaan uudenlaista, entiset raja-aidat ylittävää ajattelua. Turvallisuuspolitiikassa, kehityspolitiikassa ja ihmisoikeuksien edistämisessä tarvitaan kaikkien panosta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja yhteisten arvojen turvaamiseksi.

Myös Suomen toiminnan kehittämistä hauraissa maissa ja konfliktialueilla on tarkasteltava aiempaa vahvemmin valtionrakennuslinssin läpi. Yksi kriisinhallintaa ja kehitysyhteistyötä yhdistävä kasvava toimialue on kohdevaltioiden omien turvallisuusrakenteiden kehittäminen. Valtion kyky vastata sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudestaan on olennainen osa laajempaa valtionrakentamista. Kyse ei ole vain yksittäisten avaintoimijoiden tehokkuudesta, vaan laajemmin turvallisuussektorin vastuullisuuden ja hyvän hallintotavan edistämisestä.

Kriisialueilla sotilaallisten toimien rinnalle tarvitaan vahvaa siviilikriisinhallintaa, kehitysyhteistyötä, luottamusta herättäviä toimia ja ruohonjuuritason osallistumista. Kansalaisjärjestöjen roolia ei tulisi väheksyä. Ne ovat usein paikalla jo ennen konfliktin kärjistymistä ja jatkavat työtään varsinaisten kriisinhallintatoimijoiden poistuttua.

Keskeistä on satsata aiempaa vahvemmin konfliktien ennaltaehkäisemiseen. Valtionrakentamiseen hauraissa valtioissa tulisi panostaa jo ennen pinnan alla piilevien konfliktien leimahtamista. Samaan aikaan on muistettava, että liikutaan valtioiden suvereniteetin kannalta hyvin sensitiivisillä vesillä. Valtionrakennus edellyttää aina kansallista omistajuutta ja sitoutumista muutoksiin.

Siviilikriisinhallinta

Siviilikriisinhallinta on yksi kansainvälisellä yhteisöllä käytössään oleva työkalu, jolla voidaan edistää demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja hyvää hallintoa haurailla ja epävakailla alueilla. Tämä on myös alue, jolla EU on osoittanut toimintakykynsä. Suomi on ollut vahvasti mukana kehittämässä EU:n siviilikriisinhallintatoimintaa, osana laajempaa yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Suomi on tällä hetkellä kokoonsa nähden suurin yksittäinen osallistujia EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioihin. Kriisinhallintatehtävissä palvelee reilut 150 Suomen lähettämää siviiliasiantuntijaa, joista noin 130 toimii EU-operaatioissa.

Olemme johdonmukaisesti korostaneet naisten merkitystä konfliktitilanteissa. Kriisialueen naiset on saatava mukaan, kun konflikteja ratkotaan ja maata jälleenrakennetaan. Vastaavasti on tärkeää, että kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin osallistuvista henkilöistä osa on naisia – tekemässä kansainvälisen läsnäolon helpommin lähestyttäväksi paikallisille naisille, ja toimimassa näille rohkaisevana esimerkkinä. Suomi on johdonmukaisesti panostanut naisten määrän lisäämiseen kriisinhallintatehtävissä. Tällä hetkellä Suomen lähettämistä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoita noin kolmasosa on naisia, mikä on EU-vertailussakin hyvä saavutus.

Taloudellinen tilanne huomioiden on selvää, ettei siviilikriisinhallintaosallistumista pystytä määrällisesti lisäämään. Nykyisenkin osallistumistason ylläpitäminen tulee olemaan haastavaa. On mietittävä entistä tarkemmin, missä, miten ja millaisilla keinoilla saavutamme eniten vaikuttavuutta.

Yksi siviilikriisinhallinnan selkeistä painopisteistä lähivuosina on Afganistan, missä osallistumisen painopistettä on tarkoitus asteittain siirtää kehitysyhteistyöhön, siviilikriisinhallintaan ja koulutukseen. Myös arabimaailman kuohunta tuonee mukanaan uusia siviilikriisinhallintatehtäviä myös suomalaisille.

Suomen panosta oikeusvaltiokehityksen, demokratian ja ihmisoikeuksien tukemiseen voidaan vahvistaa hyödyntämällä siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön synergioita. Kehitysyhteistyön puitteissa rahoitetaan jo nyt useita turvallisuuden ja kehityksen hankkeita. Esimerkkejä ovat mm. Kriisinhallintakeskuksen Afganistanissa EU:n poliisioperaation kanssa toimeenpanema poliisi-syyttäjä -koulutushanke sekä tuki siviilipoliisin kehittämiselle Palestiinalaisalueilla.

