Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Uutiset, 26.8.2011

Töissä UM:ssä: Outi, yksikön päällikkö

Outi Holopainen kantaa yksikön päällikkönä viime kädessä vastuun siitä, että yksikön hoitamat turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan asiat menevät eteenpäin. Työ on haasteellista ja päivät ovat pitkiä, mutta yksikön hyvä henki auttaa uurastamaan. Moni asia on Outin mukaan ehtinyt muuttua UM:ssä siitä, kun hän aloitti ministeirön palveluksessa 1980-luvun lopussa.

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Outi Holopainen ja toimin turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön päällikkönä ulkoministeriön poliittisella osastolla.

Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Yksikkömme vastaa turvallisuuspolitiikkaan yleisesti liittyvistä kysymyksistä, Suomen Etyj-yhteistyöstä, pohjoismaisesta yhteistyöstä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan saralla sekä rauhankumppanuusohjelmasta Naton kanssa. Keskeisesti työssämme painottuu Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Pyrimme vaikuttamaan siihen, minkälaiseksi EU:n politiikkaa muodostuu.

Kaikki nämä asiat kytkeytyvät kansainväliseen kriisinhallintaan. Me olemme mukana lähettämässä suomalaisia eri operaatioihin kriisialueille sotilas- ja siviilikriisinhallintatehtäviin sekä valmistelemassa sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvää päätöksentekoa.  

Yksikön päällikkönä johdan toimintaa. Meillä on varsin kookas yksikkö, jolla on hyvin laaja toimenkuva. Minun tehtävänäni on katsoa, että asiat menevät eteenpäin, ja valmistella asioita korkeimmalle poliittiselle johdolle päätettäväksi. Päällikölle kuuluu myös henkilöstö- ja taloushallinto.

Outi Holopainen on koulutukseltaan juristi ja tuli ulkoministeriöön mielessään kansainvälinen oikeus, mutta yleisura vei hänet menneessään. Kuva Raino HeinonenOuti Holopainen tuli taloon juristina, mutta pian huomasi yleisuran vieneen hänet mennessään. Kuva: Raino Heinonen

Yhteistyötahoja on paljon ulkoasiainhallinnon sisällä ja sen ulkopuolella. Oman osaston ulkopuolella olemme paljon yhteydessä muun muassa poliittisen osaston johtoon, ministeriön alueosastoihin ja -yksiköihin sekä Suomen EU-, Etyj-, YK- ja Nato-edustustoihin ja moniin suurlähetystöihin. Lisäksi meillä on palavereita muun valtionhallinnon, erityisesti puolustus- ja sisäministeriön, kanssa. Työhön kuuluu myös epäviralliseia vierailuja  etenkin Pohjoismaihin ja EU-maihin tapaamaan kollegoita.

Miten työsi vaikuttaa suomalaisten elämään?

Työ on osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on edistää kansainvälistä vakautta ja turvallisuutta. Se taas heijastuu Suomenkin hyvinvointiin.

Mikä on juuri nyt ajankohtaista työssäsi?

Tänä keväänä työhömme vaikutti paljon Pohjois-Afrikan tilanne. EU:lla on useita keinoja tukea yhteiskuntia väkivaltaisuuksien loputtua konfliktialueilla. Mietimme täällä ja yhdessä muiden EU-maiden kanssa, miten tilanteisiin Pohjois-Afrikassa tulisi puuttua ja missä vaiheessa se olisi mahdollista.

Miksi teet tätä työtä?

Olen koulutukseltani juristi ja päädyin taloon alun perin kansainvälisen oikeuden saattelemana. Yleisura kuitenkin vei mennessään. Työ on ollut mielenkiintoista ja antoisaa – yli 20 vuotta kestäneen uran aikana olen saanut tehdä hyvin erilaisia töitä.

Nykyinen tehtäväni on haasteellinen ja erittäin mielenkiintoinen. Tässä täytyy olla koko ajan hereillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Päivät ovat pitkiä ja tahti on kova niin kuin kaikkialla UM:ssä. Tiedon tulvan hallitseminen – se, että pystyy omaksumaan ainakin sen, mitä työssä tarvitsee – on raskasta.

Yksikössämme on kuitenkin tekemisen meininki – täällä on hyvä draivi päällä, eikä pitkiä päiviä ilman sitä jaksaisikaan.

Miten työsi ulkoministeriössä on sopinut perheellesi?

Outi Holopaisen kookkaan yksikön tehtävnä on edistää kansainvälistä turvallisuutta. Kuva: Raino HeinonenOuti Holopaisen kookkaan yksikön tehtävänä on edistää kansainvälistä turvallisuutta. Kuva: Raino Heinonen

Kun lapset olivat pienempiä, arjen pitäminen kasassa oli korttipeliä. Äiti oli usein työmatkalla, kun oli vaikkapa vanhempainilta. Aviomiehen tuki on ollut ensiarvoista.

Myös UM:n ulkomaankomennukset Saksaan ja Ruotsiin vaativat järjestelyjä. Tärkeintä minulle oli, että lapsien kouluasiat järjestyvät, koska muuten en olisi voinut keskittyä työhöni. Uskon ulkomailla olon myös antaneen paljon lapsilleni, kun he ovat nähneet maailmaa ja oppineet kieliä.

Kuinka työskentely ministeriössä on urasi aikana muuttunut?

Työskentely on muuttunut paljon. Aloitin UM:n palveluksessa vuonna 1988 kylmän sodan aikana. Suurin muutos on tullut EU-jäsenyyden myötä: Ennen valikoimme, mitä asioita seurasimme ja missä haluaisimme olla mukana. Nyt asialista on paisunut ja seuraamme kaukaisiakin alueita tarkasti, koska meillä on halu ja tarve vaikuttaa unionin politiikkaan.

Tietotekniikan kehitys näkyy meillä niin kuin kaikkialla muuallakin. Nyt asioihin reagoidaan reaaliajassa. Diplomatian luonne on myös muuttunut kehityksen mukana. Nykyisin voidaan turvautua vähemmän viralliseen sähköpostiin asioissa, jotka ennen edellyttivät nootin lähettämistä.

Mitä vielä haluaisit sanoa suomalaisille?

Ulkoministeriö on Suomen asialla. Ajamme täällä suomalaisten etuja.

 Töissä UM:ssä -sarjassa kerrotaan ministeriössä Katajanokalla ja ulkomaanedustustoissa maailmalla työskentelevien ihmisten arjesta.

Päivitetty 26.8.2011

Takaisin ylös