Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Uutiset, 23.1.2009

Ulkoministeri Stubb kannattaa monenvälisen yhteistyön vahvistamista

Ulkoministeri Alexander Stubb ja pääministeri Matti VanhanenUlkoministeri Alexander Stubbin mukaan tuore valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko huomioi kattavasti muuttuneen maailmantilanteen sitten viime selonteon vuodelta 2004. Uudessa selonteossa otetaan myös selkästi kantaa monenvälisen yhteistyön puolesta. "Me haluamme vahvan YK:n, EU:n, Naton, Maailmanpankin, IMF:n ja Etyjin", sanoi Stubb.

Stubbin mukaan selonteossa on selvästi laadullista parannusta edellisiin. Tekstissä sanotaan suoraan niin kuin asiat ovat, totesi Stubb perjantaina 23. tammikuuta valtioneuvoston tiedotustilaisuudesssa, jossa hallituspuolueiden edustajat julkistivat selonteon pääministeri Matti Vanhasen johdolla.

Stubbin mukaan selonteossa on nyt ensi kertaa mukana vahvoja perusteita Nato-jäsenyydelle. Hänen mukaansa pohdittiin vaihtoehtoja: suljetaanko Nato-optio pois, avataanko se vai ylläpidetäänkö. Jälkimmäiseen päädyttiin.
Hallitus ei ottanut kantaa siihen, koska Nato-jäsenyys olisi ajankohtainen vaan pohdinta jätettiin avoimena eduskunnan käsittelyyn ja laajemmaltikin ulkopoliittiseen keskusteluun.

"Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, ei Venäjältä eikä muualtakaan", totesi Stubb tämänhetkisestä tilanteesta. Sen sijaan erilaiset muut niin sanotut laajaan turvallisuuteen vaikuttavat tekijät ovat uhkana Suomellekin: luonnonkatastrofit, ilmastonmuutos, influenssapandemiat, energiakriisi, talouskriisi, tietoverkkohyökkäykset ja myös perinteiset sodat

Poliittinen johto käytti selonteon käsittelyyn ja muokkaukseen 35 tuntia ja virkamiesten tekemään pohjapaperiin tehtiin parisen sataa muutosta. "Oli hienoa olla mukana. En tiedä toista valtiota, jossa hallitus ja presidentti istuisivat tällä tavalla yhdessä draftaamassa", sanoi Stubb ja kehui keskustelun avoimuutta.

Selonteko toimitetaan eduskunnalle. Hallituksen edustajat toivoivat yksimielisesti avointa  ulkopoliittista keskustelua, jota Suomesa on kaivattu.

Tämä dokumentti

Päivitetty 23.1.2009

Takaisin ylös