Hallitusohjelman mukaisesti yhtenä keskeisenä tavoitteena on vahvistaa YK:n toimintakykyä. Siviilikriisinhallintaa on tähän asti kehitetty vahvasti EU-kehyksessä. Jatkossa Suomi voisi profiloitua kansainvälisten siviilikapasiteettien kehittämisessä myös YK:ssa YK:n pääsihteerille maaliskuussa 2011 annetun raportin (Civilian Capacities in the Aftermath of Conflict) mukaisesti.

Suomi voisi tukea tässä kontekstissa esimerkiksi kehitysmaiden poliisien ja siviiliasiantuntijoiden (erit. oikeushallinto, vankeinhoito, rajavalvonta sekä ihmisoikeus- ja gender-asiantuntijat) kouluttamista. Suomella on sektorilla vahvaa osaamista. Toiminnan vahvistaminen edellyttäisi kuitenkin siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön resurssien ja osaamisen koordinoitua käyttöä.

Rauhanvälityksen kehittäminen

Ristiriitojen syntymisen, syvenemisen ja laajenemisen ehkäiseminen on keskeinen osa YK:n toimintaa. Epäonnistuminen tärkeässä ennaltaehkäisyn työssä tulee hyvin kalliiksi niin yksilöiden kuin kansainvälisen yhteisön kannalta. YK ja kansainvälinen yhteisö pohtii jatkuvasti uusia keinoja ennaltaehkäisyn tehostamiseksi. YK:n pääsihteeri on vastikään elokuussa julkaissut uuden ennaltaehkäisyä koskevan raportin (S/2011/552). Raportissa pääsihteeri käsittelee ennaltaehkäisyn eri muotoja koko konfliktisyklin aikana.

Ennaltaehkäisyn kulttuurin onnistumiseksi YK:n pääsihteerin tavoitteena on edelleen kehittää järjestön konfliktien ennaltaehkäisyn työkaluja. Yksi keino konfliktien ennaltaehkäisyssä on rauhanvälitys, pääsihteerin klassiset hyvät palvelukset, jotka on jo mainittu YK:n peruskirjassa.

Tässä yhteydessä pääsihteeri nostaa raportissaan esille yleiskokouksen yksimielisesti hyväksymän päätöslauselman 65/283. Tämä rauhanvälityksen roolin vahvistamista ristiriitojen rauhanomaisessa ratkaisemisessa ja konfliktien ennaltaehkäisyssä koskeva päätöslauselma hyväksyttiin kesäkuussa 2011. Pääsihteeri pitää päätöslauselmaa “uraauurtavana kehityksenä, joka vahvistaa YK:n roolia rauhanvälityksen normiston kehittäjänä ja tarjoaa kehyksen jäsenmaiden, alueellisten järjestöjen ja muiden tehokkaalle yhteistyölle”.

Kyseinen päätöslauselma saatiin aikaan Suomen ja Turkin perustaman rauhanvälityksen ystäväryhmän johdolla. Suomi ja Turkki perustivat rauhanvälityksen ystäväryhmän syyskuussa 2010. Ryhmään kuuluu YK:n sihteeristön lisäksi järjestön jäsenvaltioita ja alueellisia järjestöjä. Ryhmän tavoitteena on kiinnittää huomiota rauhanvälityksessä tarvittavien taitojen ja resurssien tarpeeseen.

Päätöslauselman yksimielinen hyväksyminen oli osoitus rauhanvälityksen kasvavasta merkityksestä. Nyt pohdimme yhdessä entistä tehokkaamman rauhanvälityksen ohjeistuksen laatimista YK:n käyttöön.

Suomen johtorooli rauhanvälityksen ystäväryhmän perustamiseksi ja ylläpitämiseksi ei ole sattumaa. Suomi on tunnettu toimija kansainvälisen monenvälisen yhteistyön edistämisessä. Suomen aktiivisuus rauhanvälityksessä perustuu toimillemme kestävän kehityksen ja turvallisuuden edistämiseksi yhdessä demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioituksen kanssa. Rauhanvälityksen toimet ovat yksi keino tuoda esiin suomalaista osaamista tässä kokonaisvaltaisen turvallisuuden edistämisessä ja kansalaisyhteiskunnan kunnioittamisessa.

Tiivis pohjoismainen yhteistyö on luonnollinen viiteryhmä myös rauhanvälityksessä. Ehdotinkin viime viikolla YK:n yleiskokouksen avajaisviikon pohjoismaisessa ministeritapaamisessa pohjoismaisen rauhanvälitysyhteistyön verkoston perustamista. Verkostossa olisivat mukana rauhanvälityksessä aktiivit valtionhallinnon, kansalaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajat. Yhteistyötä voidaan tehdä esim. rauhanvälitykseen liittyvän perehdytyksen ja tutkimuksen piirissä. Lisäksi voidaan keskustella mahdollisista yhteistyömuodoista rauhanvälityksen projekteissa.

