Paikkatietojärjestelmät tuovat apua köyhien maiden metsänsuojeluun. Yhä enemmän kiinnitetään huomiota myös metsäkadon aiheuttamiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Paikkatietojärjestelmiä opiskeltiin Indonesiassa EU:n tuella järjestetyllä kurssilla elokuussa.
Metsäkato ja metsäalueiden pirstoutuminen ovat arkipäivää monessa taloudellisesti köyhässä maassa. Metsien häviäminen vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden vähenemisen lisäksi myös ihmisten toimeentuloon ja esimerkiksi veden saantiin.
Ongelmaa vastaan yritetään taistella muun muassa ennallistamalla tuhoutuneita metsäalueita tai muuttamalla niitä ekologisten ja taloudellisten kriteerien pohjalta entistä ”optimaalisemmiksi”. Apuvälineenä käytetään yhä useammin paikkatietojärjestelmiä (Geographic Information Systems, GIS).
Elokuussa paikkatietojärjestelmien käyttöön metsien ja kosteikkojen ennallistamisessa perehdyttiin Bogorissa, Indonesiassa järjestetyllä kurssilla. Helsingin yliopiston ViikinTropiikki-instituutin (VITRI) yhteistyössä Bogorin maatalousyliopiston ja muiden yhteistyökumppanien kanssa järjestämä kurssi oli osa EU:n tukemaa viiden yliopiston välistä Forest restoration and rehabilitation in Southeast Asia-yhteistyöohjelmaa. Sen avulla pyritään vahvistamaan luonnonvara-alan asiantuntijoiden osaamista sekä edistämään verkostoitumista aasialaisten ja eurooppalaisten korkeakoulujen ja tutkijoiden välillä.
Kurssille osallistui 32 luonnonvara- ja ympäristöalan opiskelijaa ja asiantuntijaa eri puolilta Aasiaa ja Eurooppaa. Mukana oli myös viisi luonnonvara- ja kehitysalan jatko-opiskelijaa sekä opetushenkilökuntaa Helsingin yliopistosta.
Indonesiassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa, jossa metsäkato on paikoin iso ongelma, paikkatieto-osaajia tarvitaan. Kurssille osallistunut indonesialainen Lailan Syaufinan hyödyntää satelliittikuvia ja paikkatieto-ohjelmia metsäpalotutkimuksessaan.
”Indonesiassa on ollut vakavia metsäpaloja 1990-loppupuolelta alkaen, joiden seurauksena metsät hupenevat. Paikkatietojärjestelmistä on hyötyä paloalueiden kartoittamisessa ja ennallistamistoimien suunnittelussa”, Syaufinan kertoi.
Monilla kurssilaisista oli jo aikaisempaa kokemusta paikkatietojärjestelmistä, mutta he halusivat syventää osaamistaan ja kartuttaa etenkin teknisiä taitojaan paikkatietojärjestelmistä.
Indonesialainen metsäalan opiskelija Samsuri oli ollut mukana paikkatietoa hyödyntävissä tutkimushankkeissa. Hän aikoi hyödyntää paikkatietojärjestelmiä jatkossa omassa opinnäytetyössään ja halusi siksi oppia lisää aiheesta.
”Aioin vertailla maankäyttöä valtion ja yksityisten omistamilla metsäalueilla Jaavalla ja selvittää miten paikallisyhteisöt käyttävät ja hoitavat kyseisiä metsiä”, Samsuri selvitti tutkimussuunnitelmiaan.
”Parasta kurssilla on ollut se, että on saanut oppia uusia opetusmetodeja ja tutustua oman alan asiantuntijoihin eri puolilta maailmaa”, kertoi Kasawani Ibrahim, joka työskentelee metsäekologian ja kaukokartoituksen opettajana Kuala Terengganussa Malesiassa. Hän tuli kurssille oppiakseen lisää paikkatietojärjestelmien soveltamiskeinoista ympäristöongelmien ratkaisussa.
”Haluaisin oppia lisää erityisesti paikkatietojärjestelmien teknisestä puolesta ja harjoitella opittuja asioita käytännössä. Jatkossa aion hyödyntää paikkatietoa mangrovemetsien suojelun tutkimisessa.”
Paikkatietojärjestelmien soveltaminen vaatii monenlaista osaamista ja usein myös yhteistyötaitoja. Se tuli kurssillakin hyvin esiin niin teoriassa kuin käytännössä. Teknisen osaamisen ja tietojenkäsittelytaitojen lisäksi tarvitaan ymmärrystä monimutkaisista ekologisista ja sosiaalisista prosesseista, vaikka jälkimmäisiin onkin toistaiseksi kiinnitetty vähemmän huomiota. Satelliittikuvien käyttö vaatii aina myös tulkintaa, jossa taidot kehittyvät kokemuksen kautta.
”Paikkatietojärjestelmät ovat sekä tiedettä että taidetta”, Borneon metsäpaloja tutkinut professori Florian Siegert painotti.
Paikkatietojärjestelmät voivat parhaimmillaan tarjota oivan apuvälineen tropiikin metsien ja muiden luonnonvarojen valvontaan ja hallintaan. Paljon riippuu kuitenkin siitä, onko eri toimijoilla poliittista tahtoa ja voimavaroja toteuttaa laadittuja suunnitelmia ja puuttua ongelmien syihin.
Keskeinen haaste on myös se miten hyvin eri alojen osaajat ja päätöksentekijät voivat yhdistää voimavaransa. Bogorin kurssi tarjosi mahdollisuuden ottaa uusia askelia tähän suuntaan.
Heini Vihemäki
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen tutkija, joka osallistui Bogorissa järjestetylle paikkatietojärjestelmäkurssille elokuussa.
Päivitetty 12.10.2006