Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Ulkoministeriöläisten kirjoitukset mediassa, 18.11.2016

Sinikukka Saari: Onko Trumpin voitto demokratian häviö?

Donald Trumpin voitto käynnisti heti keskustelun demokratian alamäestä. Demokratia ei kuitenkaan lupaa parasta mahdollista politiikkaa, vaan mahdollisuuden vaikuttaa, muistuttaa Sinikukka Saari Yle Uutisten Ikkuna-kolumnissa 16.11.2016.

Eräs tuttuni puuskahti Trumpin vaalivoiton jälkeen että olisipa hyvä jos jotain muuta keksittäisiin demokratian tilalle. Trumpin voitto oli hänen mielestään todiste demokratian heikkoudesta, josta jo Aristoteles oli vakuuttunut parituhatta vuotta sitten.

Kommentti oli kevyt heitto, joka epäilemättä kuvasti turhautumista enemmän kuin syvällistä demokratiakritiikkiä. Siitä huolimatta se pysäytti.

Itse ajattelen, että vaikka vaalitulos epäilemättä haastaa ajatuksen yhteisistä amerikkalaisista arvoista, kansallisesta yhtenäisyydestä ja kenties nykyisen, äärimmäisen liberaalin amerikkalaisen talousmallin, se ei kuitenkaan vie pohjaa demokratialta – ehkäpä jopa päinvastoin.

Demokratia on hallintojärjestelmä, ei täydellistä politiikkaa tuottava sampo. Jo kliseeksi muuttunutta Churchill-lainausta mukaillen demokratia on huono hallintomuoto, joskin muut järjestelmät ovat vieläkin huonompia.

Ei demokraattinen järjestelmä lupaa tuottaa parasta politiikkaa – eikä mitään tietynlaista politiikkaa ylipäätään – vaan se on ainoastaan lupaus siitä, että sen sisältöön ja suuntaan voi jokainen kansalainen vaikuttaa.

Demokratia toimii yrityksen ja erehdyksen kautta. Ehdokkaat voivat antaa katteettomia lupauksia ja valehdellakin, mutta todennäköisesti eivät loputtomiin. Seuraavat presidenttivaalit ovat neljän vuoden päästä.

Demokratian olemukseen kuuluu vaalituloksen epävarmuus ja yllätyksen mahdollisuus. Erään minimalistisen demokratia-määritelmän mukaan demokratiassa valtaapitävä puolue on joskus hävinnyt vaalit sillä seurauksella, että valta on vaihtunut rauhanomaisesti.

Jos valta ei ole vaihtunut, demokratiaa ei ole käytännössä testattu. Demokraattisten instituutioiden olemassaolo ei itsessään ole todiste toimivasta demokratiasta. Pidän tämän määritelmän käytännönläheisyydestä.

Esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueella monet johtajat ovat valtaan päästyään tuunanneet demokratialta näyttävää hallintojärjestelmää siten, että poliittista kilpailua ei käytännössä ole. Tällainen järjestelmä, riippumatta politikan sisällöstä, on demokratian todellinen häviö.

Yhdysvallat on kiistatta demokratia, joskin poliittinen prosessi tuntuu repivän maata eri suuntiin kahdeksan vuoden välein: nuoremman Bushin valinta oli vastaisku Bill Clintonille, Obama Bushille ja nyt Trump Obamalle. Jokainen on pyrkinyt perumaan tai pyörtämään edeltäjänsä päätöksiä ja politiikan nykivyys on heijastunut paitsi Yhdysvalloissa myös kansainvälisesti. Tämä ei kuitenkaan ole ensisijaisesti demokratian vaan kansallisen yhtenäisyyden kriisi.

Kuilu menestyvien ja heikosti pärjäävien osavaltioiden välillä tulee korostetusti esiin presidentinvaaleissa. Tämä johtuu valitsijamiesjärjestelmästä; vaikka Hillary Clinton sai enemmän ääniä amerikkalaisilta, hän ei saanut niitä riittävän tasaisesti eri osavaltioissa. Todellisuus Palo Altossa näyttää ihan erilaiselta kuin Detroitissa, ja tämä eriytymiskehitys todennäköisesti vain vahvistuu tulevaisuudessa.

En usko että Trumpin hallinto kykenee muuttamaan – tai kenties edes haluaa muuttaa – tätä kehityskulkua, mutta se lienee yksi keskeisistä syistä miksi häntä äänestettiin. Parasta Trumpin voitossa on se, että hän joutuu vastuuseen sanoistaan.

Länsimaissa vallalla oleva poliittinen passiivisuus juontaa juurensa paitsi yksilökeskeisyyden vallitsevuudesta, myös kylmän sodan jälkeisestä ajatuksesta että liberaalit arvot ovat ”voittaneet”, eikä niiden eteen oikeastaan tarvitse tehdä enää mitään. Nyt asiat ovat ehkä muuttumassa.

Trumpin laaja kannatus Yhdysvalloissa ja muukalaisvihan nousu Euroopassa viestivät, etteivät liberaalit arvot ja ihmisoikeudet ole itsestäänselvyys. Jo nyt monet amerikkalaiset ovat aktivoituneet oman toisenlaisen agendansa, esimerkiksi kansalaisoikeuksien ja tasa-arvon, puolesta uudella voimalla.

Monet trendinenät povaavat myös, että yksilökeskeisyys on vaihtumassa yhteisöllisyyteen. Jakamistalous vertaisverkostoineen luo ihmisten välistä luottamusta ja yhteistoimintaa, kenties myös politiikan alalla.

Ehkä tällainen ylilyönti voi lopulta johtaa jonkinlaiseen toimivampaan kompromissiin muutoksen rajuuden, yritysten kilpailukyvyn ja kansalaisten hyvinvoinnin välillä – vaikka tämä tuskin tapahtuu Trumpin presidenttikaudella, se voi tapahtua asteittain myöhemmin.

Demokratia ei lopu yhteen vaalivoittoon, vaan se on prosessi joka turhauttaa, ahdistaa ja raivostuttaa – mutta joka myös voi toipua toiminnan ja yhdessä neuvoteltujen kompromissien kautta.

Sinikukka Saari

Kirjoittaja on ulkoministeriön erikoistutkija.

Takaisin ylös