Matkustustiedotteet
Matkustustiedotteet ovat ulkoministeriön antamia maakohtaisia matkaturvallisuuteen liittyviä tiedotteita. Niitä julkaistaan lähes 200 maasta, joissa Suomi on edustautunut tai joista edustustot muuten pystyvät hankkimaan luotettavaa tietoa.
Suomen edustustot ulkomailla seuraavat alueensa turvallisuustilannetta ja laativat säännöllisesti tiedotteita, joissa kerrotaan:
- poliittisesta tilanteesta
- varoitetaan rikollisuudesta ja vaarallisista alueista
- kerrotaan liikenteen turvallisuusongelmista
- muistutetaan kulttuurieroista.
Tiedotteet antavat informaatiota matkustajan oman päätöksenteon tueksi, mutta ne eivät yleensä sisällä suosituksia, kehotuksia tai kieltoja. Matkustustiedotteeen lopussa on kohdemaassa olevan Suomen edustuston yhteystiedot.
Matkustustiedotteita, joissa suositellaan välttämään matkustamista tietylle alueelle tai maahan annetaan vain perustellusti. Ne perustuvat paitsi Suomen, yleensä myös muiden EU-maiden edustustojen harkintaan kyseessä olevien maiden tai alueiden tilanteesta.
Ulkoministeriön matkustustiedotteita voi hakea ja tilata
- verkkosivulta: aikajärjestyksessä l maittain
- mobiilisivustolta m.formin.fi tai tilata testiviestinä matkapuhelimeen:
Lue lisää: Mobiilisivusto, tekstiviestipalvelu ja RSS-feed - tilata RSS-syötteenä: RSS-syötteen tilausohje
Niiden maiden osalta, joista ei ole ministeriön julkaisemaa matkustustiedotetta, on syytä tutustua matkustusturvallisuuteen muiden maiden matkustustiedotteiden avulla.
Tämä dokumentti
Tässä palvelussa myös
Muualla verkossa
Tämän sivun sisällöstä vastaa Konsuliasioiden yksikkö
Päivitetty 15.4.2013



