Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot
Uutiset, 15.7.2011

Kesätöissä UM:ssä: Ari, Kira ja Saana

Ulkoministeriön käytäviä kulkee kesäisin vakituisen henkilökunnan lisäksi joukko kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita. Ari Honkanen, Kira Horsma ja Saana Heikkilä ovat ulkoministeriön tämän kesäisiä määräaikaisia vahvistuksia.

Oma-aloitteisuus kuuluu ensimmäisiin asioihin, minkä kesätyöntekijät nimeävät työssä vaadittavaksi ominaisuudeksi.”Tässä harjoittelussa on oltava valmis tarttumaan työhön kuin työhön”, Ari Honkanen kertoo ja kuvailee omaa harjoitteluaan ulkoministerin kabinetissa eräänlaiseksi ”yleismies Jantusen” pestiksi. Toimistolla hän osallistuu monenlaisiin rutiinitehtäviin postiliikenteen hoitamisesta ulkoministerin tapaamisten valmisteluun.

Protokollaosastolla kesätöitä tekevä Kira Horsma on ehtinyt osallistua esimerkiksi suurlähettiläspäivien järjestelyihin ja yhteydenpitoon Suomessa oleviin ulkomaisiin lähetystöihin. Kira kertoo, että kyky sopeutua yllättäviin tilanteisiin ja taito työskennellä monikulttuurisessa työympäristössä ovat työn ulkoministeriössä edellyttämiä taitoja.

Kesäkuisen ulkoministerivaihdoksen takia Ari Honkanen on päässyt työskentelemään kahden eri ulkoministerin alaisuudessa. Kuva: Eero KuosmanenKesäkuisen ulkoministerivaihdoksen takia Ari Honkanen on päässyt työskentelemään kahden eri ulkoministerin alaisuudessa. Kuva: Eero Kuosmanen

Saana Heikkilä työskentelee Afrikan ja Lähi-idän osastolla Eteläisen Afrikan yksikön Sambia-tiimissä. Työ kehitysyhteistyön parissa vaatii Saanan mukaan pitkäjänteisyyttä, koska pitkissä hankkeissa työnsä tuloksia ei pääse välttämättä näkemään. ”Työssä vaaditaan myös uteliaisuutta ja kiinnostusta ottaa asioista selvää, sillä tiedon jatkuva ylläpito on tärkeää”, hän lisää. Harjoittelussa hän on mukana valmistelemassa kehitysyhteistyöhankkeita ja tekemässä erilaisia muistioita. ”Se, mitä tiimin alueelle kuuluvissa maissa Sambiassa, Malawissa ja Zimbabwessa tapahtuu, vaikuttaa työnkuvaan.”

Töihin on mukava tulla

Ari jännitti etukäteen hieman, miten sopeutuu jäykän hierarkkiseksi instituutioksi ajattelemaansa ministeriöön, mutta hän sanoo näiden epäilysten karisseen heti harjoittelun alussa. Ari kertoo päässeensä harjoittelijana hyvin mukaan toimintaan. ”Ensimmäisestä päivästä lähtien on tuntunut, että on osa porukkaa”.

Saana Heikkilä saa kesäpestissään perehtyä mielenkiinnon kohteeseensa Eteläiseen Afrikkaan. Kuva: Eero KuosmanenSaana Heikkilä saa kesäpestissään perehtyä mielenkiinnon kohteeseensa Eteläiseen Afrikkaan. Kuva: Eero Kuosmanen

Kesätyöntekijänä pääsee hyvin mukaan työhön Kirankin kokemusten mukaan. ”Ulkoministeriöstä saa hyvää työkokemusta ja se on arvostettu työpaikka. Kesätyöpaikkoja voi löytyä myös monenlaisilla eri koulutustaustoilla”, sanoo Kira, joka itse opiskelee johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelmassa.

Saana kuvailee omaa osastoaan avoimena ja kannustavana työyhteisönä. Saana kertoo myös , että ministeriössä yksi huomattava piirre on, että työtehtävien vaihtuminen talon sisällä on vilkasta. Periaatteena on, että tehtävistä toisiin vaihdetaan muutaman vuoden välein.”Olen saanut kuvan, että tämä on työpaikka, jossa viihdytään. Töihin on ollut mukava tulla joka päivä”, Saana miettii.