Rauhanvälityksessä on tilaa monenlaisille toimijoille. Maailmanjärjestön toimien lisäksi alueelliset järjestöt tarjoavat rauhanvälityksessä tarvittavaa alueosaamista. Näillä järjestöillä on paremmat edellytykset puuttua kriisien ja konfliktien taustalla oleviin syihin ja niiden käsittelemiseen. Suomi tukee mm. Afrikan unionin rauhanvälityskapasiteetin vahvistamista.

Kansalaisyhteiskunnan rooli on rauhanvälityksessä merkittävä. Kansalaisjärjestöillä on usein enemmän joustavuutta ja mahdollisuuksia toimia. Niillä voi olla epävirallisuutensa ja paikallisen verkottumisensa vuoksi monipuolista ensi käden tietoa konfliktialueen olosuhteista ja kulttuurista sekä toiminnallista luotettavuutta.

Suomalaiset rauhan ja turvallisuuden alaan liittyvät kansalaisjärjestöt ja tutkimuslaitokset ovat hyvin verkottuneita ja aktiiveja toimijoita, joilla on tarjottavanaan osaamista myös rauhanvälityksen saralla. Nykyisen hallituksen ohjelmassa todetaan, että Suomi laatii rauhanvälityksen toimintaohjelman. Kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on ollut mahdollisuus antaa Suomen rauhanvälityksen toimintaohjelmaluonnokseen lausuntoja. On myönteistä, että niin monet tahot ovat olleet kiinnostuneita ohjelman laadinnasta ja tuottaneet sen sisältöön lisäarvoa. Ohjelma tullaan viimeistelemään vielä tämän syksyn aikana ja toivon, että kansalaisyhteiskunnan ääni tulee kuulumaan myös ohjelman toimeenpanossa. Yhdessä voimme pohtia uusia keinoja vaikuttaa kriisien ja ristiriitojen ennaltaehkäisyyn.

Joustavan rahoituksen mahdollistaminen

Rauhanvälitykseen, konfliktien ennaltaehkäisyyn ja kohdevaltioiden omien turvallisuusrakenteiden kehittämisen tukemiseen kentällä tarvitaan myös taloudellisia resursseja. Ulkoministeriö tukee jo nyt monia turvallisuussektorin tukitoimia sekä kehitysyhteistyön puitteissa että ei-ODA -varoin.

Hallitusohjelmassa otetaan esille ns. vakauttamisrahaston perustaminen. Viimeaikaisessa kommentoinnissa on korostunut rauhanvälityksen rooli mahdollisessa vakauttamisinstrumentissa. Näkökulman tulisi kuitenkin olla tätä laajempi.

Keskeisenä haasteena on varmistaa, että Suomella on valmiiksi korvamerkittynä tietty määrä sekä kehitysyhteistyövaroja (ODA) että ei-ODA -varoja, joiden avulla voidaan tarvittaessa reagoida nopeasti ja joustavasti hauraissa maissa esille nouseviin tarpeisiin (”windows of opportunity”). Toimiminen tällaisissa tilanteissa edellyttää normaalia suurempaa riskinsietokykyä. Onnistuessaan toiminnan vaikuttavuus voi kuitenkin olla suuri.

Kyse voisi olla esimerkiksi lyhytaikaisista toimista luottamuksen rakentamiseksi ruohonjuuritasolla, tai nopeasta reagoinnista tilanteeseen, jonka myöhempi hoitaminen voitaisiin hoitaa normaalisti joko kehitysyhteistyön tai muiden rahoituslähteiden puitteissa. Erityistä hyötyä joustavasta rahoitusmekanismista olisi tuettaessa moniulotteisia hankkeita, joissa toiminnan ODA-kelpoisuudesta ei ole etukäteen varmuutta tai osa tuettavasta toiminnasta täyttää kehitysyhteistyön kriteerit ja osa ei.

***

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 2006 hyväksyttiin EU:n suositukset yhteistyöstä kansalaisjärjestöjen ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa siviilikriisinhallinnassa ja konfliktien ennaltaehkäisyssä. Ne pohjautuivat ulkoasiainministeriön, Kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkoston (KATU), CMI:n ja European Peacebuilding Liaison Officen (EPLO) onnistuneeseen yhteisprojektiin.

Yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on ollut vahvasti esillä myös kansallisella tasolla, mm. Suomen kokonaisvaltaisessa kriisinhallintastrategiassa (2009), siviilikriisinhallintastrategiassa (2008) ja rauhanvälityksen suuntaviivoissa (2009).

Tämän viikonlopun keskustelut auttavat toivottavasti osaltaan hahmottamaan, missä olemme tämän yhteistyön osalta tänään, ja mihin suuntaan ja millaisin askelin meidän tulisi edetä, jotta kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ääni ja osaaminen huomioitaisiin jatkossa aiempaa tehokkaammin.

Tämä dokumentti

Päivitetty 1.10.2011

Takaisin ylös