Monipuoliset taustat

Kira haki harjoitteluun Suomen Pariisin-suurlähetystöön Ranskassa viettämänsä vaihtovuoden lähestyessä loppuaan. ”Olin varma, että en pääsisi, mutta niin kuitenkin kävi.” Positiivisen harjoittelukokemuksen jälkeen hän haki kesätyöntekijäksi ministeriöön. Lähetystöharjoittelun alussa Kiralla ei ollut kovinkaan selkeä kuva siitä, mitä ulkoministeriön toimialaan kaiken kaikkiaan kuuluu. ”Joka päivä tuli paljon kaikkea uutta, mutta vähitellen asiat tulivat tutummaksi. Viime vuoden harjoittelusta oli tänä kesänä hyötyä, koska tunsi jo talon toimintatapoja.” Kira opiskelee Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa tradenomiksi.

Yhteiskuntatieteiden kandi Saana Tampereen yliopistosta tuli harjoittelujaksolleen Afrikan- ja Lähi-idän osastolle suoraan Etiopiasta, missä hän oli lähestystöharjoittelijana. Saanan mielestä harjoittelussa hienoa on ollut se, että saa työnsä puitteissa ottaa selvää itseään kiinnostavista asioista. ”On ollut avartavaa käydä keskusteluja kokeneiden kollegojen kanssa ja nähdä, miten kehitysyhteistyöprojektit ulkoministeriössä rakentuvat”, Saana sanoo.

Ari on päässyt kesän ajaksi katselemaan ulkoministeriön toimintaa ikään kuin lintuperspektiivistä. Ulkoministerin kabinetissa saa hyvän yleiskuvan koko ministeriön toiminnasta.
Arillakin on takana kiinnostavia harjoittelupestejä niin YK:ssa kuin valtioneuvoston kansliassa Ari on opiskellut Helsingin yliopistossa maailmanpolitiikkaa ja on gradua vaille valmis valtiotieteiden maisteri.”Opinnoista on ollut sikäli hyötyä, että tuntee esimerkiksi EU:n elimet ja toimintatavat sekä tietää, mitä kansainvälisillä kentillä on meneillään”, Honkanen kuvailee. Motivaatiota opintoihin on tullut harjoittelun myötä, kun opiskeluiden kautta tuttuja aiheita on päässyt näkemään käytännössä ulkoministeriön näkökulmasta.

Kohti tulevia haasteita

Opinnot Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa ovat Kira Horsmalla jo loppusuoralla. Nykyiseen tutkintoonsa valmistuttuaan häntä kiinnostaa opintojen jatkaminen ja maisterin tutkinnon suorittaminen. ”Suunnitelmat opiskelupaikan suhteen ovat kuitenkin vielä avoinna.”

Kesätyössä protokolla-osastolla Kira Horsma on saanut kehittää englannin kielen taitoaan vastatessaan Suomessa olevien ulkomaalaisten lähetystöjen yhteydenottoihin. Kuva: Eero KuosmanenKesätyössä protokolla-osastolla Kira Horsma on saanut kehittää englannin kielen taitoaan vastatessaan Suomessa olevien ulkomaalaisten lähetystöjen yhteydenottoihin. Kuva: Eero Kuosmanen

Saana Heikkilä valmistui keväällä kandiksi pääaineenaan sosiaaliantropologia. Syksyllä hän pakkaa tavaransa ja lähtee Englantiin suorittamaan kehitysantropologian maisteriopintoja. ”Harjoittelussa omat mielenkiinnon kohteet ovat vahvistuneet ja odotan, että jatko-opinnoissa voin perehtyä näihin aiheisiin vielä enemmän.”

Maisteriksi valmistuminen siintää Ari Honkasella jo lähitulevaisuudessa, mutta siitä eteenpäin suunnitelmat ovat vielä auki. Ulkomaat kiinnostavat pari viimeistä vuotta ulkomailla harjoittelun ja vaihto-opiskelun merkeissä viettänyttä nuorta miestä. ”Ulkoministeriö on yksi varteenotettava vaihtoehto”, Ari kertoo. Muillekin kesätyöntekijöille harjoittelusta on jäänyt tunne, että tähän työpaikkaan voisi vielä joskus palata.

Kesätöissä UM:ssä –sarja esittelee ulkoministeriössä työskenteleviä määräaikaisia harjottelijoita ja kesätyöntekijöitä. Korkeakouluharjoittelijoiden määrä on lähes 60 ja työelämävalmennettavien runsaat 70. Kesätyöntekijöitä on tänä vuonna ministeriössä kolmisenkymmentä. Lisäksi lähetystöt rekrytoivat määräaikaisia työntekijöitä Suomen edustustoihin ympäri maailmaa.
 

 

 

 

 

Päivitetty 15.7.2011

Takaisin ylös